sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Maaliskuussa 2016 ilmestyvät pelit





Tässä lista maaliskuussa ilmestyvistä peleistä (levymuodossa):



1.3.2016

  • Far Cry Primal (PC)
  • Far Cry Primal Special Edition (PC)
2.3.2016

  • Heavy Rain & Beyond Two Souls Collection (PS4)

4.3.2016

  • Legend of Zelda: Twilight Princess HD (Wii U)
  • Cities Skylines: Complete Edition (PC)
  • Mortal Kombat XL (PS4, Xbox One)
  • Goat Simulator: The Bundle (Xbox One)
  • The Witch and the Hundred Knight: Revival Edition (PS4)
8.3.2016

  • The Division (PS4, Xbox One, PC)
  • The Division - Sleeper Agent Collectors Edition (PS4, Xbox One, PC)

10.3.2016

  • Farming Simulator 15 Official Expansion 2 - Holmer

11.3.2016
  • Hitman Collectors Edition (PS4, Xbox One)
  • Stella Glow (3DS)
  • Total War: Attila - Tyrants & Kings (PC)

17.3.2016

  • EA Sports UFC 2 (PS4, Xbox One)
  • Need For Speed (PC)

18.3.2016

  • Pokkén Tournament + amiibo card Limited Edition (Wii U)
22.3.2016

  • Trackmania Turbo (PS4, Xbox One, PC)
  • Watch Dogs Complete Edition (PS4, Xbox One

24.3.2016

  • Hyrule Warriors: Legends (3DS)
  • Hyrule Warriors: Legends Limited Edition Pack (3DS)
  • Farming 2017 The Simulation (PS3, PS4, Xbox One, PC)
  • Forestry 2017 The Simulation (PC)

30.3.2016

  • Forestry 2017 The Simulation (PS3, PS4, Xbox One)
  • WWE 2K16 (PC)

31.3.2016

  • Mighty No9 (PS4, Xbox One, Wii U, 3DS)
  • MXGP2 - The Official Motocross Game (PS4, Xbox One, PC)
  • Star Fox Zero (Wii U)
  • Tony Hawk’s Pro Skater 5 (PS3, Xbox 360)
  • Zombie Vikings Ragnarok Edition (PS4)

Huom! Lista ei välttämättä sisällä kaikkia pelejä, jotka ilmestyvät tässä kuussa.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Shadwen -demon fiilistelyä

Pelattu: PC



Välillä itseäni mietityttää, miten ihmeessä jaksan innostua ja seurata (sekä tutkia) maailman monia eri asioita into pinkeänä (siis oikeasti, lista olisi aivan järkyttävän pitkä, mutta hyvä asia se vain on). Yksi näistä asioista on laajana kategoriana "Pohjoismaat", joista taas kehkeytyy pienempi kategoria "pohjoismainen peliteollisuus". Tykkään siis seurata pohjoismaista peliteollisuutta, eli muun muassa Suomen meininkiä kyseisellä alalla tulee katseltua hyvin paljon. Eniten seuraan Housemarquen ja Frozenbyten toimintaa, koska ne ovat allekirjoittaneen mielestä ehdottomasti Suomen mielenkiintoisimmat pelistudiot Remedyn lisäksi. Nyt Frozenbyte on julkaissut heidän tulevasta pelistään Shadwenista demon. Olen pelaillut tätä nyt jo jonkin aikaa, ja ajattelin kirjoittaa tästä kyseisestä mielenkiintoisesta teoksesta ennakon tapaisen fiilistelytekstin. 

Näin alkuun haluaisin mainita, että pelin demo on ladattavissa 29.02.2016 asti, ja jokainen demon läpipeluukerta kasvattaa julkaisualennusta, eli nyt on pelaajilla mahdollisuus saada Shadwen julkaisussa suopeaan hintaan! Demo on saatavilla Steamista, GOG.comista ja Humble Storesta Windowsille, Linuxille sekä Macillle.

Hei, ovi!
Shadwen on tyyliltään vanhan koulukunnan stealth-peli, johon on kuitenkin lisätty monia hyvin mielenkiintoisia ominaisuuksia, jotka erottavat pelin selvästi genren muista teoksista. Pelissä pelaaja ohjailee Shadwen nimistä hahmoa, jonka tehtävänä on murhata kuningas. Matkan voisi kuvitella helpoksi, mutta pelin vaikeuden tuo orpolapsi Lily, joka seuraa Shadwenia. Lily on pakko pitää mukana, eikä yllättäen pienellä lapsella ole paljoa voimia kiipeillä seinillä Shadwenin tavoin saati kulkea aseistautuneiden vartijajoukkojen läpi, varsinkin jos vartijat vahtivat esimerkiksi ovea, jonka avulla pääsee juuri tiettyyn määränpäähän. Siksi Shadwenin tehtävänä on raivata tie Lilylle, mutta miten se tehdään jää pelaajan pohdittavaksi. Alkaako pelaaja pistämään teräaseensa avulla vartijoita hengeltä pienen lapsen nenän edessä, joka olisi ehkä helpoin vaihtoehto mutta samalla iljettävin lapsen kannalta, vai olisiko sittenkin olemassa muita verettömiä vaihtoehtoja? Kuten pelin kuvauksessa lukee: To kill or not to kill - that is the question!

Kuten aikaisemmin totesin, Shadwen on pohjimmiltaan vanhan koulukunnan stealth-peli. Viholliset oleskelevat ja kulkevat aina tiettyä reittiä pitkin tietyn ajan sisällä, mutta huomatessaan pelaajan liikehdintää tai ääniä vartijat poikkeavat kulkemisradastaan tutkimaan asiaa. Jos mitään ei löydy, vartijat sitten jälleen palaavat tutuille paikoilleen. Kuitenkin jos viholliset huomaavat pelaajan, yksikin osuma Shadweniin aiheuttaa Game Overin. Game Overia ruutu huutaa myös tilanteissa, joissa vartija pääsee tekemään hälytyksen. Melko perinteikästä stealth-meininkiä, mutta Frozenbyte onkin pistänyt oman panoksena genreen, ja on näin ollen tehnyt Shadwenista erittäin mielenkiintoisen teoksen. Pelissä ei nimittäin suoranaisesti ole Game Overia, vaan pelaaja pystyy kulkemaan ajassa taaksepäin. Toisin sanoen pelaaja pystyy korjaamaan aikaisemmin tehtyjä virheitä tai vaihtoehtoisesti hinkata jotain kehittelemäänsä toimintatapaa niin pitkään, kunnes se onnistuu juuri haluamallaan tavalla. Tämä toiminto antaa todella suuret mahdollisuudet kokeilla erilaisia taktiikoita eri tilanteissa, eikä pelaajan oikeastaan tarvitse edes huolehtia latausruutujen odotteluista epäonnistumisen myötä, ellei sitten aloita tehtävää suoraan alusta. Itse tykkäsin tästä todella paljon juuri tuon kokeilemisen ilon myötä. Ajassa kulkeminen taaksepäin ei kuitenkaan ole ainut aikaan liittyvä toiminto, nimittäin Shadwenissa aika kulkee vain silloin, kun pelaaja liikkuu. Eli kun pelaaja pysähtyy, koko maailma pysähtyy, eikä  mikään liiku. Hyvin mielenkiintoista, vai mitä? Tämä toiminto tulee varmasti olemaan aikamoinen kiistakapula pelaajien keskuudessa, mutta itse ainakin tämän demon myötä käännyn aikastopparin puolelle: ajan pysähtymisen myötä pelaaja saa rauhan tutkia ympäristöään kääntelemällä kameraa ja pääsee näin ollen myös miettimään seuraavaa siirtoaan vaikka askel askeleelta. Lisäksi ajan pysäyttely oli ainakin itselläni hyvin tärkeässä osassa tilanteissa, joissa yritin toimia hyvin tarkasti, muun muassa hyppyjä tehdessä, käyttäessäni "grappling hookia" tai ansoja laittaessa.

Tutkitaan tilannetta korkeuksista: näkyykö vartijoita?

Niin, ansoja! Shadwen kun ei ole mikään maailman paras lähitaistelija, niin hän käyttää apunaan monia ansoja, joista osa vie vartijan hengen tai hämää häntä muuten vain. Ansat ainakin helpottavat suuresti tien tekoa Lilylle, mutta toki demon (ja ilmeisesti myös sen kokonaisen pelin) voi läpäistä ilman minkään ansan käyttöä saati tappoa, mutta se tietenkin lisää peliin haastetta. Demon ansaluettelosta löytyy muun muassa eräänlaista maamiinaa ja liikkuvaa laitetta, jolla pystyi hämäämään vartijoita. Ansojen käytön kanssa täytyy myös olla varuillaan, nimittäin esimerkiksi miinan räjäytys voi aiheuttaa vartijoilla joukkomaratoonin kohti hälytyskelloa, varsinkin jos vartijoita kuolee tapauksessa useampia. Toisaalta pelaajan ei tarvitse käyttää Shadwenin omia ansoja, vaan kentistä löytyy ansoja jo itsessään: miltä esimerkiksi kuulostaisi tiputtaa tynnyri korkealta vastustajan päähän? Toisaalta tynnyreiden tiputtamisella ja rikkomisella voidaan myös hämätä vartijoita, ja näin ollen antaa Lilylle vapaa tie ilman kuolemia. Jos kuitenkin koko suunnitelma menee pipariksi, voit aina kulkea ajassa taaksepäin ja kokeilla temppua uudestaan. Tärkeintä kuitenkin on, että pysyt piilossa vartijoiden silmistä (tai vaihtoehtoisesti sitäkin voidaan käyttää hyödyksi!). Ai vitsi, vaihtoehtoja, vaihtoehtoja! Pelkästään jo tuon lyhyen demon aikana sai kokeilla monia eri taktiikoita, eli syvyyttä pelistä löytyy selvästi. 

Sumuisia maisemia

Shadwenin demoa pelasin hiiri + näppäimistö -yhdistelmällä ja kontrollit olivat oikein hyvät, mielestäni jopa tosi hyvät verrattuna moniin muihin saman genren peleihin. Testasin demoa myös Xbox One -ohjaimella ja sekin tuntui oikein loistavalta, mutta täyttä fiilistä en kuitenkaan saanut ohjaimen kanssa aikaan, kun täyttä ohjaintukea ei demossa ole. Graafisesti peli näyttää myös hienolta ja maisemat ovat ainakin omaan mieleeni tyylinsä puolesta kauniita. Toki Shadwenista huokuu eräänlainen stealth-pelien rosoisuus, mutta itse pidän siitä. 

Shadwen nousi kokeilun myötä yhdeksi hyvin mielenkiintoiseksi peliksi omissa silmissäni. Pelaajien keskuudessa pelin toiminnot tulevat varmasti jakamaan eriäviä mielipiteitä puolesta ja vastaan, mutta itse näen ne vain loistavana mahdollisuutena ja markkinoita ajatellen jopa myyntivalttina. Tulen pelaamaan demoa vielä muutaman kerran, nimittäin yritän saada sen lävitse ilman yhtään tappoa. Itseäni myös kiinnostaa kokeilla, kuinka pitkän ansacombon saan aikaiseksi yhdessä kentässä. Myös itse valmiin pelin pariin aion astua jossain vaiheessa ohjaimen kanssa, koska Shadwen alkoi kiinnostamaan todella paljon tämän demon myötä ja näen siinä hyvin paljon potentiaalia. Odotetaan kuitenkin siihen asti ainakin, että peli saadaan markkinoille. Uskon muuten, että Frozenbyte on nyt saanut vierelleen uuden Trinen: olisiko Shadwenista mahdollisuus kehkeytyä jopa kokonaan oma pelisarja? Uskoisin näin.

Jos peli alkoi edes hiukan kiinnostamaan, käy lataamassa Shadwenin demo itsellesi ja kokeile, olisiko tässä kenties seuraava videopelien helmi, jonka tulet pelaamaan.




Shadwen Demo Event -traileri:



Korjaus 26.02.2016 klo 13:22 = otsikko osuvammaksi (beta vaihdettu demoksi)


torstai 25. helmikuuta 2016

Xbox -höyhensarjalainen ja PC-pelaaminen Xbox One -ohjaimella: Minkälaiset tuntemukset?



PC -pelaamisessa suositaan yleisesti näppäimistö + hiiri yhdistelmää, eikä mikään ihme: onhan noiden kahden yhdistelmän käyttäminen esimerkiksi monissa FPS -peleissä jo tarkkuuden kannalta suositeltavaa. Kuitenkin jotkut pelit ovat jopa tälle "kuningasrodun" kombinaatiolle melko hankalia, esimerkiksi Super Meat Boyn tapaisissa peleissä ohjaimen käyttö alkaa olemaan lähes pakonomaista, ellei sitten halua repiä hiuksia päästä tavallista useammin. Allekirjoittanut on vielä lisäksi tottunut pelaamaan monia eri genren pelejä juuri ohjaimella, joten itselläni alkoi tekemään mieli hankkia sellainen myös PC:lle, jotta saisin tietokoneella pelaamisesta kaiken irti. Oikeastaan itselläni oli jo ohjain tietokoneelle, mutta jo yli 10 vuotta vanha Logitechin WingMan Precision alkaa olemaan melko vanhus uusien pelien pelaamiseen (itse asiassa niin vanha, että nykyiset tietokoneet eivät edes tunnista koko laitetta). Suuntana oli siis ohjainostokset.
Mielessäni oli tasan tarkkaan kaksi ohjainta, joiden ostamista harkitsin: Valven Steam Controller tai Xbox One -ohjain. Steam Controllerin hankkiminen sai kuitenkin jäädä vain ajatuksen tasolle, koska sellaisen hybridiohjaimen ostaminen ja ensinnäkin sen toimiminen useissa peleissä alkoi vain epäilyttämään (vaikka houkutti kyllä strategiapelien kannalta katsottuna). Xbox One -ohjaimen valinta oli siis loppujen lopuksi erittäin helppo, nimittäin onhan se tämän hetken pelisukupolven Microsoft -ohjain ja moni on kehunut sitä jopa markkinoiden parhaaksi. Ei kuulosta ollenkaan huonolta sijoitukselta.

Ohjain näyttää päällisin puolin tältä
Suunnaksi pistin lähimmän tavaratalon, jonka valikoimasta löytyy myös pelituotteita. Tavaratalossa pistin nokkani kohti hyllyjä, joissa paistoi monien vihreiden laatikoiden väri. Valikoimaa selaillessani en ikävä kyllä löytänyt 'Xbox One Controller For Windows' -pakettia, joka olisi todennäköisesti omaan tarpeeseeni toiminut parhaiten. Nappasin kuitenkin hyllyltä 'Xbox One Wireless Controller With Play & Charge Kit' -paketin, joka toimii myös ihan hyvin tietokoneella (ja sekin vielä, että tässä paketissa oli mukana elintärkeä kaapeli). Maksu kassalla ja kotia päin. Vihreän laatikon tuominen kotiin oli oikeastaan melko hassu tunne, koska rehellisesti sanottuna en ole koskaan omistanut mitään Xbox -konsolia, vaikka Xboxin puuhia olen aina seurannut melko tiiviisti. Konsoleista puhuttaessa itselleni on lähinnä tarttunut matkaan pleikkarit ja Nintendon puolelta käsikonsolit. Syy tähän on oikeastaan melko simppeli ja maanläheinen: on tuntunut luontevalta jatkaa samalla merkillä, jotta tietyistä palveluista ja toiminnoista saisi kaiken irti. Tästä huolimatta en ole kuitenkaan täysin ummikko Xboxilla pelaamisen suhteen, koska olen saanut mahdollisuuden eri paikoissa pelata kaikilla Microsoftin tekemillä konsoleilla ja näistä tapauksista on jäänyt hyvin positiivinen kuva takaraivooni. Kuitenkin nämä tapaukset voidaan verrata lähinnä eräänlaiseen lyhyeen testaukseen, joten kyllä: olen täysin höyhensarjalainen Xboxin suhteen. Suhde Xboxin kanssa itse käytännön, pelaamisen, kanssa on siis pintaraapaisuakin pienempi. Olkoon tämän ohjaimen ostaminen siis ensimmäinen pieni askel höyhensarjasta poistumiseen, suunta kohti kevytsarjaa!

Ohjain vaikuttaa möhkäleeltä, mutta ohjainta kääntäessä väite
kumoutuu totaalisesti
Nyt suunta kuitenkin itse asiaan: ohjaimen paketti oli siisti ulkonäöllisesti, eikä itse pakkaamisesta ole mitään moitittavaa. Paketista paljastui itse ohjain, kaapeli sekä akku, eli ihan yleiskätevä paketti pelaamisen kannalta. Ennen testausta jouduin kuitenkin käymään läpi päivittämisen (linkki ohjeeseen) Windows 10:n avulla. Päivitysten jälkeen laite oli parhaimmassa toimintakunnossa, joten tietenkin laitoin malttamattomana testaukset käyntiin. Alkutunnelmat One -ohjain kädessä oli positiiviset. Ohjain tuntuu vankalta kädessä, eikä se paina paljoa. Analogisten sauvojen onnistunut käyttöönotto tapahtui samantien, eikä ongelmia esimerkiksi sijaintien kanssa ollut. Oikeastaan tykkään melko paljon noiden "tattien" sijainneista, koska esimerkiksi vasemman sauvan liikuttaminen tuntui jotenkin hyvin vapaalta, voisiko sanoa jopa kevyeltä. Mielenkiintoista oli myös huomata, kuinka ohjaimen ulkomuoto hämää: ohjain on designiltään yksinkertaisen upea, mutta siitä saa myös helposti kuvan, että kyseessä olisi vain iso möhkäle. Voin kumota tämän väitteen samantien, nimittäin takaa ohjain muotoutuu hyvin käteen, ja itse asiassa ohjain on kooltaan lähes yhtä iso kuin kilpailevan konsolin PlayStation 4:sen ohjain. Kaikki napitkin tuntui hyvältä, paitsi että itseäni  ihan hiukan häiritsi LB- ja RB -napit, koska ne jotenkin tuntuivat "muovisemmilta" muihin nappeihin verrattuna. Saman voisi sanoa myös D-Padin kohdalla, mutta siinä tämä ei tule kauheasti esille. Kauhistus, mitä ensimmäisen maailman ongelmia... Lähtökohdat olivat selvästi plussan puolella eli kohdillaan, joten tästä oli hyvä jatkaa testaamista menemällä itse toimintaan.

Jotta saisin mahdollisimman hyvän kuvan ohjaimen toiminnasta, ajattelin kokeilla ohjaimen avulla useita eri genren pelejä. Tämä ei vielä riittänyt, vaan ajattelin kokeilla toimivuuden myös useamman eri latauspalvelun kautta hankittujen pelien kautta. Tällä nyt ei pitäisi mielestäni olla suurta merkitystä, mutta asioita on silti hyvä kokeilla. Ensimmäiset testit kokeilin PC-pelaamisen suosituimman alustan Steamin kautta ladatuista peleistä. Ongelmia ei ollut, vaan esimerkiksi vuoropohjainen Skulls Of Shogun ja kenties eniten pelaajien keskuudessa harmaita hiuksia aiheuttanut tasohyppelypeli Super Meat Boy tunnistivat ohjaimen samantien, joten pelaaminen sai alkaa. Tässä vaiheessa huomasin, että ohjain on yllättävän tarkka, mikä on näin omaa käyttöä ajatellen loistava juttu. Steamin kautta myös mm. Goat Simulator ja Jet Set Radio toimivat loistavasti Xbox -ohjaimen kanssa. Suurimmassa osassa näissä taitaa kuitenkin olla täysi ohjaintuki, joten pistin kokeiluun myös Team Fortress 2:sen, jolla ei tällaista tukea ole. Nyt jouduin ensimmäistä kertaa menemään asetuksiin optimoimaan ohjainta, ja kyllä: sain hahmoni liikkumaan. Optimointia vaatisi tosin kyllä enemmän, koska en saanut ohjaimen kanssa esimerkiksi käännettyä kameraa ollenkaan. Eli ohjain kyllä toimii, mutta pelin tuet eivät ole kohdillaan tähän tarkoitukseen.

Skulls Of Shogun tunnisti ohjaimen samantien
Seuraavaksi nappasin käsittelyyn fyysisesti hyllyltä löytyviä pelejä. Sieltä testiin pääsi mukaan Euro Truck Simulator ja suomalainen urheilupeli Floorball League. Nämä pelit eivät siis omalla koneellani ole yhdistetty mihinkään latauspalveluun suoraan. Floorball League tunnisti ohjaimen samantien, joten salibandya pääsi pelaamaan helposti virtuaalisesti. Euro Truck Simulaattorin kohdalla kuitenkin yllätyin, kun jouduin tekemään pelin asetuksista optimointia ohjaimelle. Optimoinnin jälkeen kuitenkin kaikki toimi niin kuin pitikin, ja sain pidettyä rekkani tiellä.
Seuraava testi oli ehkä käytännön tasolla typerä, mutta tulipahan testattua. Latasin nimittäin tuolta Windows 10 -kaupasta Modern Combat 5: Blackoutin sekä Halo: Spartan Assault Liten (joka on siis kokeiluversio). Ei liene yllättävää, että Windowsin omasta kaupasta hankitut pelit toimivat loistavasti myös Xbox One -ohjaimen kanssa.
Jet Set Radio toimi myös kiitettävästi uuden pelilaitteen avulla
Originin puolella ohjain toimi ihan hyvin muun muassa Battlefield 3 -pelin kanssa, jonka kautta tuli ilmi jälleen ohjaimen tarkkuus. Jotenkin jopa tuntui, etten ole koskaan aikaisemmin pelannut BF3:sta yhtä tarkasti PC:llä kuin nyt, vaikka kuinka hölmöltä tuo kuulostaakin. Ehkä oman lisämakunsa toi melko vahva konsolipohja tai sitten allekirjoittaneen näppäimistö + hiiri -yhdistelmässä on parantamisen varaa huomattavasti. No, ainakin reagoin paljon nopeammin yllättävissä tilanteissa ohjaimen avulla. Kokeilin myös Originin kautta Plants vs. Zombiesia, jossa ei pitäisi olla ohjaintukea ja kyllä, ohjainta peli ei löytänyt. Yllätystä ei siis tapahtunut. Yllätystä ei myöskään tapahtunut gog.comin klassikkopeleissä, mutta muun muassa uudempaa pelien aaltoa edustava tasohyppely Giana Sisters: Twisted Dreams toimi loistavasti. Myös Humbe Bundle Storesta saatu Frozenbyten Shadowgrounds niminen peli toimi optimoinnin jälkeen, mutta optimointia täytyy tehdä tavallista enemmän mukavan pelikokemuksen saamiseksi.  Lähtökohtaisesti siis muistutan, että jos pelailette PC-pelejä ohjaimella ja välttämättä haluatte tehdä niin aina, muistakaa tarkistaa mahdolliset tuet ohjaimelle. Latauspalvelulla ei ainakaan näyttänyt olevan suurta merkitystä Xbox One -ohjaimen kanssa pelatessa.

Näin muutaman päivän ja useamman eri pelin kokeilemana täytyy sanoa, että Xbox One -ohjain lunasti kaikki odotukseni ja onnistui jopa joissain tilanteissa yllättämään. Ohjain toimii lähes kaikissa mahdollisissa genreissä, ja tarkkuutensa avulla uskallan suositella sitä jopa genreen kuin genreen. Muotoilut ovat sopivia, eikä näin ollen rasita käsiä edes pidemmän pelaamisen aikana. Värinäkin on mukana joitakin pelejä pelatessa, eikä värinä ole millään tavalla häiritsevä, vaan juuri sopiva.
Näin Xbox-untuvikkona kehun ohjainta kaikin puolin, eikä mielestäni ohjaimessa ole mitään isoja häiritseviä piirteitä saati sitten pieniäkään. Ohjaimen hinta saattaa joitakin kauhistuttaa, mutta ainakin oma mielipiteeni on, että kyseisen summan sijoitus tähän ohjaimeen on laatuun katsottuna ainoastaan kannattavaa. Xbox -höyhensarjalainen suosittelee Xbox One -ohjainta lähes kenelle tahansa, kuka haluaa esimerkiksi PC-pelaamisesta kaiken hyödyn irti. Ainakin itse olen sitä mieltä, että nyt PC-pelaaminen ei ainakaan tule kaatumaan ohjaimen laatuun.







torstai 18. helmikuuta 2016

XCOM 2 (Arvostelu)

Pelattu: PC




XCOM -sarjan historia on jo melko pitkä. Ensimmäinen XCOM -peli, UFO: Enemy Unknown, julkaistiin vuonna 1994 ja siitä lähtien avaruuden muukalaisia ollaan saatu jahdata useamman pelin myötä. Vuonna 2012 XCOM -projekti käynnistettiin uudelleen XCOM: Enemy Unknownin myötä ja nyt tässä kuussa kyseinen peli sai virallisen jatko-osan, eli XCOM 2:sen. Pystyykö sarjan uusin tulokas vastaamaan kaikkiin suurin odotuksiin, mitä sen niskaan on pudotettu? Onnistuiko Firaxis luomaan kenties vuoden kovimman strategiapelin?

Pelistä löytyy myös lyhyitä animaatiota kesken taistelun
Pelin tarinassa ollaan tulevaisuudessa, noin 20 vuotta jälkeen Enemy Unknownin tapahtumista. XCOM on hävinnyt tuolloisen sodan alieneita vastaan, ja järjestö on kutistunut pieneksi kapinallisryhmäksi. Avaruuden muukalaiset ovat näiden 20 vuoden aikana valloittaneet telluksen ja saaneet maan asukkaat omalle puolelleen uuden teknologian avulla sekä lupauksilla valoisammasta tulevaisuudesta. Väitteet ovat kuitenkin valehtelua, nimittäin koko tapahtuman takana on jotain paljon isompaa, vaarallisempaa ja kauheampaa. Mitä ovat oikeastaan nämä ADVENT -joukot ja mikä ihme on salaperäinen Avatar -projekti?  Olkoon se mitä tahansa, tämä täytyy pysäyttää, Komentaja. Tervetuloa takaisin, XCOM on käytettävissäsi. 



Kuten tarina antaa ymmärtää, niin XCOM:n asema on muuttunut. Aikaisemmin pelaaja oli enemmän se puolustava puoli, kun taas nyt pelaajasta on tullut altavastaajana toimiva hyökkääjä. Tämän näkökulman kautta XCOM 2 on myös muuttunut paljon toiminnaltaan. Perusidealtaan peli on tuttua XCOM -menoa: vuoropohjaista pelaamista, jossa omalla vuorollaan jokainen pelaajan hahmo käyttää muutamat toimintapisteensä liikkumiseen, ampumiseen tai johonkin muuhun toimintoon, jonka jälkeen vuoro siirtyy alieneiden puolelle. XCOM 2:ssa kuitenkin tähän on pieni ero verrattuna aikaisempiin osiin, nimittäin nyt (riippuen tietenkin tehtäväm tyypistä) pelaajan joukot voivat olla tehtävän alussa piilossa. Tämä tarkoittaa, että viholliset eivät tiedä pelaajan olemassaolosta saati sijaintia, missä nämä kapinallisjoukot ovat. Tämä antaa täysin uudenlaisia mahdollisuuksia toteuttaa tehtäviä. Pelaaja voi halutessaan vaikka käydä koko kentän läpi tutkimassa eri paikkoja ja suunnitella iskujaan ilman huolia, kunhan vain ei paljastu vihollisille. Paljastuessaan alkaa sitten perinteinen XCOM -toiminta, jossa otetaan mittaa kahden osapuolen välillä. 
Alueen tutkimista 
Tehtäviä on nyt myös monia uudenlaisia. Kaikkien alieneiden tuhoamisen lisäksi vastaan voi tulla eri henkilöiden kidnappaamisia, eri laitteiden tuhoamisia tai kenties hakkerointia tiedon hankkimiseksi. Lisäksi mukaan on tullut myös aikarajoitetut tehtävät, joissa täytyy hoitaa tehtävä tietyn vuoromäärän sisällä. Monesti näissä aikarajoitetuissa tehtävissä on vielä lisänä jännitys siitä, tuoko viholliset lisäjoukkoja kentälle häiritsemään pelaajan viimeisimpiä siirtoja. Monipuolisuutta on lisätty tehtäviin, joka luo mukavasti vaihtelua perinteisemmän rymistelyn lisäksi myös pelaajan käyttämiin strategioihin. Esimerkiksi Enemy Unknownista tuttu overwatch-taktiikka ei todellakaan ole kaikissa tehtävissä paras vaihtoehto, vaan ehkä jopa monissa tapauksissa kaikista huonoin. Kiitos monipuolisuuden, nyt pelaaja voi kehitellä useita erilaisia taktiikoita ja strategioita. Tämän myötä myös pelin uudelleenpeluuarvo nousee huomattavasti.

Vaihtelua on myös muuten pelikentällä. Pelaajan hahmoluokat ovat kokeneet pieniä, mutta kuitenkin erittäin suuria muutoksia. Grenadier -hahmoluokka on esimerkiksi uusi "heavy", joka hahmona vaikuttaa eniten räjähteissä ja alueiden tuhoamisessa. Ranger on joukon salamyhkäinen lähitaistelija, joka voi olla vielä vastustajilta piilossa muiden ollessa kuitenkin jo paljastuneena. Rangerin suurin piirre on miekassa, jolla hahmo voi tehdä ikävää jälkeä vihollisiin. Specialist on lähimpänä sellaista keskellä olevaa luokkaa, voisiko sanoa "mediumia". Kuitenkin specialisteilla on apuna lentävä robotti, jonka avulla pelaaja voi parantaa haavoittuneita sotilaita, hyökätä vihollisten kimppuun tai vaikka hakkeroida erilaisia laitteita hyödyllisiin tarkoituksiin. Sharpshooter on XCOM:n tarkka-ampuja. Tosin aikaisempiin peleihin verrattuna sharpshooterit ovat nyt myös kuolettavia lähietäisyydellä, kiitos pistoolin. Psi Operatives on taas oma hahmoluokkansa, joka huolehtii mielenhallinnan käyttämistä taistelukentällä. Kyseinen hahmoluokka avautuu pelin kuluessa, ja on itsessään hyvin tärkeä osa omaa tiimiä. Hahmojen noustessa tasoa ylemmäs päästään jokaisesta hahmoluokasta tekemään entistä enemmän yksilöllisiä: Enemy Unknownin tapaan jokaisen tason nousun jälkeen pelaaja joutuu valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta parannuksen hahmolleen. XCOM 2:ssa tämä korostuu paljon enemmän, koska mikään vaihtoehto ei yksinään vie kohti voittoa, vaan enemmänkin taitojen yhdistäminen. Esimerkiksi sharpshooterin kohdalla joutuu välillä pohtimaan paljon sitä, parantaisiko hahmon pistoolin käsittelyä vai kenties tarkka-ampujan roolia. Jokainen parannus on tärkeä, joten valintoja kannattaa miettiä tarkkaan. 
Muton ja ADVENT -joukot huomaavat kapinallisten liikehdinnän
Omien sotilaiden lisäksi ulkoavaruuden muukalaiset ovat hiukan muuttuneet. Joukkoon on nyt tullut useita uusia hahmoja, mutta myös osa Enemy Unknownista tutuista olioista loistavat poissaolollaan. Kuitenkin tuttuja näkyjä löytyy, esimerkiksi Sectoidit, jotka ovat jo pelin alussa melko voimakkaita mielenhallinnan (mind control) avulla. Uusia kasvoja XCOM 2:ssa nähdään kuitenkin useita, joista jokainen on toiminnaltaan niin erilaisia, että se tuo omanlaista jännitystä peliin. Esimerkiksi Faceless ei aluksi näy pelaajille ollenkaan, vaan se muuttaa muotoaan, kun pelaaja lähestyy siviiliä tai vihollisjoukot alkavat vähenemään suuresti. Toisena esimerkkinä toimikoon Viper, joka pystyy muun muassa kielellään tuomaan sotilaita aivan itsensä viereen, jonka seurauksena kuristusote sotilaan ympärillä ei tunnu mukavalta.  Vaihtelevuus hahmojen toiminnassa on pelkästään hyvä asia, koska jälleen peliin saadaan monia uusia ulottovuuksia. 

XCOM 2:ssa ei pelkästään pysytellä taistelutantereella, vaan pelaajan ohjattavaksi tulee myös oma tukikohta, joka tällä kertaa on eräänlainen avaruusalus. Avaruusaluksen sisällä pelaaja tekee oikeastaan kaiken muun: hoitaa bisneksen, hoitaa tutkimuksia, rakentaa erilaisia varusteita ja huoneita, palkkaa sotilaita ja vaikka kustomoi hahmoja (hahmojen kustomointi on muuten erittäin laadukasta siihen nähden, minkälaisesta pelistä on kuitenkin kysymys). Oman tukikohdan rakentamista ei tule unohtaa miltään osa-alueelta, nimittäin pelissä pärjäämiseen vaaditaan lähes koko ajan jotain uutta, jotta pelaaja säästyisi suurilta tuhoilta. Kaiken uuden hankkimiseen vaaditaan tietenkin resursseja, henkilöstöä ja virtaa. Ei niin yllättäen mikään näistä ei ole ilmaista, joten jo pelkästään oman tukikohdan suunnittelua voidaan pitää omana minipelinään, itse asiassa hyvin tärkeänä minipelinä. Voin tässä sanoa, että yksi XCOM -pelini meni täysin penkin alle juuri todella huonon tukikohdan suunnittelun takia. Aloin nimittäin käyttämään lähes kaikkia resurssejani hyökkäyskalustoon, jonka seurauksena tukikohdassa tuli ongelmia Resistance Comms -huoneen kanssa, joka sitten alkoi huutamaan kipeästi tarvetta parannukseen. No, se kerta on nyt mennyttä, mutta Siperia opettaa, jota voisi hyvin käyttää muutenkin XCOM 2:sen kohdalla. 

Tukikohdan kautta päästään myös siihen kuuluisaan karttaan (Commander's Quarters), jonka kautta valitaan uudet tehtävät sekä seurataan alieneiden edistymistä. Pelaaja ottaa kartan kautta myös yhteyttä eri maiden kapinallisryhmiin ja alkaa tekemään näiden kanssa yhteistyötä. Kartalta voidaan myös käydä hakemassa eri puolilta maailmaa resursseja, joita nämä kapinallisryhmät jakavat. Tehtäviä ilmestyy aika ajoin, joista sitten perinteisesti joudutaan valitsemaan yksi kolmesta. Jokaisesta tehtävästä saa eri palkintoja, mutta jokaisesta suorittamattomasta tehtävästä alienit vahvistuvat. Tässäkin välillä päästään hyvin kinkkisiin tilanteisiin, kun joku palkinto houkuttaisi suuresti, mutta toisen tehtävän jättäminen taas loisi lisää ongelmia taistelutantereelle. Valinnat ovat kovia, mutta kaikkialla ei voida olla samaan aikaan. Se on pelin henki.
Pelitallennusten latausruuduissa saamme katsella propagandaa
Kartalta näkee myös alieneiden edistymisen Avatar-projektissa, jonka eteneminen tappiin asti aiheuttaa game overin. Avatar-projektia voidaan hidastaa tuhoamalla välillä kartalta löytyviä isompia alieneiden rakentamia "laitoksia". Näiden laitosten kanssa kannattaa olla tarkkoja, nimittäin kaikkiin tällaisiin ei voida mennä samantien, nimittäin ensiksi tulisi ottaa yhteyttä paikalliseen kapinallisryhmään. Jos näin ei ole tehty, paikalle on turha edes mennä, oikeastaan pelaaja ei edes pääse kyseiselle alueelle ilman yhteydenottoa. Tässä onkin sitten miettimistä, että mihin päin maapalloa alkaa ottamaan yhteyttä, kun kontaktimäärät ovat rajoitettuja. Pohdintaa, pohdintaa!

Pelin graafinen puoli on upean näköistä, ja maisemat vaihtelevat tyyliltään melko paljon eri puolilla maapalloa. Ikävä kyllä XCOM 2 kärsii jo perinteisestä strategiapelien ongelmasta, joka liittyy graafisen ilmeen outoihin fysiikan lakeja rikkoviin sattumuksiin. Tällä tarkoitan esimerkiksi tilanteita, joissa hahmon aseesta tulevat panokset lähtevät vaikka 90 astetta täysin eri suuntaan mihin hahmo tähtää, mutta silti panokset jotenkin kummallisesti osuvat kohteeseen. Pieniä ja mitättömiä ongelmia nämä tietenkin ovat ja ymmärrän, että strategiapeleissä painotus on enemmän mekaniikassa kuin grafiikassa, mutta on jotenkin hauskaa huomata, kuinka tämä strategiapelien iänikuinen ongelma elää vieläkin. Ehkä tähän joskus saadaan muutos. Toinen iso ongelma liittyy aikaisemmin mainittuun tähtäykseen, joka on XCOM -peleissä päässyt jo legendaariseen asemaan. XCOM 2 näyttää jälleen, kuinka jopa yhden prosentin mahdollisuus hutilaukaukseen on isompi kuin luku antaisi ymmärtää. Peli sisältää siis jälleen tilanteita, joissa ei voi luottaa muuhun kuin täyteen 100 prosenttiin. Jos tästä kuitenkin haetaan jotain positiivista, niin samalla tavalla prosentit ja mahdollisuudet toimivat alieneilla. En voi kuitenkaan väittää, ettei päästä lähtisi hiuksia vain sen takia, kun kolme sotilasta ovat ampuneet huti samalla kierroksella siitä huolimatta, että heidän osumatarkkuutensa oli yli 90%.

Tekemistä riittää ja uudelleenpelaamisarvoa on lähes loputtomasti. XCOM 2 tarjoaa monia vaikeustasoja ja voihan sitä testata omaa taitoaan lisäämällä vielä Iron Man -muodon peliinsä, joka poistaa automaattiset tallennukset pelistä estäen pelaajaa korjaamasta tilanteita, joissa oma hahmo kuolla kupsahtaa. Jos offline-pelaaminen alkaa kyllästyttämään, niin pelistä löytyy multiplayer -muoto, jossa voi ottaa yhteen toisia pelaajia vastaan. Multiplayer on kanssa hyvin hauska muoto, mutta ainakin itsestäni tuntui, että tuossa hiukan paistoi jonkin sortin pieniä ongelmia liittyen peliin yhdistämisessä. XCOM 2 kuitenkin tarjoaa tuttua sekä turvallista strategiaa alieneiden muodossa. Jatko-osa onkin monessa suhteessa huomattavasti parempi kuin edeltäjänsä, josta iso kiitos kuuluu monipuolisuudelle. Uskaltaisin väittää, että nyt markkinoilla on hyvin pitkä ikäinen strategiapeli, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos siihen tulee mahdollisuus. 


ARVOSANA

9


POSITIIVISTA:

+ Monipuolisuus
+ Taktisuutta juuri sopivasti
+ Vaikeustasoja sen verran, että haastetta löytyy kaikille pelaajille


NEGATIIVISTA:

- Graafiset ongelmat
- Pienet bugit, joita oli silloin tällöin
- 90% -> missed


Pelin Launch Trailer:




Kiitos arvostelukappaleesta!

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Blogi: Kun tietty tyyli vain on hyvää





"It's damn good to have you back, Commander". Sinuakin on hienoa nähdä, Bradford! On hienoa olla taas kotona, mutta jos kuitenkin jätetään juttelut hiukan myöhemmäksi ja hoidetaan tämä alieneiden aalto pois edestä, okei? 
Niin, koti. Nyt en puhu siis talosta, jossa asun, vaan käytän sanaa vertauskuvana. Nimittäin kaikissa asioissa ihmisille kehittyy eräänlaisia mieltymyksiä, jotka vain jostain syystä tuntuu hyvältä. Esimerkiksi nyt kun XCOM 2 on ulkona, niin jälleen tuli ilmi se, kuinka strategiat ja taktiikkaan pohjautuvat pelit ovat vain jonkin takia lähellä sydäntä. Aloinkin miettimään, että mitä kaikkia asioita peleissä on, jotka allekirjoittaneelle jostain kumman syystä vain tehoaa paremmin kuin jotkut toiset.

Strategiat ja taktiikkaan pohjautuvat jutut ovat jo niin käsiteltyjä asioita täällä blogissa, että ei tartuta siihen nyt enempää. Yleisesti voisi tietenkin mainita hyvän ja vahvan tarinan yhdeksi tekijäksi. Vahva tarina vahvoilla ja hyvin tehdyillä hahmoilla on varmasti monella tärkeä asia, ja miksi ei olisi? En minä ainakaan jaksaisi pelata peliä, jonka tarinankerronta olisi oikeasti jotain surkean huonoa. Tarina on tärkeä osa peliä, jos siihen on sellainen laitettu (mieluiten vielä sellainen tarina, jota voi kunnolla fiilistellä). 
Tarinan lisäksi mieleen pulpahti pelimekaniikka, joka ei ole blogissa tullut esille niin hirveäsi, nimittäin stealth. Jos jossain pelissä on mahdollisuus stealthiin, niin lähes aina yritän pelata pelin läpi tuolla tavalla. Tällaisia ominaisuuksia on tietenkin Batman: Arkhameissa ja Metal Gear Solideissa, jotka ovat sarjoina lähellä sydäntä. Kuitenkin tykkään myös peleistä, joissa stealth on koko pelin tärkein osa, kuten Styx: Master of Shadowsissa. On se nyt paljon hienompaa ottaa edessä olevat viholliset pois matkan varrella täydessä hiljaisuudessa kenenkään huomaamatta, kuin räjäyttää koko paikka täysin kappaleiksi. Tietenkin makuja on monia.

Nyt kun alan miettimään noita mainitsemiani asioita, niin noita kaikkia yhdistää yksi iso asia, varsinkin strategiaa/taktiikkaa ja stealthia: pelaaja ei ole näissä peleissä mikään superolento, vaan enemmänkin se, kuka on koko ajan vaarassa. Näissä peleissä pelaaja ei yleensä ole se oman elämänsä Duke Nukem, joka pistää kovin ottein pakettiin sen vihollisjoukon isoimmankin hemmon vain sormia heiluttamalla. Pelaaja on enemmänkin sellainen viekas metsästäjä, kuka odottaa sitä tiettyä hetkeä iskeäkseen, nimittäin pelaaja on samalla myös metsästyksen kohde, joka ei välttämättä kestä monia harhaliikkeitä, saati sitten vihollisen iskuja. Onnistumiseen tarvitaan suunnitelma. Ehkä tämä selittää sen, miksi en ole niin hirveän monen FPS-pelin ystävä. Rainbow Six Siege on se lähin sydäntä oleva, mutta siinä onkin tuota metsästäjä -meininkiä parhaimmillaan toiminnallisessa muodossaan, toisin kuin esimerkiksi Battlefieldeissä. 

En voi kuitenkaan väittää, ettenkö pitäisi myöskin äsken mainitsemien asioiden täysistä vastakohdista. Jokaisesta genrestä ja tyylistä löytyy varmasti pelejä, joista itsekin tykkää, vaikka ei olisi edes kohderyhmää. Tietyn tyylin tai genren poistaminen siitä omasta pelaamislistasta tekee vain hallaa itselleen ja näin ollen voi menettää jopa todella suuria kokemuksia. Avoin täytyy olla monille uudenlaisille kokemuksille, ja jos näin toimii, niin esimerkiksi pelaamisharrastus on varmasti todella rikasta (tämä on myös yksi syy sille, miksi en käytä pelaamisessa vain jotain tiettyä alustaa). En voi kuitenkaan väittää, etteikö loistava strategiapeli maistuisi paremmin kuin loistava räiskintä...  Taidanpa palata takaisin XCOM:n maailmaan...

Onko teillä jotain tiettyä genreä tai kenties tyyliä peleissä, joka vain jostain syystä on lähempänä sydäntä kuin toiset?