Blogi: Miksi pelien on parempi tähdätä pitkälle aikavälille?

Tähtäys tulevaisuuteen on hyvästä (Kuvan lähde: Xbox Store)
Aloitetaan melko yksinkertaisella argumentilla, jonka uskon lähes jokaisen allekirjoittavan: jokainen tahtoo pelaamaltaan peliltä paljon sisältöä. Olkoon tämä sisältö sitten pelissä tekemisen paljous, uudelleenpeluuarvo, maailmojen tutkiminen, jonkinlaiset hetkelliset tapahtumat, ystävien kanssa hauskanpito, kilpaileminen tai mikä tahansa muu asia, kaikkien näiden tarkoitus on kuitenkin saada oman sisällön avulla pelaaja palaamaan uudestaan samoihin virtuaalimaailmoihin. Lähtökohtaisesti tämän luulisi olevan aivan perusasioita, mutta tarkemmin kun tätä kyseistä "peruselementtiä" alkaa miettimään ja vertaa nykyiseen menoon, niin se alkaakin vaikuttamaan yhtä kaltevalta kuin eräs torni Italiassa.

Otetaan esimerkiksi vaikka tällä hetkellä varsinkin isoimpien pelistudioiden eräänlainen vitsaus tiettyjä pelisarjoja kohtaan: saamme nähdä joka vuonna kyseisen pelisarjan saavan uuden tulokkaan joukkoonsa. Pelin julkaisussa saamme tietää jo tulevat DLC:t seuraavan vuoden ajaksi, ja muutaman viikon päästä ilmoitetaan, että sarja saa taas jatkoa ensi vuonna. Kyllä, totta kai kyseessä on bisnestä ja silloin jos rauta on kuumaa, niin sitä täytyy takoa. Tämä on tietenkin ihan ymmärrettävää, mutta jos alamme miettimään asiaa pidemmälle, tekeekö tällainen toiminta sittenkin hallaa niin kuluttajille, pelisarjalle kuin itse firmallekin?

Bethesda on onnistunut luomaan vankan pohjan The
Elder Scrolls -pelisarjalleen tulevaisuutta ajatellen,
kiitos sisällön! Kuvan lähde: The Elder Scrolls
Otetaan tähän jälleen esimerkki, nyt vaikka Assassin's Creed, joka on saanut tämänkaltaisen pelisarjan maineen. AC -pelejä on nyt tullut viime aikoina lähes joka vuosi ja myynnit ovat olleet kannattavan puolella, eihän niitä nyt muuten tehtäisi vuosittain. Yhtiö kerää rahat ja sarjan kovimmat fanit hihkuvat innosta nyt ainakin sen vuoden ajan. Kuitenkin asiassa on nurja puolensa: Yleinen kiinnostus sarjaa kohtaan alkaa laskemaan koko ajan ja entistä enemmän saa kuulla ihmisiltä puhetta siitä, kuinka heitä ei enää kiinnosta uusin sarjan tulokas tai että he jättävät tämänkertaisen pelin kokonaan välistä. Syitä on tähän yhtä monta kuin on syiden antajia, mutta useimmiten syyksi muodostuu toteamus saman kaavan toistosta, mutta vain hiukan uusitussa ulkomuodossa. 

Toisin sanoen vaikka Assassin's Creedeissä on paljon tekemistä, silti sisältöä ei ole riittävästi ja todennäköisesti se on vielä tähän hommaan vääränlaista. Luulen myös, että itse tekijät tietävät tämän siellä Ubisoftin kahvipöydässä ihan hyvin jo ihan heidän toimintansa vuoksi. Uskallan esimerkiksi väittää, että harva pelaaja on tarttunut esimerkiksi Assassin's Creed Unityn pariin uudestaan Syndicaten jälkeen. Niin, jos peli tarjoaisi enemmän, niin jopa aikaisempia pelejä käytäisiin varmasti läpi. Tähän voisi joku heittää, että tarinavetoiset pelit eivät välttämättä muutenkaan tarjoa niin paljoa sisältöä tulevaisuuteen kuin monet muut eri genren pelit. Periaatteessa voi pitää paikkaansa, mutta tilastot näyttävät kuitenkin siltä, että pelaajat katoavat yleisestikin vuosittain ilmestyvistä peleistä: Steamin tilastojen mukaan esimerkiksi 16.3.2016 eli eilen 99 pelatuimman pelin joukosta ei löytynyt yhtään AC-peliä. Toinen samaan joka vuotiseen pelijulkaisuun edenneen pelisarjan Call Of Dutyn pelaajamäärillä ei ole myöskään hurraamista, mutta jonkinlaisen maljan kai voi silti nostaa: uusin tuotos Call of Duty: Black Ops III oli kyllä sijalla 24, mutta suuresta suosiosta huolimatta 99 pelatuimman pelin joukkoon ei päässyt kuin tämän lisäksi Call of Duty: Modern Warfare 3 sekä Call of Duty: Black Ops II, joista kumpikin sijoittui tämän listan häntäpäähän. Tämä on tietenkin iso juttu, koska onhan 99 eilisen päivän pelatuimman pelin joukossa jopa kolme kyseisen pelisarjan peliä. 99 pelatuimman pelin joukosta löytyi näiden kahden lisäksi vain joka vuotiseen julkaisutahtiin edenneistä pelisarjoista ainoastaan Football Manager, joiden kaksi uusinta peliä sijoittui kumpikin 30 pelatuimman joukkoon. 

AC IV on yksi onnistuja vuotuisasta ilmestymisestä
huolimatta, mutta se toikin vaihtelua uuden sisällön myötä
Kuvan lähde: Ubisoft
99 pelatuimman pelin joukko muutenkin näyttää melko mielenkiintoiselta: vaikka mukana on tietenkin paljon uusia pelejä, niin 99 pelatuimman pelin joukosta löytyy hyvin monta niin sanottua jo vanhempaa peliä, ehkä jopa puolet listasta menee tähän kategoriaan: Counter-Striket, Civilization IV, Armat, Terraria, Skyrim, Company of Heroes 2, Dark Soulsit, Total Warit... Erittäin moni on jo hyvin vanha, esimerkiksi Medieval II: Total War on julkaistu vuonna 2007 ja silti se pääsee vuonna 2016 listaan, jossa on sen hetken pelatuimmat pelit. Vaikka moni noista on strategiapelejä, niin silti joukosta löytyi niin RPG:tä, FPS:sää kuin seikkailuakin, aivan laidasta laitaan. Mikä näitä sarjoja vielä yhdistää, niin missään näistä sarjoista ei nähdä joka vuonna uutta tuotosta (Soulsit alkaa kyllä nykyään lähenemään tuota), vaan jokaista näitä pelejä päivitetään jatkuvasti uusilla päivityksillä ja lisäosilla, osa ilmaiseksi ja osa maksullisesti. Näihin peleihin tulee jatkuvasti uutta sisältöä, ne säilyttävät pelaajat, ne korjaavat peliä, ne saavat edelleen rahaa pelistä ja yksinkertaisesti kiitos menee firman tähtäykseen pitkälle aikavälille. Hyvä esimerkki tästä on vaikka Blizzard, joka päivitti vähän aikaa sitten 16 vuotta vanhaa peliään Diablo 2:sta. Hyvin kulkee vieläkin!


Diablo 2 jyrää vieläkin, vaikka peli on kohta jo aikuisiässä
Kuvan lähde: Blizzard
Steamcharts nimisen sivuston mukaan muuten 30 viime päivän keskimääräinen luku samaan aikaan pelaavista AC Syndicaten kohdalla on noin 488 pelaajaa (Unity 325, IV 1391, mutta nelonen toikin vaihtelua meritaisteluilla) , kun taas vuonna 2006 ilmestynyt The Elder Scrolls IV: Oblivionin samainen pelaajamäärä on noin 658. Kyllä, eri genre kyseessä, mutta sitten taas samaisen sivuston mukaan Batman: Arkham Cityn kyseinen pelaavien määrä on 611, Tomb Raiderin (ei tämä uusin, vaan edellinen) 1800, Deus Ex: Human Revolution - Director's Cutin 548, Dishonored 633... Kaksi vuotta sitten ilmestyneen Call of Duty: Advanced Warfaren mukaan tämä luku olisi 358. Toki nämä luvut eivät välttämättä ole 100% totta, mutta melko varmasti suuntaa antavia, eikä nämä luvut todellakaan ole joka vuonna ilmestyville peleille suotuisia oikein millään. Itse laitan tähän syyksi sisällön ja innottomuuden tähdätä peliä pidemmälle aikavälille. 

Tästä huomaa, minkälainen toiminta periaatteessa kannattaisi. Paras mahdollinen tulos tulisi kaikkien kannalta, jos keskittyminen uuteen peliin ei keskitettäisi vain yhden vuoden sisälle, vaan pidemmälle tulevaisuuteen. Joidenkin pelisarjojen vieminen pitkälle aikavälille on kyllä haastavaa, mutta se kannattaisi ottaa tavoitteeksi. Jos tavoitteessa onnistuttaisiin, voisi lopputulos olla todella komeaa jälkeä. Miettikää nyt vaikka Call Of Dutya, johon ei jatkuvasti saataisi kokonaan uusia pelejä, vaan jatkuvaa kehitystä useaksi vuodeksi jonkin tietyn pelin ympärille. Sellaisen CoD:n minäkin voisin jo ostaa ja uskaltaisin jopa väittää, että kyseinen CoD olisi pitkään Top-20 sisällä pelatuimpien joukossa.

Pari vuotta sitten julkaistu, mutta muut CoD:t
keräävät pelaajat. Kuvan lähde: PlayStation
Tilastot ovat selvästi täysin omalla tavallaan joka vuotista ilmestymistä vastaan. Toisaalta jos kolkutellaan meidän omia pääkoppia, niin varmasti meistä jokainen ihan yleisestikin huolisi teoksia, joista olisi iloa pidempään kuin vain hetken. Toki pelaajat tarvitsevat myös näitä hetken ilo -hittejä ihan jo vaihtelun sekä kokemusten vuoksi, ja se on erittäin hyvä asia. Kuitenkin isompien AAA-pelien kohdalla jo toivoisi, että sitä sisältöä saataisiin pidemmäksi aikaa, varsinkin kun hintalappu on se 60 euroa (toisaalta usean tällaisen pelin kohdalla vuoden päästä hinta on laskenut yli puoleen. Kertoo jälleen jostain...). Moni tässä on onnistunut, mutta silti jotkut eivät vieläkään. Ehkä tähän on kuitenkin tulossa muutosta: Ubisoft -pomo Yves Guillemot totesi viime kuussa, että yksittäisten hittien sijaan pelien olisi tarkoitus tähdätä monien vuosien kestävään pelaamiseen. Ilmeisesti jotain on opittu, kun kauppoihin on nyt Ubisoftilta saapunut Rainbow Six: Siege ja The Division, joiden on tarkoitus kehittyä useampien vuosien ajan. Samalla on myös ilmoitettu, ettei tänä vuonna tule uutta AC-peliä. Kenties pomojen kahvittelujen aikana ollaan huomattu jotain: pelien olisi oikeasti kaikkien kannalta parempi tähdätä pitkälle aikavälille, eikä pelkästään kerätä kuluttajien rahat joka vuosi uuden tuotoksen myötä.

Kommentit