sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Grim Fandango Remastered (Arvostelu)

Pelattu PlayStation 4 -konsolilla


Jos menisin kadulle ja nappaisin satunnaisesti jonkun henkilön sanomaan jonkin klassikkopelin, niin todennäköisesti useimmat mainitsisi Nintendon alaisuudessa olevia pelejä, kuten Mariot, Zeldat, Mega Manit ynnä muut sellaiset. Joku saattaisi kuitenkin mainita myös LucasArtsin tekemän ja julkaiseman seikkailupeli Grim Fandangon (julkaistu vuonna 1998), joka on Tim Schaferin käsialaa. Omissa silmissäni Grim Fandango alkaa olemaan jo luokkaa klassikoista klassikoin, joten näin aluksi voin jo mainita, että Grim Fandango on itselleni täysien pisteiden peli. Grim Fandango sai kuitenkin viime vuoden puolella Remastered -version, mikä on oikeastaan ihan hyvä, koska peliä ei ole oikein ollut saatavilla mistään. Nyt arvostelu tehdään siis sen perusteella, kuinka hyvin Schaferin nykyinen studio Double Fine Productions onnistui tekemään Grim Fandangolle oman Remastered -version. Nimittäin vaikka peli itsessään on täysien pisteiden arvoinen, ei Remastered kuitenkaan täytä silmissäni kaikkia kriteerejä.

Päähenkilömme Manny seisoskelee talon nurkilla
Grim Fandangossa saamme seurata Manuel "Manny" Calaveran seikkailua kahdeksannessa alamaailmassa. Tarinassa nimittäin jokainen kuollut ihminen joutuu odottelemaan kahdeksannessa alamaailmassa neljän vuoden ajan, jotta he pääsevät yhdeksänteen alamaailmaan, jota voisi kutsua myös taivaaksi. Oikein hyveellisen elämän eläneet ihmiset kuitenkin pääsevät suoraan neljässä minuutissa haluttuun yhdeksänteen maailmaan. Päähenkilömme Manny ei kuitenkaan ole elänyt sitä hyveellisintä elämää, joten hän on joutunut eräänlaiseksi matka-agentiksi (viikatemieheksi) "matkatoimistoon", jotta saisi korvattua omat hölmöilynsä ja pääsisi itse matkalle maailmaan numero yhdeksän. Mannyn tehtävänä on siis hakea juuri kuolleiden henkilöiden sieluja ja myydä heille mahdollisimman hyviä "matkapaketteja". Maksuna toimii henkilön aikaisemman elämän hyvyys ja parhaimmassa tapauksessa henkilö voi saada suoran matkan 'taivaaseen'. Matka-agentit saavat tietenkin tällaisista tilanteista hyvät palkkiot, mutta Mannylle tuntuu tulevan koko ajan huonoja asiakkaita, nimittäin hän joutuu usein tarjoamaan juuri kuolleelle henkilölle kompassilla varustettuja kävelykeppejä. Palkkio ei siis kunnolla nouse. Pian kuitenkin Calaveralle selviää, että kyseisessä bisneksessä ei todellakaan ole puhtaat jauhot pussissa, joten Calaveralla alkaa melkoinen seikkailu uuden ystävänsä Glottis nimisen demonin kanssa.

Grim Fandango on pelityyliltään melko perinteistä 90-luvun seikkailupeliä. Luvassa on paljon keskustelua eri hahmojen kanssa ja edetäkseen pelaaja joutuu ratkomaan erilaisia pulmia. Pulmat eivät itsessään ole haastavia ollenkaan, mutta ongelmana on välillä se, ettei pulmien logiikassa  ole välillä mitään päätä tai häntää. Parhaimmassa tapauksessa jonkin asian voi ratkaista jo muutamassa sekunnissa, mutta toisaalta aikaa voi mennä jopa muutaman tunnin verran. Toisaalta vaikka ongelmissa kestäisi kauan, niin se ei haittaa, koska maailmassa viihtyy sen graafisen ilmeen ja äänimaailman vuoksi. Lisäksi tutkittavaa löytyy ihan mukavasti, vaikka ei edes yrittäisi ratkaista ongelmaa. Grim Fandango on siis tyyliltään melko perinteistä point and click -seikkailupeligenreä erittäin hyvällä tarinalla sekä huumorilla, mutta mitenkäs se Remastered?
Ylhäällä alkuperäinen, alhaalla Remastered. Kuvassa
näkyy Mannyn lisäksi Glottis

Kun graafinen ilme tuli jo aikaisemmin esille, niin aloitetaan siitä. Pelasin lähes koko pelin Original -grafiikoilla, koska uusittu graafinen ilme on vähyydessään jo huvittavaa. Graafista ilmettä on lähinnä paranneltu vain hahmojen kohdalta, joka sekin on lähinnä vain pientä viilausta ja varjojen lisäystä. Maisemia ei ole yhtään paranneltu. Maisemiin puuttumista voi ehkä perustella sillä, että se olisi viedä paljon aikaa ja kenties rikkoa jotain, mutta jos kerran kyseessä on Remastered -versio, niin olisi kuitenkin toivottavaa, että kaikkiin mahdollisiin asioihin tehtäisiin myös grafiikan puolesta muutoksia, vaikka grafiikka ei se tärkein asia olekaan. Huomiotavaa on myös se, että välianimaatioihin ei myöskään ole tehty muutoksia. Jos on, niin sitten muutokset ovat niin pieniä, ettei sitä edes huomaa. Lisäksi peliruudun laajuuden muutos on tehty vain venyttämällä pelikuvaa. 

Kontrolleihin on onneksi tehty paljon muutosta. Kun alkuperäisessä versiossa on kirjaimellisesti melko karseat kontrollit, on nyt uusitussa Grim Fandangossa oikein sulavat sellaiset. Asetuksista voi tietenkin laittaa alkuperäiset kontrollit päälle, jos haluaa oikein nostalgiset tunnelmat. Pelaamalla pelin läpi näillä "tankkikontrolleilla" pelaaja saa myös saavutuksen/trophyn, jos jotain kiinnostaa sellainen hankkia. Kontrollien parantaminen onkin koko Remasteredin paras asia. 

Remasterediin on myös lisätty kommenttiraita, josta voi kuunnella tekijöiden kommentteja pelin teosta. Kommentit etenevät  lähes samaan tapaan kuin elokuvissa, eli kommentit tulevat juuri siitä asiasta, missä kohtauksessa tai tilanteessa juuri sillä hetkellä ollaan menossa. Ihan mielenkiintoisia asioita tulee ilmi, jos kiinnostaa niin kuunnelkaa vain.
Kuten näkyy, muutosta ei ole melkein yhtään

Nimitys "Remastered" on kuitenkin mielestäni melko häiritsevä ja tietyllä tavalla antaa jopa väärän kuvan. Toki peliin on tehty muutoksia, mutta niiden määrä on niin vähäinen, että kyseessä on enemmänkin vain uusiojulkaisu. Jos pelissä ei olisi ollut nimitystä Remastered, olisin todennäköisesti antanut pelille paljon paremman arvion, koska kyseessä on silti parhaimpia pelejä, mitä ollaan ehkä koskaan tehty. Tarina vie mennessään ja hahmot ovat tehty melko simppeleiksi, mutta silti kovin persoonallisiksi. Remastered -nimitys on kuitenkin jo kovin naurettava, koska tekijöiltä voitaisiin suoraan kysyä, että missä ne muutokset nyt oikein on. Kuitenkin Grim Fandangon tuleminen markkinoille kaikkien saataville on erittäin iso ja hieno juttu, sekä se tärkein asia. Remastered -nimi jäi silti hampaankoloon, mutta voi pelin silti pelata ihan täysin original -meiningillä halutessaan.



ARVOSANA:

7


POSITIIVISTA:

+ Peli on itsessään edelleen täysien pisteiden arvoinen (9-10 luokkaa)
+ Peli saapui vihdoin kaikkien saataville
+ Huikea tarina
+ ""This little light of mine, I'm gonna let it shine. This little light of mine, I'm gonna let it shine..."


NEGATIIVISTA:

- Remastered -nimitys, mutta silti erittäin vähän muutoksia
- Tietyllä tavalla ärsyttävät, mutta silti hauskat ysäriseikkailupelien ongelmat
- "This little light of mine, I'm gonna let it shine, let it shine, let it shine, let it shine..."





perjantai 29. tammikuuta 2016

Helmikuussa 2016 ilmestyvät pelit





Tässä lista helmikuussa ilmestyvistä peleistä (levymuodossa):



3.2.2016

  • Gravity Rush Remastered (PS4)

4.2.2016

  • ABC Murders (PS4, Xbox One, PC)

5.2.2016
  • American Truck Simulator (PC)
  • Legend of Legacy (3DS)
  • Megadimensions Neptunia VII (PS4)
  • Naruto Shippuden Ultimate Ninja Storm 4 (PS4, Xbox One)
  • Naruto Shippuden Ultimate Ninja Storm 4 Collectors Edition (PS4, Xbox One)
  • XCOM 2 (PC)
9.2.2016

  • Assassin's Creed Chronicles (PS4, Xbox One)

12.2.2016

  • Dying Light: The Following - Enhanced Edition (PS4, Xbox One, PC)
  • Etrian Odyssey 2: Untold: The Fafnir Knight (3DS)
  • Project X Zone 2 (3DS)
  • Terraria (3DS)

16.2.2016

  • Street Fighter V (PS4, PC)
  • The Escapists - The Walking Dead (PS4)

19.2.2016

  • Pokémon Super Mystery Dungeon (3DS)

23.2.2016

  • Far Cry Primal (PS4, Xbox One)
  • Far Cry Primal Special Edition (PS4, Xbox One)
25.2.2016

  • Plants VS Zombies Garden Warfare 2 (PS4, Xbox One, PC)

Huom! Lista ei välttämättä sisällä kaikkia pelejä, jotka ilmestyvät tässä kuussa.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Tom Clancy's Rainbow Six Siege (Arvostelu)

Pelattu PlayStation 4 -konsolilla


Jos katsotaan tämän hetken pelimarkkinoita, niin voidaan melko helposti todeta, että FPS -pelit ovat pinnalla. Call Of Dutyt, Battlefieldit ja Counter-Striket sekä ynnä muut räiskintäpelit  pitää pintansa pitkään myyntilistojen kärjessä ja säilyttää pelaajakuntansa todella monien vuosien päähän. Kuitenkin ns. "onlinessa pelattavat realistiset First Person -ammuskelupelit" ovat melko usein olleet allekirjoittaneelle vain hetken hauskuutta. Ne viihdyttävät hetken aikaa, mutta sitten töksähtää ja siihen se jääkin. Syitä tähän on monia, mutta ei nyt aleta tätä asiaa analysoimaan enempää (ehkä sopiva aihe jollekin tulevalle pohdiskelevammalle tekstille?), nimittäin nyt otetaan tarkasteltavaksi Ubisoft Montrealin kehittämä Tom Clancy's Rainbow Six Siege, josta on kuoriutunut ensimmäinen äskettäin mainitun kategorian räiskintäpeli, joka on poikkeus sääntöön.


Suurin syy, miksi Siege osui ja upposi, liittyy pelin taktisuuteen ja strategiaan, jota ei niinkään paljoa näy muissa räiskintäpeleissä, anteeksi nyt vaan. Kuten tarkkaavaisimmat lukijat ovat ehkä huomanneet, olen painottanut usein juuri strategisen ja taktiikkaan pohjautuvien ominaisuuksien olevan tärkeä osa peleissä itselleni (tai no, ei peleissä niitä tarvitse olla, mutta nuo ovat allekirjoittaneen heikko kohta). Rainbow Six Siege tarjoaa tuota juuri erittäin paljon; Lähes kaikista seinistä, lattioista tai kenties katoista voi mennä läpi tai vähintään tehdä pieniä aukkoja ampumista varten. Pelaajille tarjotaan eri operaattoreiden myötä monia erilaisia mahdollisuuksia hoitaa oma tehtävänsä loppuun asti, mutta tietenkin tiimipelinä ja toisten pelaajien tukena. Siegen hienous on myös siinä, että kun CoD:ssa ja Battlefieldeissä pelaaja pärjää yksinään lähes loistavasti (ja oikeastaan yksinään etenemistä niissä usein on), kunhan osaa tähdätä päähän mahdollisimman nopeasti. Siegessä tämä ei ole tie voittoon, vaan se koituu enemmänkin kohtaloksi. Siegessä jokaisella pelaajalla ei ole kuin yksi elämä per kierros, joten suunnittelua ja yhteenpelaamista vaaditaan, varsinkin kun vihollinen voi käytännössä tulla ihan mistä vain, millä tahansa kokoonpanolla ja millä tahansa taktiikalla. Siksi olisi myös hienoa, jos pelaajilla olisi enemmän käytössä kuulokkeita mikrofonin kanssa, koska jopa muutaman sanan lauseella pelin voi saada helposti vietyä kohti voittoa (+ kuulokkeiden avulla on hyvä kuunnella vihollisten kulkua askelten tuottaman äänen kautta). Törkyyksiä on turha tässä pelissä lähteä edes huutelemaan, eikä onnekseni omissa pelaamissani matseissa ole koskaan ketään sellaista "hauskuuden tappajaa" ole tullut vastaan. Joko itselläni on käynyt hyvä tuuri tai sitten nämä huutelijat eivät ole löytäneet tätä peliä. Voi myös olla, että Siege ei sovi heille: tässähän täytyy pelata yhteen ja ajatella pidemmälle, eikä mielessä pidä olla pelkästään oma tulos headshoteista.

Rainbow Six Siegen pelaaminen on lähinnä Multiplayer -pelaamista, ja tähän on selkeä syy: peli ei sisällä omaa kampanjaa. Tämä on tietenkin iso miinus heille, ketkä pitävät yksinpelaamisesta. Siegestä kyllä löytyy Situations -pelimuoto, joka on eräänlainen johdatus Siegen perustoimintoihin ja muutaman operaattorin erikoisvälineisiin. Tehtäviä on 10 kappaletta, eli siihen saa käytettä aikaa noin muutaman tunnin verran. Situations -pelimuodon animaatiot kuitenkin herättää kysymyksen siitä, onko Siege vain peruutetun Tom Clancy's Rainbow 6: Patriotsin jäänne. Animaatiot ovat nimittäin hyvin näyttäviä ja Situationsin tapahtumista syntyy ajatus, että nyt puuttuu selvästi jotain. Sama ajatus herää, kun avaa uuden operaattorin ja katsoo ruudulle lävähtävän esittelyanimaation. Isompaa kampanjaa on varmasti oltu tekemässä, mutta jostain syystä se on jätetty pois. 
Pelistä löytyy myös Terrorist Hunt -pelimuoto, jossa päästään 5 hengen tiimissä jahtaamaan the White Mask -nimistä terroristirymää, jota ohjailee tekoäly. Kyseessä on ihan hauskaa mähinää ja se on myös hyvä tapa harjoittaa omaa pelaamista. Itse otan esimerkiksi aina yhden ottelun Terrorist Huntia, kun aloitan pelaamaan Siegeä. Siitä saadaan se näppituntuma helposti sormiin takaisin.
Terroristi tekee yllätyksen ikkunan kautta. Onneksi kilpi on
suojana!
Lisäksi on se perinteinen Multiplayer, josta löytyy Casual -puoli ja Ranked -muoto, joka avautuu vasta tasolla 20. Multiplayerissa pelataan 5 vs. 5 matseja, joissa toinen puoli on hyökkääjä ja toinen puolustaja. Hyökkääjien tarkoituksena on yleensä viedä kidnapattu henkilö turvaan, purkaa pommi tai oleskella vastustajan suojaamassa huoneessa tietyn ajan verran. Puolustajat asettelevat erilaisia ansoja ja suojia estääkseen tai kenties vaikeuttaakseen hyökkääjien etenemistä kohti tavoitetta. Ottelu päättyy, kun hyökkääjät ovat joko onnistuneet tavoitteessaan tai hävinneet. Yleensä ottelut päättyvät siihen, että jomman kumman joukkueen kaikki pelaajat ovat kuolleet  tai vaihtoehtoisesti siihen, että joku on ampunut vahingossa kidnapattua henkilöä. Casual -pelimuodossa voittoja tarvitaan yhteensä kolme ja Rankedissa taas hiukan enemmän. Itse tykkään enemmän Ranked -pelimuodosta, koska siellä on enemmän taktisempaa ja tarkempaa pelaamista. Pelimuotoja siis löytyy monenlaisia, mutta lähinnä vain moninpelin ystäville. Yksinpelaajille ei vain yksinkertaisesti löydy pelattavaa.

Tämän näköisellä tiimillä kohti tavoitetta
Pelaajalla ei ole kaikki operaattorit samantien auki, vaan jokainen operaattori maksaa Renowneja, eli pelin sisäistä rahaa. Tällä hetkellä pelissä on 20 operaattoria viidestä eri erikoisjoukosta: mukana on Yhdysvaltojen FBI/SWAT, Saksan GSG 9, Venäjän Spetsnaz, Ranskan GIGN ja Iso-Britannian SAS. Jokaiselta joukolta löytyy 2 hyökkääjää ja 2 puolustajaa. Jokaiselta joukosta ensimmäinen operaattori maksaa 500 Renownia, jonka jälkeen jokaisen oston jälkeen hinta nousee 500 Renownilla, eli esimerkiksi viimeisestä GIGN:n operaattorista joutuisi maksamaan 2000 Renownia. Kyseinen systeemi on saanut hiukan pelaajilta kritiikkiä, koska se muistuttaa jonkin sortin Free-To-Play -pelien tyyliä. Mielestäni kyseessä on vain turhaa valitusta siitä, että kaikkea ei saada samantien käsiin, varsinkin kun kaikkien hahmojen avaamiseen kestää noin 2 viikkoa, jos pelaa joka päivä esimerkiksi 2 tuntia. Kaiken lisäksi peliin saadaan näin jotain tavoiteltavaa. Eihän muissakaan peleissä esimerkiksi kaikilla hahmoilla ole kaikkia kykyjä heti saatavilla, vaan ne pitää saavuttaa.
Kuitenkin, jokaisella operaattorilla on erilaiset omat erikoisvälineet. Esimerkiksi puolustajista Mutella on laite, jolla pystyy estämään hyökkääjien liikkuvia kameroita, Smokella on tappavaa kaasua ja Doc pystyy pelastamaan loukkaantuneita kaukaa. Hyökkääjistä taas esimerkiksi Ash pystyy tuhoamaan rikottavia seiniä/ikkunoita/ovia kaukaa, Blitz pystyy häikäisemään pelaajia omalla suojakilvellään ja IQ pystyy havaitsemaan sähkölaitteita. Jokaisella hahmolla on selvästi oma tehtävänsä, mutta välillä herää kysymys, että onko joidenkin operaattorien erikoisvälineet hiukan turhia. Sanotaanko näin, että periaatteessa kyllä, koska monen operaattorin oma väline on hyvin epäkäytännöllinen verrattuna toisiin. Kuitenkin jos oma tiimi on edes vähän yhteen pelaava, niin  jokaisella operaattorin erikoistoiminnolla on väliä. Ei tietenkään jokaisessa tilanteessa, mutta joskus. Jos jotain kiinnostaa miksi otin operaattoreista nuo esimerkeiksi, niin se johtuu ihan siitä, että minä pelailen yleensä noilla. 

Jos katsotaan Rainbow Six Siegeä yleiseltä kantilta, pelissä ei ole yhtään mitään vikaa. Pelimekaniikka toimii, pelin toteutus on hyvää ja sitä voi pelata niin monella eri tavalla, vaikka kentät eivät mitään isoja olekaan. Kaikki kuulostaa hyvältä, mutta Siegessä on yksi negatiivinen asia, joka itse asiassa hiukan jopa harmittaa: serverit. 
Vaikka kyseessä on moninpeli, Siegestä löytyy myös
näyttäviä välianimaatioita
Jo Betan aikoina (TÄSSÄ muuten linkki tekemääni ennakkoon) serverit olivat aivan kauheita, eikä otteluun yhdistäminen meinannut välillä onnistua ollenkaan. Onneksi kokonaisessa versiossa ei olla lähelläkään Betan kaltaisissa ongelmissa, mutta silti otteluihin yhdistäminen tuo hankaluuksia. Tätä ei ole koko aikaa, mutta kuitenkin sen verran, että Ubisoftilla olisi aika ottaa serveriongelmat haltuun ja korjata ne. Kyseessä on kuitenkin moninpeliin pohjautuva peli, joten serveriongelmat täytyisi ehdottomasti saada minimiin. Itseäni käy jo hiukan sääliksi tämän asian takia, koska Siege on oikeasti aivan loistava.

Se, että jokin onlinessa pelattava "realistinen First-Person räiskintäpeli" on saanut viemään minut mennessään on jo itsessään kova saavutus, ei todellakaan studiolle vaan itselleni. Olen pidempään pohtinut, että milloinkohan markkinoille pamahtaa se räiskintä, joka vie mennessään. Näköjään se tuli nyt. Suurin syy lienee ihan siinä, että nyt pääsee vihdoin toteuttamaan sitä taktista puolta myös räiskinnässä hiukan isommassa mittakaavassa.
Vaikka olen nyt hehkuttanut Siegeä aika paljon, niin täytyy muistuttaa, että peli ei kuitenkaan sovellu kaikille pelaajille, ei edes räiskinnän ystäville. Pelistä puuttuu yksinpelikampanja ja tyyli on hyvin erilainen verrattuna toisiin saman genren kilpailijoihin. Jos pohdit kyseisen pelin ostoa, niin kannattaa tutkia asiaa pidemmälle ja ajatella, kuinka paljon peli voisi tarjota sinulle. Jos Siegen osto epäilyttää vähänkin, niin en suosittele maksamaan pelistä täyttä hintaa. Siege on kyllä mielestäni kokeilun arvoinen jokaiselle, mutta en uskalla ehdottaa sen ostoa kuitenkaan täydellä hinnalla.


ARVOSANA

Loistava (9)


POSITIIVISTA:

+ Taktisuus on huipussaan
+ Jokainen ottelu on omanlaisensa
+ Tiimityöskentelyn korostaminen



NEGATIIVISTA:

- Edelleen ajoittaisia serveriongelmia


perjantai 22. tammikuuta 2016

Grow Home (Arvostelu)

Pelattu PlayStation 4 -konsolilla


Ubisoft on yleisesti tunnettu isoista peleistään, eikä mikään ihme: Assassin's Creedit, Far Cryt, Tom Clancy's -pelit ja vaikka Raymanit eivät nimittäin ole niitä pienimpiä pelejä oikein missään kokoluokassa. Kuitenkin täytyy muistaa, että Ubioft luo myös hyvin pieniä tuotoksia, kuten Ubisoft Reflections tuo ilmi Grow Homen kohdalla. 


Grow Home on hyvin yksinkertainen konsepti: Pelaaja ohjaa BUD -nimistä robottia, joka kasvattaa eräänlaista kasvia koko ajan ylöspäin niin pitkälle, kunnes ollaan päästy tavoitteeseen. Ylöspäin eteneminen vaatii tietenkin kiipeilyä, joka on Grow Homessa keskeinen asia. Jotta pelistä löytyisi haastetta, BUD on tehty kontrolleiltaan hyvin poikkeavaksi, jos verrataan toisiin peleihin: Ensinnäkin BUD on erittäin lötkähtävä ohjailultaan, esimerkiksi käännökset ovat melko hitaita ja voi näin ollen aiheuttaa vaaratilanteita. Tärkein asia on kuitenkin kiipeilyssä: Mitään valmiita kiipeilynappeja ei ole, vaan jokainen käden avulla tehty kiinniotto objektiin hoidetaan omilla napeilla, eli esimerkiksi PlayStation 4 -ohjaimella vasen käsi hoituu L2 -napilla ja oikea R2:lla. Aluksi ohjailu hiukan haeskelee itseään, kunnes siihen tottuu. Tottumisen jälkeen haastetta ei oikeastaan ole yhtään. 

Vaikka Grow Homen idea on kiipeilyssä, löytyy siitä muutakin. Jotta pääsee eteenpäin, täytyy pikku robottimme yhdistää leijaileviin pintoihin kasvin versoja. Tässäkään ei ole haastetta, vaan homma hoituu painamalla neliö -nappia ja sitten vain ohjaillaan kasvavaa kasvin versoa kohti objektia. Tämä on oikeastaan pelin läpäisyyn ainoa vaadittu tehtävä, mutta lisää tekemistä voi luoda itselleen esimerkiksi analysoimalla erilaisia esineitä/olentoja BUD.n teleportissa. Viemällä näitä tavaroita analysoitavaksi, pelaaja avaa itselleen infolaatikon kyseisestä asiasta. Jos tämä ei innosta, niin pelaaja voi kerätä maailmaan piilotettuja timantteja, joiden avulla BUD saa käyttöönsä erilaisia apuvälineitä tehtävänsä saavuttamiseksi, kuten esimerkiksi rakettirepun ja siihen vaikka lisää lentoaikaa. Jos tämäkään ei innosta, niin ainoaksi vaihtoehdoksi sitten jää maailman tutkiminen ihan huvin vuoksi. Tutkiminen on oikeastaan ihan hauskaa, koska Grow Home on graafisen tyylin puolesta mielenkiintoisen pelkistetty, mutta samalla hyvin näyttävä. Lisäksi maailmaan on piilotettu muutamia salaisia luolia, joita voi käydä tarkastelemassa omin silmin ja kenties löytää jopa muutamia yllätyksiä.
Grow Home on lyhyesti sanottuna peli, joka täytyy fiilistellä läpi. Jos pelaaja hakee haastetta, niin Grow Home on silloin listan häntäpäässä. Peli oikeastaan helpottaa itseään koko ajan, kun päästään entistä korkeammalle maailmassa. Pelaajalle aletaan tarjoamaan esimerkiksi erilaisia lehtiä ja kukkia, joilla hahmo pääsee liitämään vaikka kiipeilyn kohteena olevan kasvin toiselle versolle. Jos BUD sattuu tippumaan parista sadasta metristä alas, niin ei hätää: voit säästää aikaa käyttämällä teleportteja, joita on ripoteltu ympäri maailmaa eri korkeustasoille. Teleportti ei ehkä vie robottia ihan sinne asti mistä kohtaa pelaaja putosi, mutta vauhtia voi vaikka nopeuttaa kasvatettavasta kasvista löytyvistä isoista lehdistä, jotka toimivat kuin trampoliinit. Haaste on kateissa, mutta fiilistelyä Grow Home tuo. Pelkästään jokainen trampoliinilla tehty hyppy tai lehdellä liito on omanlaisensa kokemus. Kokemuksia, sitä Grow Home tuo. Niitä kerkeää tulemaan useampia, vaikka pelin pituus on noin muutaman tunnin pituinen, joka itse asiassa on ihan hyvä asia: useita kymmeniä tunteja en ainakaan itse jaksaisi peliä tutkia.

Vaikka Grow Homessa ei sinäänsä ole mitään negatiivista sanottavaa, jäi suuhun kuitenkin ikävä maku. Pelin loputtua olin hiukan pettynyt. "Oliko tässä oikeasti kaikki?" ajatukselta ei voinut mitenkään välttyä. En olisi halunnut pelille lisää pituutta, vaan jotenkin Grow Homen tarjoamat kokemukset jäivät väljiksi, hiukan jopa neutraalin tasapaksuiseksi. GW tarjosi oikeasti muutamia WOW-hetkiä, mutta niitä oli hyvin harvoin. Tietenkin jokainen liito ja hyppy oli myös kokemuksena hienoja, mutta ei nekään loppupeleissä enää säväyttänyt. Kokemukset olivat hyvin neutraaleja koko matkan ajan, eikä se ollut vuoristoratamaista. En nyt tarkoita, että Grow Home vaatisi kokemusten osalta suurta kokemusten vaihtelua, mutta voi vitsi: se ei tarjonnut missään vaiheessa kokemusten nostoa uudelle tasolle.

Grow Home on hyvin ristiriitainen tapaus: toisaalta pidin siitä, mutta silti jäin kaipaamaan peliltä paljon enemmän. Peli oli mielenkiintoinen kokeilu ja olen iloinen, että hoidin GW:n loppuun asti. Kuitenkin jotain nyt puuttuu, ehkä syynä on kokemusten neutraalisuus tai sitten syypää on itse arvostelija. Onko teillä samanlaisia kokemuksia GW:n kohdalla?


ARVOSANA

Keskinkertainen (7)

POSITIIVISTA:

+ Peli on omalaatuisen kiva lähes kaikilta osilta
+ Mukava muutaman tunnin kokemus

NEGATIIVISTA:

- Kokemus jäi kuitenkin hiukan vajaaksi
- Kokemukset tasapaksua



Pelin traileri:

lauantai 16. tammikuuta 2016

Blogi: Voihan D£€




Useampi pelaaja varmasti tietää sen tunteen, kun jonkin pelin läpäistyä hampaankoloon jää tunne siitä, että olisipa peli jatkunut edes hiukan pidempään. Okei, äskeinen lause saattoi kuulostaa melko erikoiselta, jos esimerkiksi katsellaan viime vuoden järkäleitä, joista useimmat vievät aikaa monia kymmeniä, jopa satoja tunteja. Kuitenkin uskon, että jokainen lukija ymmärtää, mitä tarkoitan. Kyseiseen tuntemukseen ovat pelintekijät kehittäneet ratkaisun, jota kutsutaan DLC:ksi. "Jes, saamme lisää pelattavaa ostamaamme peliimme!" huudahtavat pelaajat. Niin, se on kyllä hieno asia, jos asiaa aletaan pohtimaan.

DLC on melko laaja käsite siinä mielessä, että sanan takaa voi löytyä vaikka mitä: kokonaan uusia tarinoita, hahmoja, maailmoja, asuja, tavaroita... Käytännössä siis ihan mitä tahansa, kunhan se soveltuu juuri sen tietyn pelin tyyliin. Itsekin pidän tästä ideasta: pelaajat voivat halutessaan ladata ilmaiseksi tai tiettyä hintaa vasten uutta sisältöä peliinsä. Uuden lisäsisällön lataamista ei edellytetä, joten voit pelata vaikka sitä omaa suosikkipeliä ilman lisäreitäkin, ja peli toimii moitteettomasti. Vaikka koko idea kuulostaa tosi pieneltä ja ensinnäkin harmittomalta asialta, on mukana kuitenkin kääntöpuoli: Alkaako homma menemään jo täydeksi rahastukseksi?

PS Store tarjoaa markkinapaikan
esimerkiksi näille DLC -sisällöille
Kysymykset rahastuksesta ovat varmasti pyörineet useamman pelaajan mielessä. Onko 5 euroa uudesta hahmosta paljon, entäs sama hinta Skin -paketista, josta saat muutaman uuden asun omalle hahmollesi? Erilaiset uuden tarinan sisältävät DLC:t maksavat yleensä sieltä kymmenestä eurosta muutaman kymppiin, riippuen tarinan pituudesta ja muusta sisällöstä. Sitten on vielä olemassa Season Passit, joilla voi säästää rahaa ja näin ollen saada jopa kaikki tulevat DLC:t tiettyyn kiintiöhintaan. Tämäkin herättää itselläni välillä suuria kysymysmerkkejä. Season Pass on myös loistava idea, mutta ikävä kyllä nämäkin herättävät kysymyksen rahastuksesta: Esimerkiksi Star Wars: Battlefrontin Season Pass maksaa 50 euroa, joka on lähes koko peruspelin hintainen, eikä koko Passin sisällöstä olla vielä täysin varmoja. Voiko 50 eurolla saada niin paljon uutta sisältöä, että sen arvo nousisi jopa yhden täysin uuden pelin hintoihin? Voiko uusien karttojen, hahmoanimaatioiden  tai muiden vastaavanlaisten asioiden arvo oikeasti olla noin suuri? 
Toki nämä DLC:t ovat erilaisia, kuten Rainbow Six: Siege todisti omalla Season Passillaan: 30 eurolla Season Passin ostaneet eivät käytännössä saa mitään eksklusiivista sisältöä, vaan saavat ainoastaan tulevat uudet hahmot ilmaiseksi ilman pelin sisäistä rahan käyttöä (ja muutaman kustomointipaketin aseilleen). Nämä hahmot tulevat kaikkien saataville, mutta muut joutuvat vain maksamaan virtuaalista rahaa niistä. Eli toisin sanoen tällä saadaan rajoitettua sitä, ettei visaa vinguttaneet ole missään paremmassa asemassa muihin verrattuna: kaikilla on mahdollisuus päästä käsiksi lisäreihin. Tämä Season Pass on myös saanut paljon kritiikkiä, mutta toisaalta mielestäni kyseessä on oikeastaan loistava idea. Halukkaat voivat oikealla rahalla maksaen säästää aikaa ja pelin sisäistä rahaa, eikä tämä edes horjuta millään tavalla pelin metaa. Tietenkin hinta on jälleen heittokapulana, että onko kaikki tämä 30 euron arvoista, joka on noin puolet kokonaan uuden pelin hinnasta. Esimerkiksi allekirjoittanut saattaisi jopa ostaa tuon.
Xbox Onelle saatavien pelien DLC-sisällöstä
seuraavat ovat olleet suosituimpia
Tietenkin firmojen täytyy saada taloudellista voittoa, joten ymmärrän kyllä usein DLC:n korkean hinnan. Kuitenkin korkean hinnan mukana kuluttajan täytyisi myös saada rahalleen arvoista vastinetta. Toisaalta oikean hinnan arvioiminen voi olla myös vaikeaa: Peliä enemmän pelaavat voivat maksaa lisäsisällöstä huomattavasti enemmän kuin kasuaalimmat pelaajat, lisäksi jotkut ovat valmiita maksamaan tietyistä asioista ihan yleisesti enemmän kuin toiset, esimerkiksi osa pelaajista ovat valmiita maksamaan hahmojen asuista suuria summia, joihin taas allekirjoittanut ei laittaisi juurikaan yhtään rahaa. Pelaajat arvostavat ja ensinnäkin pitävät peleissä eri asioista, joten hinnan määrittäminen voi oikeasti olla vaikeaa. Siksi pelaajan täytyy aika paljon pistää eri asioita vaakaan jotta selviäisi, olisiko joku lisäosa tiettyyn hintaan juuri itselleen järkevä ostos. Itse pelaaja sen tietää, onko jokin asia omalle lompakolle jo liian kallista vai ei. Toisaalta studiotkin voisi pohtia, onko tämän hetkiset hinnat nyt varmasti siellä kultaisen keskitien puolella vai ei.

Kyllä markkinoilta löytyy monia DLC-sisältöjä, jotka ovat hinnan ja sisällön suhteen hyvässä suhteessa. Jotkut ovat myös hyvin reiluja. Vaikka yhtiöillä olisi vain raha mielessä, niin osa niistä myös ajattelee oikeasti pelaajien parasta, mikä on hyvä jokaisen muistaa. Varmasti löytyy myös studioita, jotka ensisijaisesti ajattelevat ensin pelaajaa, sitten vasta rahaa. Kuitenkin "pelaajien parasta" -ajatus kärsii niiden kohdalla, jotka ovat näin kärjistetysti sanottuna kertoneet enemmän tulevien DLC -pakettien sisällöstä kuin itse pääpelistä, joka ei ole vielä edes markkinoilla.




lauantai 9. tammikuuta 2016

Hearthstone: The League Of Explorers: Seikkailua ja lisää kortteja



Nyt alkaa olemaan tauot pidetty, joten on aika startata vuosi 2016 myös tekstien osalta! Tuossa tauolla tuli mieleen, että miksi en ole aikaisemmin kirjoittanut oikein mitään uusista päivityksistä, lisäosista, DLC:stä ynnä muista tällaisista samantapaisista jutuista, koska niistähän saa vaikka minkälaista sisältöä aikaan. Tähän ajattelin tehdä pienen muutoksen, ja kun sain juuri tauon aikana Hearthstonen uusimman seikkailun kaikki asiat avattua pelin sisäisellä kullalla, niin nyt saatte lukea vuoden ensimmäisenä tekstinä Hearthstonea! Pahoittelut siitä, että todennäköisesti nyt moni asia voi mennä täysin ohi Hearthstoneen tutustumattomalle, mutta varmasti moni peliä pelannut nämä höpötykseni ymmärtävät. 

Hearthstonen The League Of Explorers -seikkailu on nyt pelin kolmas seikkailumainen tapa ansaita kortteja. Aikaisemmin tulleet Curse of Naxxramas ja Blackrock Mountain herättivät paljon keskustelua näiden avaamisesta, koska kumpikin sisälti viisi siipeä, joista jokainen maksaa 700 pelin sisäistä kultaa tai sitten vaihtoehtoisesti voi tuhlata oikeita euroja siipien avaamiseen. Kummastakin noista seikkailusta sai noin 30 uutta korttia käyttöönsä. Naxxramasista tuli useimpia ihan käytännöllisiä kortteja, kun taas Blackrock Mountain sisälsi vain muutamia sellaisia. Toki Blackrockista on enemmän hyötyä, jos käyttää lohikäärmeitä omissa pakoissaan, mutta muuten seikkailu jäi melko turhaksi. Uusin seikkailu The League Of Explorers kuitenkin on hiukan erilainen: Seikkailu sisältää 4 siipeä ja 45 uutta korttia hinnalla 700 kultaa per siipi, eli enemmän kortteja halvemmalla! Tässä vaiheessa herää epäilys, että onko takana jokin salajuoni, että tarjotaan enemmän halvemmalla, mutta laatu on huonompaa. Kuitenkin nyt taitaa olla niin, että Loe on näistä kaikista seikkailuista hyödyllisin. LoE nimittäin tarjoaa mahdollisuuden päästä rakentamaan täysin uudenlaisia pakkoja, joihin ei ennen ollut edes mahdollisuutta. Lisäksi seikkailu tarjoaa hyvin vahvoja kortteja. 

Jokainen seikkailu sisältää samalla myös pienen tarinan. Tarinat eivät ikinä ole kummoisempia, eikä LoE ole poikkeus. LoE tarjoaa Indiana Jonesin tapaisen humoristisen tarinapläjäyksen hauskoilla hahmoilla (tosin harmittaa, ettei paljon aikaisemmin Hearthstonessa ollutta Harrison Jonesia hyödynnetty tarinassa mitenkään). Tarinaa käydään läpi pomotaisteluiden kautta. Voittamalla pomot, pelaaja ansaitsee uuden kortin ja pääsee eteenpäin tarinassa. Pomotaistelutkin olivat ihan hauskoja, joista voisi vaikka mainita omat suosikkini Arch-Thief Rafaamin ja Temple Escapen. Temple Escape oli sinäänsä hauska kohta, koska ottelun ideana oli selvitä kymmenen vuoroa hengissä, jollaista ei ole ennen Hearthstonessa nähty. Pomotaistelut olivat vaihtelevia, joten toistoa ei ole. Kuitenkin harmittavaa on, ettei näissä ole yhtään haastetta, vaan kyseessä on hyvin helpot tapaukset. Helpot tapaukset ovat myös Class Challengeissa, joissa käydään muutamia pomotaisteluita uudestaan läpi Blizzardin itse kehittelemillä pakoilla (tosin nuo eivät ole koskaan olleet vaikeita). Haastetta toki löytää Heroic -muodosta, mutta tässä tapauksessa voidaan jälleen kysyä, onko peli enää edes reilu. Kortin takamuksen saaminen ei houkuta sen työmäärän vuoksi, mikä sen eteen täytyy tehdä. Ehkä se houkuttelisi enemmän, jos palkkiona olisi jokin täysin uusi kortti. 

Ja koska kyseessä on kuitenkin korttipeli, niin käydään nämä kaikki uudet kortit pikaisesti läpi:

Druid



Jungle Moonkin
Mielestäni ihan hyvä kortti manaansa nähden. Kuitenkin +2 Spell Damagen takia kortti soveltuu oikeastaan vain pakkoihin, joissa damage spellit ovat vallassaan ja combon mahdollisuus suuri. Muissa tapauksissa kortin saa unohtaa, koska muutoin vastustaja voi hyötyä kortista enemmän kuin itse kortin pöydälle pelannut henkilö.

Mounted Raptor
Ihan OK kortti alkupeliin ja varsinkin, jos pelaaja käyttää pakassaan muitakin Beast -kortteja. Käytännössä kyseessä on vain paranneltu versio Bloodfen Raptorista, mutta vain Druidille suunnattuna. Kuitenkin kuollessaan tuo 1-manan maksavan minionin suoraan pöytään, eli hyvin kannattava alkupelissä, mutta ei kuitenkaan loppusuoralla.

Raven Idol
Yllättävän hyvä kortti. Saa valita joko kolmesta satunnaisesta minionista tai spellistä haluamansa kortin omaan käteen. Maksaa vain yhden manan, ja voi näin ollen hyvällä tuurilla saada aikaan uusia mahdollisuuksia comboja kehittäessä. 



Hunter



Explorer's Hat
Ehkä hiukan ristiriitainen kortti. Kortilla saanee eniten hyötyä vain, jos suurin osa oman pakan korteista ovat manaltaan siellä keskiluokassa. Laittaisin pakkaan vielä seikkailijan hatun lisäksi Djinni of Zephyrsin, jotta mukaan saataisiin enemmän comboa.

Desert Camel
Loistava kortti, jos vastustajan pakasta ei löydy yhden manan maksavia kortteja. Samalla saadaan omasta pakasta vedettyä omat yhden manan kortit, esimerkiksi Webspinnerit, ihan ilmaiseksi pöydälle. Hauska, mutta ei mielestäni sovellu ihan kaikkiin Hunter -pakkoihin. 

Dart Trap
Aika vahva Secret -kortti manaansa nähden. Kuitenkin useassa tapauksessa melko turha, joten monesti olisi suositeltavaa, että tämän kortin sijaan laittaisi jonkin toisen kortin omaan pakkaansa. Näkisin, että Dart Trapista hyötyisi eniten aggressiivisissa Face Hunter -pakoissa.


Mage 



Animated Armor
Erittäin ärsyttävä kortti tietyissä tilanteissa. Ainoastaan Magen käytössä oleva kortti, mutta esimerkiksi Piloted Golemin ansiosta voisi tipahtaa muillekin classeille pelattavaksi. Warlockille onnittelut, jos tämä sieltä putoaa omalle puolelle. Enemmän hyötyä sille kuin Magelle.

Ethereal Conjurer
Viidellä manalla 6/3 ja taikakortti, ei ollenkaan huono. Kortista löytyy tulivoimaa, mutta sen saa pöydältä myös helposti pois. Taikakortin saaminen kuitenkin tasoittaa tilanteen positiivisen puolelle.

Forgotten Torch
Ihan hyvä kortti Magelle. 6 damagea tekevän kortin saaminen omaan pakkaan tekee kyseisestä kortista hyvän, muuten kortti joutaisi roskakoriin. Koska kyseessä on Common -kortti, niin käytännössä Areenassa on hyvät mahdollisuudet saada tämä kortti itselleen. Nappaisin ainakin omaan Areena -pakkaan Torchin mukaan, jos pelaisin Magella.


Paladin 



Anyfin Can Happen
Blizzardilla selvästi halutaan Murlocien tekevän paluuta Hearthstoneen. Anyfin Can Happen on manaansa nähden kuitenkin melko heikko kortti. Käytännössä aivan turha, mutta tietyillä comboilla olisi kuitenkin mahdollisuus tehdä yhden kierroksen aikana 30 damagea, joka riittäisi helposti voittoon. Fakta kuitenkin on, että kyseistä comboa on melko vaikea saada aikaiseksi, eikä koko pakan rakentaminen Anyfin Can Happenin ympärille kuulosta yhtään järkevältä. Mahdollisuuksista huolimatta joudun toteamaan kortin suuntaan "meh".

Keeper Of Uldaman
Hyvä kortti rakentamaan comboja tai saadakseen vastustajan kortista heikompi. Sopii mielestäni melko moneen tilanteeseen, eli harkitse ihmeessä kortin laittamista omaan Paladin -pakkaan!

Sacret Trial
Pfff, melko hyvät mahdollisuudet saada tuhottua voimakkaita viholliskortteja. Kuitenkin huono, jos vastustaja sattuu pelaamaan ns. heikon kortin. Joissain tilanteissa kätevä, toisissa ei niinkään. 


Priest



Excavated Evil
Joissain Priest -pakoissa voi kyseinen kortti olla hyvin voimakas. Viisi manaa voi kyllä tuntua suurelta, varsinkin kun vastustaja saa saman kortin pakkaansa, kun kortti on pelattu. Kuitenkin täytyy muistaa, että Excavated Evil voi olla melko kallis kortti vastustajalle, eikä sen pelaaminen välttämättä ole järkevää. Pohdi tarkkaan, laitatko tämän omaan Priest -pakkaasi.

Entomb
Mielestäni paras Priest -kortti, minkä Priest sai League Of Adventuresin myötä. Kortti ei tuhoa vastustajaa, vaan nostaa kortin pois pöydältä ja lisää sen sinun pakkaasi. Hyvä tapa saada pelattua voimakkaita kortteja pois pöydältä ja vielä tämän lisäksi vahventaa omaa pakkaasi merkittävästi. Suosittelen ehdottomasti.

Museum Curator
On olemassa monia voimakkaita Deathrattle kortteja, eli Museum Curator voi olla todella hyödyllinen monessa tilanteessa. Ei kovin voimakas muilta osilta, mutta tiettyjen Deathrattle -korttien saaminen omaan käteen voi olla iso avain kohti voittoa.


Rogue



Tomb Pillager
En tykkää pelata Roguella, eli en osaa sanoa tämän kortin hyödyllisyydestä. Näkisin kuitenkin, että kortilla voisi saada aikaan melko hyviä comboja.

Unearthed Raptor
Ehdottomasti hyvä kortti. Antaa todella paljon eri mahdollisuuksia ja toimii useissa tilanteissa. Ehdottomasti menisi omaan Rogue -pakkaan, jos kyseisellä classilla pelaisin!

Pit Snake
Eh, hyvä poistamaan Divine Shield -kortteja? Hyvä häirikkökortti? Jos ei muuta, niin on ainakin ihan OK matsien aloituksissa. Toisaalta tilalle voitaisiin laittaa Leper Gnome samaan hintaan, eli en näe Pit Snakessa oikeastaan mitään hyötyä.


Shaman



Everyfin Is Awesome
Mrghlllghh! Jälleen Murloceja näkyvissä. Kyseinen kortti on ihan kätevä, jos on rakentanut oman shamaaninsa Murlocien ympärille. Murloceja ja Neptulon, niin saadaan aikaan ainakin hauska pakka, jos ei muuta. Pakka ehkä soveltuisi ns. hupipelaamiseen Casual -pelimuodossa, mutta jos pelaaja tavoittelee (vaikka huvikseen) korkeaa Ranked -tasoa, niin suosittelen kokeilemaan jotain muuta korttiyhdistelmää.

Rumbling Elemental
Roskaa tällä hetkellä, mutta jos pakka sisältää monia Battlecry -kortteja, niin on todellakin hyödyllinen. Battlecry shamaanin luominen ei ole ongelma, mutta saadaanko pakasta toimiva ja metaan sopiva tämän avulla? Ei mielestäni.

Tunnel Trogg
Saattaa hämätä aluksi, mutta on oikeasti erittäin voimakas kortti. Ehdottomasti mukaan Aggro shamaani -pakkaan ja sinne mukaan Overloadeja. Nopea tapa saada voimaa hyökkäykseen, mutta haittana tietenkin Overloadien myötä lukkiutuvat manat. Kuitenkin hyöty on suuri, jos kortit napsahtavat kohdilleen.


Warlock



Reliquary Seeker
Mahdollisuus saada 5/5 minion pöydälle yhdellä manalla. Houkuttelevaa, mutta hyödyn saaminen voi olla vaikeaa. Periaatteessa Warlockilla on useita tapoja saada yli kuusia korttia pöytään jopa yhdellä vuorolla, mutta samalla voi miettiä, voisiko tämän sijaan jokin toinen kortti olla parempi vaihtoehto.

Curse Of Rafaam
Hauska idea, mutta hiukan turha. Useassa tilanteessa kahden damagen hinnaksi muotoutuu 2 manaa kummaltakin pelaajalta. Tietenkin kortista hyötyy, jos vastustaja ei saa korttia heti pois kädestään, mutta mikä se tilanne olisi? Silloin kun shamaanilla on Overloadit päällä? Hyvin vajaavaiseksi jää käyttömahdollisuudet...

Dark Peddler
Erittäin toimiva. Warlockilla on useita hyviä yhden manan kortteja, joten ei ole paha satsaus pistää kahta manaa Dark Peddleriin. Lisäksi kortti tuo mukavasti tempoa peliin.

Warrior



Cursed Blade
Jos tavoittelet mainetta, kunniaa ja ennen kaikkea voittoja korttipöydässä, niin siinä tapauksessa jätä Cursed Blade kokonaan käyttämättä. Kortista on ainakin tällä hetkellä enemmän haittaa kuin hyötyä, että sellain...

Obsidian Destroyer
Toimiva kortti, joka osaa olla myös ärsyttävä. Varsinkin areenassa Obsidian Destroyer kuulostaa nappivalinnalta. Toki toimii muuallakin, mutta hyöty on silloin vähäisempi.

Fierce Monkey
Ironfur Grizzlyn parempi versio. Jos olet aikaisemmin käyttänyt tauntti karhua, niin on aika laittaa tilalle apina. Ehdottomasti pakkaan mukaan, jos löytyy muitakin Tauntin omaavia minioneita.


Neutraalit



Murloc Tinyfin
Käytännössä Wisp, mutta vain Murloc -merkillä. Toimiva Murloc -pakoissa ja samalla heikentää Paladinin Murloc Knightia: Nyt voi tulla enemmän ns. "huonompia" minioneita pöydälle.

Huge Toad
Jälleen paranneltu versio Bloodfen Raptorista. Hyvin käytännöllinen alkupelissä. Areenaan kortti myös mukaan, jos sellainen vaihtoehto tulee (toki pitää katsoa toisetkin vaihtoehdot, mutta Huge Toad on melko varma vaihtoehto epäilyttävissä kohdissa valintoja tehdessä).

Jeweled Scarab
Jos pakka vaatii tempon kehittämistä, niin tämä kortti sopii siihen täydellisesti. Eihän sitä tiedä, vaikka sieltä tulisi juuri loistava kortti seuraavalle kierrokselle. Tämäkin tietysti onnesta kiinni.

Tomb Spider
Pakkaan mukaan, jos pelaa Beasteilla. Tuolloin ihan kätevä, mutta ei ehkä muissa tilanteissa.

Gorillabot A-3
Ehdottomasti Mech -pakkoihin, ei muihin. Hyöty on suuri ja voi olla myös merkittävä voittoon nähden.

Anubisath Sentinel
Erittäin kova kortti. 3+3 on aina iso muutos pelissä, mutta on yksi iso haitta! Nimittäin 4/4 ei ole mikään iso suhdeluku ja monet muut minionit voidaan saada usein kentältä pois ihan pienellä manalla. Deathrattlet voivat jäädä siis usein käyttämättä. Toki hyödyllinen, jos tuon onnistuu laukaisemaan!

Wobbling Runts
Ärsyttävä kortti, ainakin minä allekirjoitan tämän. Itse en kuitenkaan käyttäisi missään pakassa, koska omalla tuurillani vastustaja saisi vietyä kortin kuitenkin itselleen omaan käyttöön. Hauska, mutta kortin sijoittamista eri pakkoihin kannattaa miettiä.

Fossilized Devilsaur
Sanotaanko näin, että kyseessä on oikeastaan kaikille classeille sopiva kopio Druidin Ironbark Protectorista tietenkin sillä ehdolla, että pakka sisältää useita Beasteja. Koska kyseessä on Taunt -kortti ja Beast, niin kortin löytänee useiten erilaisista Hunterin ja Warriorin värittämistä pakoista. Toisaalta miksi ei myös Druidin pakoista, mutta sille lienee varmempi Ironbark Protector...

Ancient Shade
Mielestäni hyvin mielenkiintoinen kortti. 7/4 minionissa on paljon voimaa hyökkäyksessä, mutta toisaalta hyvin vähän elämäpisteitä. Elämäpisteet korvaa tosin kortin hinta, eli tuollaiset 4 manaa. Toisaalta Ancient Shade pistää pelaajan pakkaan kortin, joka tekee omaan sankariin 7 damagea, kun kortti tupsahtaa pakan uumenista. Riskialtista pelaamista siis. Veikkaisin, että kortti toimii parhaiten joissain aggressiivisissa pakoissa. En itse käyttäisi, mutta otan mieluusti kyseisen minionin Piloted Sky Golemin kautta: Battlecry nimittäin katoaa silloin, eikä 7 damagen hirvityksestä ole tietoakaan!



Eerie Statue
7/7 on melko hyvä 4 manaan nähden, mutta minionin saaminen ainoaksi pelikentällä voi olla haastavampaa. Toisaalta ainahan tuohon voi käyttää silenceä tai pistää tauntin esimerkiksi Defender Of Argusin avulla. Voi olla hyvin merkittävä osa tietynlaisissa pakoissa, ehkä jopa midrangessa?



Summoning Stone
Terve vaan, Priestit ja Maget! Loistava kortti noille kahdelle classille/herolle, kun niiden kortit muutenkin painottuvat taikoihin. Manamäärä voi kuulostaa hurjalta, mutta hyöty on oikeastaan aika suuri: Ilmaisia minioneita!

Naga Sea Witch
Voi kuulostaa kovin tyhmältä kortilta, mutta ulkonäkö voi pettää: Tämän avulla pöytään voidaan lyödä melkoisia monstereita jo ottelun keskivaiheilla! Haittapuolena tietenkin on, että alle viiden manan kortit maksavat myös sen 5, mutta Naga Sea Witchin idea onkin enemmän saada kalliita kortteja aikaisemmin mukaan peliin.

Djinni of Zephyrs
Ehdottomasti pakkaasi mukaan, jos se rakentuu erilaisten combojen ympärille. Silloin kortista saadaan paljon hyötyä irti, mutta muuten ei oikeastaan yhtään.



Ja legendaariset neutraalit:



Sir Finley Mrrgglton
Kortti, joka nousi minun yhdeksi suosikiksi. Tämän avulla Hearthstoneen saatiin useita uudenlaisia pakkatyyppejä, nimittäin Finley tarjoaa paljon uudenlaisia vaihtoehtoja kortin hintaan nähden. Itse käytän Finleytä tällä hetkellä Face Shamaanissa, joka on osoittautunut melko voimakkaaksi pakaksi.

Brann Bronzebeard
Ihan hauska ja kätevä, toimii varmasti useita Battlecry -kortteja sisältävään pakkaan. Voi luoda otteluun yhtäkkiä täysin erilaisen tunnelman, jos kortti on pelattu oikein oikeassa kohdassa.

Elise Starseeker
Tarkennuksena: Golden Monkey on 6/6 Taunt -kortti neljällä manalla, joka tuhoutuessaan muuttaa kaikki pelaajan kädessä ja pakassa olevat kortit joksikin legendaariseksi. Elise Starseeker on voimakas kortti, mutta hyvin hidas ja toisaalta myös riskialtis. On totta, että legendaariset ovat voimakkaita kortteja, mutta kaikkien korttien muuttuessa sellaisiksi pakasta voi kadota synergia, eli käytännössä pakasta katoaa strategia/taktiikka. Toinen vaara on, että pelaaja saa käyttöönsä legendaarisia, joista ei sillä hetkellä ole mitään hyötyä. Todella mielenkiintoinen ja ensinnäkin hauska, mutta ei ehkä paras kortti pakan rakentamiseen. Veikkaisin, että toimii areenassa melko hyvin.

Reno Jackson
Reno, Reno, Reno... Olet aiheuttanut paljon vaivaa minulle. Tuntemus kun vastustajalla on enää elämää muutaman elämäpisteen verran ja Jacksonin Reno tärähtää pöytään... Niinpä niin.
Reno Jackson on yksi vahvimpia LoA:n kautta tulleista korteista, ja täytyy sanoa, että itsekin tästä pidän. Kortti tuo uudenlaisia ja ensinnäkin ärsyttäviä tilanteita. Jacksonin tulo oli myös siinä mielessä hyvä, että Face Hunterien määrä oli aivan järjetön ja tämän avulla kyseistä pakkaa pystytään melko hyvin torjumaan. Kortin toimiminen kuitenkin melkein aina vaatii sen, että jokaista korttia omassa pakassa on vain yksi kappale, joka sitten tietenkin vähentää juuri tiettyjen combojen rakentamista. Reno on yksi korteista, joka on tullut selvästi jäädäkseen metaan mukaan pidemmäksi aikaa.

Arch-Thief Rafaam
Legendaarinen kortti, jonka itse sijoittaisin Control -pakkaan. Pelaaja pääsee kortin avulla valitsemaan kolmesta vahvan luokan kortista yhden itselleen, jotka ovat ikään kuin taikoja. Kortit ovat Lantern of Power (voit antaa jollekin minionille +10/+10), Mirror of Doom (täyttää pöytäsi 3/3 minioneilla) ja Timepiece of Horror (tekee 10 damagea siten, että iskee yhden damagen verran vuorotellen satunnaisesti vastustajan minioneihin/heroon). Kaikki nämä kortit maksavat 10 manaa. Näistä spelleistä ja hinnan takia suuntaisin kortin vain Controlmaiseen pakkaan, koska siellä tästä hyödytään selvästi eniten. Noilla korteilla kun voi muuttaa tilannetta aika paljonkin. Muille en ehkä niinkään laittaisi tätä korttia. 




Jos katsotaan LoE:n kokonaisuutta, niin kyseessä on paras seikkailu ainakin korttien osalta. Kortit ovat laadukkaita, joita voi hyödyntää monissa paikoissa hintaansa nähden. Lisäksi 700 kullan maksaminen jokaisesta näistä siivestä ei ole ollenkaan huono juttu. Oikeaa rahaa en kuitenkaan alkaisi tähän pistämään. 
LoE on onnistunut lisäys Hearthstoneen, eikä mielestäni ansaitse suurta kritiikkiä, toisin kuin Blackrock Mountain. Saa nähdä, minkälainen on tasoltaan seuraava Blizzardin kehittämä lisäys korttien maailmaan. Toivotaan, että olisi jälleen hyvä.



The League of Explorers Cinematic Trailer