Blogi: Remasteroinnin kaksi puolta

Pelikonsoleiden 8. sukupolvi on jo elänyt pidemmän aikaa. Nintendon Wii U aloitti kyseisen sukupolven jo vuoden 2012 lopulla, kun taas noin vuoden päästä sukupolvi sai jatkoa Microsoftin Xbox Onella ja Sonyn PlayStation 4:lla. Useita vuosia on jo kertynyt, mutta vasta viime aikoina on alettu toteamaan tämän kyseisen sukupolven pääsevän kunnolla vauhtiin. Lieneekö vauhti nopeutuvan huhuiltujen uusien sekä paranneltujen konsoliversioiden myötä? Kuka tietää.

8. sukupolven aikana pelaajat ovat jo kerenneet törmäämään vaikka minkälaisiin uusiin hyviin että huonoihin peleihin. Matkan aikana on tullut monia uusia jatko-osia suosittuihin pelisarjoihin, mutta silloin tällöin pinnalle on myös pulpahtanut täysin uusia tuttavuuksia meidän kaikkien iloksi, samalla tietenkin raikastaen pelialaa. Puhetta peleistä on riittänyt muutenkin. Kyseinen asia ei ole itsessään millään tavalla uusi ilmiö, mutta se on kuitenkin nostattanut monenlaisia keskusteluja pinnalle viime aikoina, niin negatiivista kuin positiivista: Ne remasteroinnit.

Tarkennetaan tietämättömille, että mitä remasterointi tarkoittaa. Remasterointi on lähinnä eri tiedostojen digitaalista laadun parantamista, joissain tilanteissa jopa sen korjaamista. Esimerkiksi äänitteiden, vaikka puheen tai musiikin, kohdalla remasterointi on useimmiten itse äänen parantamista. Videopelien kohdalla se taas on usein graafisen puolen sekä äänen parantamista. Joissain tapauksissa se taas voi muuttaa jopa hiukan pelin omaa mekaniikkaa (ei huomattavasti) tai antaa mahdollisuuden käyttää vanhaa sekä uutta grafiikkaa valinnan mukaan. Remasterointi on jokaisen pelin kohdalla yksilöllistä, eikä juuri tietyn kaavan mukaista remasterointia ole olemassa. Viime aikoina kyseinen toiminta on kuitenkin lähinnä pyörinyt juuri graafisen puolen parantamisen ympärillä sekä näiden tuotosten tuomisena uusille konsoleille, useimmiten myös tietokoneille.

Jo jonkin aikaa päätänsä nostanut remastered -keskustelu liittyy lähinnä siihen, että näitä remasterointeja tuntuu tulevan lähes kuukausittain. Bensaa keskustelun liekkeihin heittää vielä se, että useimmat remasteroinnit ovat tehty peleistä, jotka eivät itsessään ole edes kovinkaan vanhoja. Tästä esimerkkinä vaikka Marvelin rääväsuisen antisankari Deadpoolin oma peli, joka ilmestyi vuonna 2013, mutta sai seuraavalle (eli tämänhetkiselle) sukupolvelle uusioversion kahden vuoden jälkeen  katsottuna alkuperäisestä julkaisusta.

Lähtökohtaisesti olen remasterointien kannalla, koska näen niissä erittäin paljon hyviä asioita, enkä koe niissä itsessään olevan mitään pahaa. Useiden kymmenien vuosien takaisia pelejä on esimerkiksi hyvin vaikeaa saada mistään ja vaikka saisikin, niin suurena kysymysmerkkinä ilmassa leijailee kyseisen pelin toiminta. Teknologia kun on kuitenkin muuttunut melko paljon jo pelkästään viimeisten lähivuosien aikana. Tämän vuoksi on hienoa, että näille mahdollisille klassikoille ja kenties jopa katoaville teoksille annetaan lisää pökköä pesään. 

On myös hienoa, että joillekin 2000 -luvun peleille annetaan remasterointeja. Mitä kauemmaksi tulevaisuuten mennään, sitä harvemmalla alkaa olemaan noiden aikojen konsoleita, vaikka niitä pleikkari ykkösiä, kakkosia, Xboxeja tai Nintendo GameCubeja. Aika varmasti useammat pelaajat haluaisivat juuri pelata näille tehtyjä pelejä, joten remasteroinnit ovat tähän tapaukseen liittyen hieno juttu. Kaiken lisäksi vaikka joku omistaisi toimivan vanhemman konsolin ja kenties jopa juuri sen remasteroidun pelin alkuperäisen version, voi hän siitä huolimatta ostaa tämän uusioversion. Onhan se "parempaa" laatua ja eipä tarvitse kiinnittää sitä vanhaa laitettaa televisioon kiinni. 

Jotkut 2010 -luvun aikaisien pelien remasteroinnit voin kanssa jotenkin ymmärtää, varsinkin jos kyseessä on ollut joku suurmenestys tai uusi tuleva klassikko. Pelaaminen kun on noususuhdanteessa jatkuvasti ja monelle Wii U, PS4 tai Xbox One voi olla jopa se ensimmäinen konsoli, niin on sinäänsä ymmärrettävää, että näille uusille tulokkaille (sekä niille pelaajille, joilta jokin teos on jäänyt välistä) annetaan mahdollisuus kokea "vanhat" pelit näillä uusilla laitteilla, ja hyvä niin. Syitä on monia, mutta niin on myös niitä harmaita hiuksia kasvattavia asioita aiheeseen liittyen.

Otetaan tähän vaikka Xbox Onen todella hieno ominaisuus, joka antaa taaksepäin sopivuuden omistamillesi Xbox 360 -peleille. Toisin sanoen jos omistat runsaasti 360 -pelejä, voit päästä pelaamaan niitä ilmaiseksi Xbox Onella. Tietenkään kaikkiin peleihin ei heti pääse käsiksi, koska jotkut teokset vaativat enemmän toimia emuloinnin onnistumiseksi. Tämä kyseinen upea Onen ominaisuus kuitenkin kärsii, kun pelien oikeuksia omistavat firmat saavat totta kai itse päättää, saako heidän pelinsä tulla mukaan tähän ominaisuuteen. Minua ei häiritse se, että jos jonkun pelin oikeudet omistava firma tai henkilö ei vain yksinkertaisesti halua nähdä aikaisempaa peliään uudella konsolilla syystä tai toisesta. Häiritsevä puoli on se, että omistajat pistävät kiellon tälle ominaisuudelle ja alkavat täten myymään kaupoissa näistä "vanhoista" peleistä remasteroituja versioita, välillä jopa kokonaisen uuden pelin hinnalla (tämä hinta -juttu on myös yleisesti puhuttu asia ihan kaikilla alustoilla). En ala tässä nyt ketään syyttävällä sormella osoittamaan, kun en tiedä mitä firmojen sisällä oikeasti keskustellaan, mutta kyllä tuo nyt omaan nenään haiskahtaa joltain ikävältä asialta näin kuluttajan näkökulmasta. 

Toinen puhuttava juttu on se, että monet ovat epäilleet tämänhetkisen sukupolven vauhtiin pääsemisen ongelman liittyvän juuri tähän runsaaseen remasterointien tahkomiseen. Useat ovat kommentoineet, että vanhojen pelien eräänlainen uudelleenjulkaiseminen on osaltaan vienyt paljon aikaa uusilta peleiltä, joita kuitenkin tällä sukupolvella toivottaisiin enemmän ainakin näin pidempään pelaamista harrastaneiden keskuudessa (no, tällaiset ajatukset, vaikka backlog on varmasti täynnä meidän jokaisen osalta...). Todennäköisesti tämä voi pitää osittain paikkaansa, mutta en usko sukupolven "hitauden" johtuvan remasteroinneista. Kehittäjillä kestää nimittäin jonkin aikaa tutustua uusien laitteiden tehoihin ynnä muihin tietoihin, jotta näistä konsoleista saataisiin kaikki puhti irti. Toiseksi useimmissa tapauksissa useat remasteroinnit hoitaa jokin toinen kehittäjä alkuperäisen tekijän sijaan. Esimerkiksi uusi remastered julkistus Batman: Return to Arkham -paketin hoitaa Rocksteadyn sijaan Virtuos. Eli toisin sanoen aikaa firmoilla kyllä on, eli jos jonkin mielestä sukupolvi hidastelee, niin se syy ei kokonaan ole uusioversioissa.

Ikävä asia on myös näiden uusioversioiden laatu. Useimmiten nämä ovat todella laadukkaasti hoideltuja, mutta ajoittain vastaan tulee melko huonosti hoidettuja tapauksia. Esimerkiksi Grim Fandangon remasterointi oli itsessään todella upea asia, koska Manny Calaveran seikkailuja ei oikein mistään päässyt testailemaan. Teos oli hienoa saada takaisin tämän hetkiseen pelimaailmaan, mutta itse remasterointi herätti närkästystä: remasterointia ei oltu tehty paljoa, esimerkiksi taustamaisemat olivat täysin samanlaiset vanhaan verrattuna. Muutokset olivat lähinnä hahmojen ulkoasun viilausta ja varjojen lisäämistä. Tämä taas aiheutti puheen pölinän siitä, että voidaanko tuollaista muutosta edes kutsua remasteroinniksi (eli myydään remastered -tuotetta, mutta kovin suurta muutosta ei tunnu olevan). Grim Fandangon tuominen kansan keskuuteen oli kuitenkin itsessään upea kulttuuriteko, eli oli tapaus sentään kaiken kaikkiaan positiivisen puolella.

Kuten nähdään, on tapauksessa monia puolia. Vaikka uusioversiot ovat pintapuolisesti tosi hienoja juttuja ja moni niistä tehdään jopa syvällisesti sydämen pohjasta täydellä rakkaudella, niin hieman pintaa rapsuttamalla saadaan löydettyä sitä ikävämpää puolta, enemmän tai vähemmän. On todella ikävää, että remasterointien kohdalla on jouduttu törmäämään näihin negatiivisempiin keskusteluihin, varsinkin kun moni uusioversio on todella suuri kulttuuriteko itsessään. Toisaalta mitä muut edessä, niin sitä muut perässä, enkä usko pelimaailman olevan millään tavalla poikkeus. En myöskään koe keskustelun olevan itsessään huono juttu, vaan näen sen enemmän rakentavana asiana, jos puhuminen siis pysyy asiallisena. Saa nähdä, mihin tämä koko teema edes tulevaisuudessa ajautuu. Alkaako myöhemmin tulemaan VR -remasteroituja pelejä, jos virtuaalitodellisuus lyö itsensä kunnolla läpi? Syntyykö siitä omat vastaväittelyt? Sen näyttää meille tulevaisuus.