Kokeilussa Crashing Season: Hauska mobiilipeli kaikenikäisille




Vuoden 2016 Finnish Game Awardsissa Vuoden Tulokas -palkinnon pokanneen Koukoi Gamesin Free-To-Play esikoispeli Crashing Season on nyt saapunut Google Play -sovelluskauppaan Suomessa, eli kyseinen teos on ladattavissa että pelattavissa kotimaassamme. Kanadan ja Australian markkinoilla jo jonkin aikaa elänyt mobiilipeli saa kuitenkin maailmanlaajuisen julkaisunsa 26. toukokuuta, jolloin sen voi ladata niin Android- kuin iOS -laitteille. Olen viikonlopun aikana pelaillut kyseistä peliä mielenkiinnosta ja kyllä, kyseessä on oikein hauska tapaus mobiilipelien maailmassa. 

Crashing Season on eräänlainen fysiikkapainoitteinen 3D -juoksupeli, jossa pelaajan täytyy ohjastaa eläinhahmoa tehden erilaisia haastetehtäviä samalla yrittäen pysyä hengissä mahdollisimman pitkään välttäen vihollisten osumia tai rotkoon tippumista. Haastetehtävät liittyvät useimmiten vihollisten kaatamiseen eri tavoilla, kuten ihan vain törmäämällä tai kimmottamalla esineitä päin vastustajaa. Kuitenkin haasteena saattaa välillä olla pisteiden haalimista, maasta löytyvien elämiä antavien asioiden keräämistä kuin aikaan perustuvaa hengissä selviämistä. Tehtävät ovat siis melko monipuolisia, eikä saman kaavan toistoa juurikaan hirveästi tapahdu. Tämä on hyvä juttu senkin takia, että jokaiseen tason nousuun vaaditaan juuri kolmen annetun eri haastetehtävän suorittamista. Tason nousujen myötä pelaaja saa aina pienesti kolikoita, timantteja, energiaa kuin johonkin kykyyn "latauksia", jota voi sitten käyttää apuna tehtävissä. Kyvyt ovat lähinnä auttavia toimintoja, jotka aktivoituvat hetkeksi nappia painamalla. Esimerkiksi "Coolein Etana" hidastaa aikaa, kun taas "Orava Ja Maila" kimmottaa vastustajien laukauksia takaisin. Tason nousut kuitenkin avaavat myös ajoittain uusia kenttiä sekä antavat "luvan" avata kolikoilla uusia eläimiä käyttöönsä.

Maailmoja on tällä hetkellä pelissä kolme, joista jokainen on eri teemalla. Ensimmäinen maailma perustuu metsään, toinen villiin länteen ja kolmas arktiseen alueeseen. Jokainen maailma sisältää erilaisia vihollisia, 5 eri kenttää (joista viimeinen on pomotaistelu) kuin omanlaisia pieniä yksityiskohtia, mutta jokaisessa maailmassa on myös omat eläimet, joita pelaaja ohjastaa. Metsässä pelaaja voi ohjastaa esimerkiksi kettua tai hirveä, kun taas arktisella alueella pääsee kulkemaan mursulla ja jääkarhulla. Jokaisella eläimellä on omanlaisensa fysiikka ohjailussa, mutta tämän lisäksi eläimillä on oma yksilöllinen erikoiskyky. Esimerkiksi hevonen pystyy heittämään takajaloistaan hevosenkengät vihollisia päin, kun taas villisika päästää pahalta haisevaa kaasua vihollisten menettäessä tajuntansa. Tämä luo jälleen hauskasti monipuolisuutta pelimekaniikkaan. Jokaista eläintä pystyy vielä kehittämään paremmaksi kolikoiden avuilla. Eläimen toimia voi vielä helpottaa erilaisilla hatuilla, jotka esimerkiksi vähentävät vihollisten tekemää vahinkoa tai lyhentävät kykyjen lautausaikaa. Jokainen hattu maksaa timantteja, jotka ovat pelin arvokkainta valuuttaa.


Itse pelaaminen on yllättävän yksinkertaista. Pelattava hahmo kääntyy vasemmalle, kun kosketusnäyttöä painetaan vasemmalta ja sama juttu oikealta puolelta. Ohjaaminen oli yksinkertaisesti siinä, nimittäin oma hahmo juoksee itsestään jatkuvasti eteenpäin. Pelaajan täytyy huolehtia vain kääntymisestä. Kykyjen käyttäminen vaatii ruudun alapuolelta löytyvien nappien painamista, joista eläimen oma kyky löytyy oikealta ja ostetut/saadut kyvyt aktivoidaan vasemmalta. Crashing Season on hyvin yksinkertainen peli, mutta siitä löytyy paljon syvyyttä ja täydelliseen hallintaan vaaditaan jo paljon taitoa. Tämän vuoksi Crashing Season sopii lähes kenelle tahansa iästä riippumatta (tietenkin vielä sillä ehdolla, että tykkää nopeatempoisista peleistä). Tätä väitettä tukee vielä se, että pelin hahmot ovat söpöjä eläimiä ja pelin tapahtumat ovat melko pilke silmäkulmassa tehtyjä hullunkurisia tapauksia. Tätä vielä korostaa pelin hieno, ystävällinen sarjakuvamainen graafinen tyyli kuin todella huikean hauska äänimaailma. 

Koska kyseessä on Free-To-Play -peli, niin monelle herää kysymys pelin mikromaksuista. Kyllä, Crashing Season sisältää monia erihintaisia mikromaksuja, joiden avulla pelaaja voi ostaa timantteja. Timanttien avulla pelaaja taas voi ostaa aikaisemmin mainittuja hattuja, kolikoita tai vaikka energiaa, jota vaaditaan kenttien pelaamiseen. Kuitenkin kolikoita ja timantteja tulee melko hurjaa vauhtia ja energiaakin (sekä kolikoita) voi hankkia loputtomasti lisää katsomalla noin 10 -15 sekunnin mainoksia (noin minuutin sisällä parhaimmassa tapauksessa oma energiapalkki on jo täynnä). Maksut ovat siis täysin vapaaehtoisia, joten pelistä voi nauttia lähes jatkuvalla syötöllä ilman maksuja, jos niin haluaa. Mielestäni oikein hyvä diili.

Koukoi Gamesin Crashing Season on kaikessa suhteessa jopa yllättävän hyvä peli. Siinä on otettu monia tärkeitä asioita huomioon, ja sen huomaa heti laadussa. Laatu on jopa ajoittain niin korkealla, että aivan pienillä muutoksilla voisin kuvitella pelaavani Crashing Seasonia jopa PS Vitalla tai Nintendo 3DS:llä. Koukoi Games on ottanut mobiilipelikehityksen todellakin tosissaan, ja hyvä niin. Pelistä löytyy vielä maailman ranking -listat, joissa voi verrata omia tuloksia toisiin pelaajiin ja jos olen aivan täysin ymmärtänyt, niin Crashing Seasoniin on kuulemma tulossa jonkin sortin pieni moninpelimuotokin. Ihmettelen todellakin ja aivan hyvästä syystä, jos kyseinen peli ei tule menestymään. Crashing Season on lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna hauska ja hyvä mobiilipeli, jota kannattaa kokeilla. 

Pelin voi ladata täältä:


Peliä kokeiltiin Sony Xperia Tablet Z  -tabletilla sekä Sony Xperia T3 -puhelimella. 
Kuvat ovat Crashing Seasonin lehdistömateriaalista.










Kommentit