Blogi: Uusiin virtuaalisiin maailmoihin(ko?)

Olen melko varma, että jokainen pelaaja tietää tämän tunteen, koska onhan kyseessä jo jonkin sortin pelaajien ikuisuusvitsaus: pelejä on "aivan liian paljon" ja aikaa tietenkin sitä vähemmin. Lähtökohtaisesti kyseessä on hyvin positiivinen ongelma, jos koko asiaa voi edes ongelmaksi sanoa. Minun ei tarvitse kuin astella lähimpään pelejä myyvään kauppaan ja ostaa se mielenkiintoinen nimike, toisaalta minun ei tavitse edes avat kotiovea, koska voin ostaa digitaalisen version jostain pelistä milloin vain omalta kotisohvalta käsin. 

Tästä syntyykin asian ikävä puoli, varsinkin kun pelikauppojen katalogia alkaa katselemaan ja tutkimaan. Muutama päivä sitten juuri katselin listoja viime aikaisista ja tulevista peleistä, suunnitelmana tietenkin löytää se seuraava virtuaalinen maailma, johon astella sinisin silmin: "Ai vitsi, Star Wars Battlefront tulikin nyt! Toisaalta Siege on tulossa ensi kuussa... Hmmm... tuossa olisi kyllä Witcher 3... Fallout 4 kiinnostaisi kyllä myös... Mutta Cities Skylines... Eh, Shadow Of Mordor houkuttelisi kanssa...". Kiljahdan henkisesti ja suljen listat. Tulen myös toteamaan, etten todennäköisesti pääse edes kokeilemaan missään vaiheessa noita kaikkia pelejä. Miksi? Koska kaikki nuo pelit ovat sellaisia, mitkä todellakin tulevat viemään pikkuisen enemmän aikaa kuin vain muutaman hassun tunnin.

Siinä se tuli: pelaajan kirous. Kaikki nuo pelit tulevat viemään aivan hirveästi aikaa: Witcher kolmoseen menisi ainakin se 100 tuntia, kuten varmaan Shadow Of Mordoriinkin omalla tutkivalla pelityylillä. Siegeen ja Battlefrontiin menisi varmaan vähemmin, mutta sekin pyörisi useissa kymmenissä tunneissa. Cities Skylinesin peliaikaa en edes uskalla ajatella... Samaan aikaan tulee mieleen, että ensi vuonna on tulossa lisää useita pelejä, jotka tulevat kuluttamaan omasta peliharrastuksesta isoja siivuja. Veikataan useita kymmeniä, ehkä jopa satoja tunteja.

Lisäksi tietysti päälle hyökkäävät pelit, jotka ovat vielä kesken. Jotkut teokset ovat saattaneet jo unohtua, eikä paluuta joihinkin maailmoihin edes tule. Toisaalta sitten ovat nuo pelien ilkimykset, jotka ovat jääneet kesken jostain mystisestä syystä, mutta silti kolkuttelevat pääni takaraivoa mustelmille muistuttaessaan, että nyt jokin mielenkiintoinen maailma on jäänyt pahasti kesken. Sitten on tietysti vielä pelit, jotka ovat pelattu jo läpi, mutta erinomaisuuden takia niihin palaa jakuvasti. Esimerkiksi itselleni Phantom Pain kuuluu tähän kategoriaan. Matka 100% on pitkä ja kivinen, mutta haluan tehdä sen ja päätös on tietoinen. Useita kymmeniä tunteja siis menossa pelkästään Metal Gearin suuntaan, plus lisäksi vielä monia satoja tunteja keskeneräisiin peleihin. Mutta sitten on vielä yksi kategoria, joka kolkuttelee vielä pahemmin omaa pääkoppaa: Ne pelit, mitä ei ole edes vielä aloittanut vaikka ne omistaa. PS Plussan avulla tämä kategoria vain laajenee, mutta se on samalla pelastus: Sieltä tulee niitä pieniäkin pelejä, joita voi napsia välipalaksi. Esimerkiksi pleikkarilla on odottelemassa yhden suosikkipelistudioni Paradox Interactiven Magicka 2, jonka läpi pelaamiseen tuskin menee yli kymmentä tuntia. 

Kuten aikaisemmin luettelin, niin useimmat pelit alkavat olemaan erittäin laajoja kokonaisuuksia. Ennen avoimet suuret maailmat olivat erittäin upea juttu, mutta nykyään se on jo itsestäänselvyys. Pelit vain kasvavat ja kasvavat entistä suuremmiksi pelattavan määrän tietysti kasvaen siinä mukana. Tämä on tietysti erittäin hieno juttu varsinkin näin tutkivana pelaajana, mutta samalla se hiukan alkaa haukotuttamaan: aina ei jaksaisi astua suuriin maailmoihin. Jokaiseen näihin isoihin peleihin voi mennä helposti se satakin tuntia, jotta pelin edes saa läpi. Siksi on välillä vaikeaa katsella noita isojen AAA-pelien listaa, koska jokaiselle sellaiselle mielenkiintoiselle pelille pitäisi saada varattua aikaa. Shadow Of Mordorin ja Witcher kolmoselle tulisi varata yhteensä aikaa jo tuollaiset 200-300 tuntia. Nuo tunnit ovat sitten jostain muusta pois. 

Pelien suuruus alkaa näkymään myös blogini sisällössä: pitkään aikaan ei ole tullut uutta peliä suurennuslasin alle (arvosteluun tai ennakkoon), vaikka kuinka haluaisin tuoda tänne lisää sisältöä eri peleistä erilaisissa muodoissa. Isot pelit vievät aikaa. Sen alkaa huomaamaan myös siitä, kuinka itselläni joka toisessa postauksessa mainitaan Phantom Pain. No, se nyt johtuu siitä kun aika on mennyt viime aikoina täysin siihen (toisaalta en kyllä vaihtaisi yhtään tuntia tästä pois). 

Todellakin kyseessä on ensimmäisen maailman ongelma, mutta se oikeasti alkaa häiritsemään. Uusia kokemuksia ja tarinoita haluavana henkilönä kyseinen pelivyöry saa vain minut hämilleen, samalla blogin kärsiessä aiheiden yksipuolisuudesta. Mihin suuntaan tästä pitäisi lähteä? Kai se olisi helpompaa, jos oma pelaaminen olisi rajoittunut joihinkin tiettyihin genreihin. Jos pelaisin vain räiskintäpelejä, niin rahat olisi helposti pistettävissä Battlefrontiin, Siegeen ja ehkä jopa Black Ops 3:een, eikä kuuden kympin sijoitus kaikkiin näihin tuntuisi missään. Harmi vain, että itse haen monia erilaisia kokemuksia genrestä riippumatta, samalla tietysti haluen kertoa niistä teille. Virtuaalinen kompassikaan ei oikein osaa enää näyttää tietä, mikä olisi nyt se paras vaihtoehto seuraavaksi koluttavaksi peliksi. Pohjoinen näyttää kaakkoon päin ja etelä länteen. No, taidan mennä fultonoimaan muutaman lampaan Mother Baseen. Siinäpä sitä voi samalla miettiä tätäkin asiaa.