- Kehittäjä: The Fullbright Company (Konsoliversio: Midnight City)
- Julkaisija: The Fullbright Company (Konsoliversio: Majesco Entetainment)
- Julkaisupäivä: 15.8.2013, konsoleille 12.2.2016
- Alustat: PC, PlayStation 4, Xbox One
- Pelattu: PlayStation 4
- Kotisivut: http://gonehome.game/
- Ikäraja: PEGI 16
Omasta mielestäni pelimarkkinat vaativat ajoittain pelejä, jotka hiukan ravistelisivat omaperäisyydellään pelialaa. Tähän onnistui jo vuonna 2013 peli nimeltä Gone Home, joka keräsi paljon puhetta siitä, että onko kyseessä ollenkaan edes videopeli. Tämän vuoden alussa puhetta herättänyt tapaus saapui nykyisen pelisukupolven konsoleille ja koska se on tällä hetkellä PS Plussan ilmaistarjonnassa, niin päätin lähteä tutkimaan, että mikä tämä tapaus nyt oikein on.
Jos kaipaat paljon toimintaa peleillesi eikä mikään muu kelpaa. niin silloin Gone Home ei ole sinun pelisi. Gone Homen kehittäjät ovat itse kuvailleet peliä "a story exploration video game" -genrenä, ja sitä se oikeastaan on. Gone Homen ideana nimittäin on, että pelaaja yksinkertaisesti tutkii hyvin isoa taloa perin pohjin. Mitä löytyy keittiöstä, mitä löytyy eteisen kaapeista ja niin edelleen. Pelkästään siis talon tutkimista. On Gone Homessa kyllä tarinakin, joka selittää taloon saapumisen. Pelaaja ohjastaa Katie nimistä henkilöä vuonna 1995, joka on ollut yliopistovaihdossa vuoden ajan Euroopassa ja hän saapuu nyt kotiin. Katien perhe on kuitenkin muuttanut sillä välin pois toiseen taloon, joten Katien koti on ikään kuin "vaihtunut" kesken vaihtovuotta. Ikävä kyllä Katieta ei kuitenkaan ole kukaan ottamassa vastaan uudessa kodissa, Tämän kaiken summana Katie päättää siis lähteä katselemaan, että mitä kaikkea tästä uudesta kodista oikein löytyykään. Gone Homen idea on yksinkertaisuudessaan tässä.
Kuitenkin pelistä löytyy myös toisenlaista tarinaa. Tutkiessaan taloa erilaisten esineiden, papereiden, kasettien ynnä muiden johdosta pelaajalle alkaa hahmottumaan perheen historia. Vaikka historiaa löytyy paljonkin, niin valokeilaan kuitenkin astelee loppujen lopuksi Katien siskon kasvutarina viimeisen vuoden sisällä. Gone Homessa oleskellaan hyvin arkisessa atmosfäärissä, eikä peli tämän vuoksi oikein sovi monelle. Kyseessä onkin lähinnä eräänlainen kokemuspeli, joka täytyy vain yksinkertaisesti kokea. Kokemus toimii myös hyvänä sanana muutenkin Gone Homen kohdalla, nimittäin peli ei ole kovin pitkä: talon tutkimiseen saa aikaa noin 1-2 tuntia, mutta kerran pelin läpi pelanneet pystyvät pelaamaan Gone Homen jo alle minuutissa läpi. Toisaalta kyseessä on kokemus, joten pelin pituutta tuskin tarvitsee hirveästi ajatella. Toisaalta tässä tapauksessa lyhyys voi olla pelin pelastaja: tuskin kukaan jaksaa tutkia pelkästään yhtä taloa useita kymmeniä tunteja. Gone Homen pituus on myös yksi syy siihen, miksi tästä arvostelusta ei tule niin pitkää kuin tavallisesti.
Talon tutkiminen on loppujen lopuksi hyvin mielenkiintoista puuhaa. Useat esineet pystyy ottamaan seikkailupelien tavoin käteen ja tutkiskella täten niitä tarkemmin. Ajan hammas on kulunut joihinkin esineisiin, kun taas joistain tavaroista paljastuu jostain perheen jäsenestä uutta tietoa. Tutkimisesta tulee myös hauskaa muissa muodoissa: koska kyseessä on loppujen lopuksi hyvin arkinen peli, niin pelistä löytyy paljon viittauksia (easter eggsejä) oikean maailman populaarikulttuuriin. Laatikoita ja kaappeja tutkiessa pelaaja voi löytää eri muusikoiden sekä näyttelijöiden valokuvia kuin Street Fighterista tutun Chun-Li:n liikeohjeet SNES:lle. Allekirjoittanut tykkää tällaisista yllätyksistä, joten siitä plussaa.
Vaikka talon tutkiminen on ihan mukavaa puuhaa, niin se on samalla Gone Homen heikkous. Tutkimisen myötä peli on melko samanlaista, passiivista pötköä, joka ei loppu peleissä tarjoa mitään muuta kuin sitä samaa jatkuvalla syötöllä. Gone Homessa on kyllä muutama pieni puzzle, mitkä saadaan oikeastaan hoidettua melko nopeasti, kun malttaa vain hiukan miettiä tilannetta (ja puzzletkaan eivät ole mitään pakollisia: ne tarjoavat vain lisää sivutarinaa). Gone Home on oikeastaan niin passiivista, että pelin suurin "momentum" on se, kun astelet ensimmäistä kertaa talon sisälle täysin tietämättömänä siitä, mitä tulevan pitää. Ja tämä tilanne on pelin alku. Ei kuulosta oikein hyvältä.
Passiivisuuden aiheuttaa myös todennäköisesti juuri pelin arkisuus ja realistisuus. Jos nämä kaksi asiaa tyrkättäisiin toiminnallisempaan peliin, niin silloin tämä yhdistelmä voisi jopa toimia. Gone Homessa tämä on taas tehty juuri päinvastoin, eli toiminnallisuutta ei ole. Gone Home ampuu siis hiukan omaan nilkkaansa tyylinsä vuoksi. Kokonaisuutena Gone Home toimii kyllä mukavana pienenä pelinä, jossa on omat pienet hetkensä, tosin ikävä kyllä nekään ei loppujen lopuksi ole kovinkaan mieleenpainuvia. Gone Homen tarina on myös ihan hyvä käsikirjoituksen osalta ja se on toteutettu ajoittain jopa yllättävän hyvin, mutta rehellisesti sanottuna ei se mikään valtameren helmi ole, vaikka hieno tarina onkin kyseessä. Gone Home onkin omalla kohdalla aiheuttanut hyvin ristiriitaiset tunteet: kyseessä on ihan hyvä kokemus kaikin puolin, mutta se ei kuitenkaan tarjonnut mitään suurta tai mullistavaa, ei oikeastaan paikoittain edes keskivertoa siitä (siitä huolimatta, että tarinankerronta oli sujuvaa ja todella hyvää). Toisin sanoen voin kyllä suositella Gone Homea, mutta en kuitenkaan missään tapauksessa täydellä hinnalla. Täyden hinnan peliksi Gone Home voi olla jo suuri pettymys, mutta muutamalla eurolla tai ilmaisena se on mukava muutaman tunnin seikkailu.
Vaikka talon tutkiminen on ihan mukavaa puuhaa, niin se on samalla Gone Homen heikkous. Tutkimisen myötä peli on melko samanlaista, passiivista pötköä, joka ei loppu peleissä tarjoa mitään muuta kuin sitä samaa jatkuvalla syötöllä. Gone Homessa on kyllä muutama pieni puzzle, mitkä saadaan oikeastaan hoidettua melko nopeasti, kun malttaa vain hiukan miettiä tilannetta (ja puzzletkaan eivät ole mitään pakollisia: ne tarjoavat vain lisää sivutarinaa). Gone Home on oikeastaan niin passiivista, että pelin suurin "momentum" on se, kun astelet ensimmäistä kertaa talon sisälle täysin tietämättömänä siitä, mitä tulevan pitää. Ja tämä tilanne on pelin alku. Ei kuulosta oikein hyvältä.
Passiivisuuden aiheuttaa myös todennäköisesti juuri pelin arkisuus ja realistisuus. Jos nämä kaksi asiaa tyrkättäisiin toiminnallisempaan peliin, niin silloin tämä yhdistelmä voisi jopa toimia. Gone Homessa tämä on taas tehty juuri päinvastoin, eli toiminnallisuutta ei ole. Gone Home ampuu siis hiukan omaan nilkkaansa tyylinsä vuoksi. Kokonaisuutena Gone Home toimii kyllä mukavana pienenä pelinä, jossa on omat pienet hetkensä, tosin ikävä kyllä nekään ei loppujen lopuksi ole kovinkaan mieleenpainuvia. Gone Homen tarina on myös ihan hyvä käsikirjoituksen osalta ja se on toteutettu ajoittain jopa yllättävän hyvin, mutta rehellisesti sanottuna ei se mikään valtameren helmi ole, vaikka hieno tarina onkin kyseessä. Gone Home onkin omalla kohdalla aiheuttanut hyvin ristiriitaiset tunteet: kyseessä on ihan hyvä kokemus kaikin puolin, mutta se ei kuitenkaan tarjonnut mitään suurta tai mullistavaa, ei oikeastaan paikoittain edes keskivertoa siitä (siitä huolimatta, että tarinankerronta oli sujuvaa ja todella hyvää). Toisin sanoen voin kyllä suositella Gone Homea, mutta en kuitenkaan missään tapauksessa täydellä hinnalla. Täyden hinnan peliksi Gone Home voi olla jo suuri pettymys, mutta muutamalla eurolla tai ilmaisena se on mukava muutaman tunnin seikkailu.
ARVOSANA:
7
POSITIIVISTA:
+ Tarinankerronta ja tarina
+ Tutkiminen on mukavaa puuhaa, varsinkin kun tarina kehittyy samalla
+ Populaarikulttuuriin liittyvät Easter Eggsit
NEGATIIVISTA:
- Hyvin passiivinen kokemus kaikesta huolimatta
Kommentit
Lähetä kommentti