Razer BlackWidow 2014 - Arvostelu



Razerin BlackWidow -näppäimistöt ovat siinä mielessä suosittuja, että ne saavat lähes joka vuosi uudet versiot, melkeinpä samaan tapaan kuin puhelimien maailmassa nykyään. Kun juuri on hankkinut uusiman laitteiston, niin pian se on jo vanhaa rautaa. Itselläni on kuitenkin ollut muutaman kuukauden käytössä Razerin BlackWidow, mutta vain vuosimallia 2014. Minkälaiselta kyseinen vehje on sitten tuntunut niin pelatessa kuin kirjoittaessa?

Kyseessä on laitearvio, joita Peliajassa ei hirveästi ole ollut. Laitearviot eivät tule arvosanan kanssa, vaan tarkoituksena on löytää laitteen hyvät ja huonot puolet eri tehtävissä, joihin sitä voi käyttää (eli esimerkiksi jokin näppäimistö voi olla hyvä kirjoittamiseen, mutta ei pelaamiseen -> laitteelle vaikeaa löytää sopiva arvosana kultaisen keskitien kautta). Tämä on ikään kuin verrattavissa omiin DLC -katsauksiini, jotka useimmiten ovat kuin arvosteluita, mutta tarkoituksena on löytää se, kuinka paljon sen sisältö tuo lisäarvoa peliin sen laadun, määrän ja hinnan suhteen kuluttajan näkökulmasta. Laitearviot ovat yksi askel Peliajan kehityksessä eteenpäin, ja jatkossa tullaan blogissa näkemään muitakin peleihin ja pelaamiseen liittyviä tuotteita aina kun siihen tulee mahdollisuus: Pelimaailma kun ei aina ole pelkästään sitä pikselien näkemistä, vaan se ulottuu niin laitteisiin, kirjoihin, musiikkiin, elokuviin kuin fanituotteisiin. Pelimaailma on laajempi kuin sitä alkujaan edes ajattelisi! Tästä kaikesta huolimatta pääpaino tulee pysymään silti pikselimaailmassa enemmän, mutta koin tämän kuitenkin infottavana asiana.

Kyseinen näppäimistö on täysin mekaaninen, jonka aktivointivoima pyörii siellä 50g paikkeilla. Näppäilemään pääsee siis melko nopeaakin vauhtia, jos tilanne sitä vaatii. Näppäimistö tunnistaa vielä yhteensä 10 näppäimen painallusta samaan aikaan, joten yhdelle henkilölle tämän pitäisi riittää aivan hyvin, ellei sitten omista ylimääräisiä sormia tai käytä varpaita apuna. Kytkimet itsessään ovat Razer Green -mallia, joka hiukan muistuttaa Cherryn MX -kytkimiä. Kytkimet täten kestävät melko pitkään, nimittäin Razerin antaman tiedon mukaan kytkinten pitäisi kestää 60 miljoonaa painallusta. Tiedä sitten, pitääkö tämä paikkaansa vai onko vain myyntipuheita, mutta uskotaan tällä hetkellä valmistajaa.

Kirjoittaminen ja pelaaminen onnistuu todella hyvin BlackWidowilla. Minkäänlaisia viiveitä ei tarvitse odotella, joten toimintaan voi lähteä ilman kyseistä asiaa huomioon ottamatta. Pelaamista hyödyntää vielä niin sanottu Gaming Mode, joka tekee kytkimistä hiukan tarkempia tavalliseen verrattuna. BlackWidowista löytyy myös viisi kappaletta makronäppäimiä, joihin voi sitten ohjelmoida haluamamia liikkeitä pelikohtaisesti. Tämä kaikki onnistuu Razer Synapse 2.0 kautta, joka on muutenkin hyödyllinen varsinkin silloin, jos sattuu omistamaan muitakin Razerin tuotteita. Synapsen kautta voi esimerkiksi juuri kustomoida tai ohjelmoida noita makronäppäimiä, mutta myös säädellä valon kirkkautta Razerin vihreästä logosta näppäimistön alakulmasta. Paikastaa löytyy myös monenlaista tilastoa, jos niihin haluaa tutustua.

Pelaaminen on sujuvaa, mutta niin on myös kirjoittaminen. Näppäimet ovat juuri sopivalla etäisyydellä ainakin oman käteni suhteen, nimittäin melko harvoin sattuu minkäänlaisia näppäilyvirheitä esimerkiksi ohilyönnin takia. Toisin sanoen jos pelaamisen lisäksi harrastuksiin kuuluu kirjoittamista, niin BlackWidow on hyvä vaihtoehto. Näppäimissä on kuitenkin muutama ongelma: Razer Green -kytkinten myötä näppäily tekee hyvin kovaa ääntä, jota voisi jo melkein verrata mekaaniseen kirjoituskoneeseen. Ääni on niin kova, että näppäily kuuluu helposti kuulokkeidenkin läpi. Itseäni tämä ei hirveästi haittaa, mutta en voi olla toteamatta sitä, että meteli voisi olla oikeasti hiukan hiljaisempi. Toinen ikävämpi puoli on se, että näppäimet oikein tuntuvat vetävän pölyä itseensä, eikä se meinaa aina lähteä tuosta noin vain pois. Varsinkin näppäimien reunat ovat pölyn suosikkikohde. Toki tätä on kaikkien näppäimistöjen kohdalla, mutta BlackWidow nosti tämän vain todella suuresti esille. Pölyä ei kuitenkaan ilmene punotussa johdossa, joka muutenkin näyttää paljon siistimmältä kuin perinteinen kumi/muovi -versio. Kaiken lisäksi se ei edes mene helposti sekaisin itsensä tai muiden johtojen kanssa. Tämä helpottaa ainakin allekirjoittanutta paljon ja huomaan sen tärkeyden, kun käännän katseeni television suuntaan, johon on vielä kytkettynä erilaisia konsoleita ynnä muuta sellaista. Melkoinen johtosotkuhirviö, jee jee. Lisäksi näppäimistön mattapinta ottaa itseensä melko herkästi rasvaläikkiä, jos esimerkiksi sormi sattuu siihen osumaan. Ihan näin tiedoksi vain.

BlackWidow on myös hyvin kookas näppäimistö. Mittaa laitteella on 475 x 171 x 20mm ja painoa 1500 grammaa. Koko ja paino tekevät laitteesta todella vankan, eikä se helposti lähde liikehtelemään suuntaan tai toiseen rajummankaan pelisession tai kirjoittamisen aikana. Ainakin itse koen tämän tärkeänä, nimittäin jatkuva näppäimistön liikkuminen esimerkiksi kirjoittaessa on oikeasti todella rasittavaa, puhun nyt ihan kokemuksesta.


Jos puhutaan näppäimistön hinnasta ja suhteutettuna sen laatuun, niin täytyy olla hyvin tyytyväinen. Näppäimistö hoitaa oman tehtävänsä kiitettävin suorituksin, eikä loppujen lopuksi paljoa kritisoitavaa löydy. Suurin ongelma on näppäilystä syntyvä voimakas ääni, joka sekin on oikeastaan vain tottumuskysymys. Lisäksi on vielä muutamia pieniä "ärsyttäviä" piirteitä, jotka ovat perinteinen pölyn kerääminen, rasvaläikät sekä näppäinten kirjainten fontti, jolla ilmeisesti yritetään saada jotenkin laite näyttämään modernilta. Muuten ihan hyvä, mutta osa kirjaimista näyttää oudoilta: esimerkiksi R -kirjain näyttää vain T:ltä, jolta puuttuu vasemmalta puolelta "lippa". Suurimmat "ongelmiksi" laskettavat asiat ovat siis vain ulkoasullisia probleemoja, joten toiminnan kannalta näppäimistö on hyvin onnistunut. Annan laitteelle suositus -merkinnän, jos joskus etsit hyvää pelinäppäimistöä, joka kestää rajumpaakin meininkiä (kunhan korvasi vain kestää sitten ääntä)!


Yhteenveto: 

Toimiva näppäimistö rajumpaakin pelaamiseen sekä kirjoittamiseen ja on todellakin hintansa arvoinen (hinta pyörii siellä sadan euron lähettyvillä, riippuu vähän jälleenmyyjästä). Vahva suorittaja kaikin puolin, mutta häiritsevinä tekijöinä voi kuluttajan kannalta olla näppäilyn kova ääni, mattapintaan helposti tarttuvat rasvaläikät ja pölyn kerääntyminen yllättävän nopeasti näppäinten sivureunoille. Näppäimistöön on helppo tehdä myös makrokustomointia pelikohtaisesti Razer Synapse 2.0 -ohjelmiston kautta ja se on todella tukeva, joten varsinkin pelaajille BlackWidow voi olla loistava valinta.






Kommentit