Stellariksen ensimmäinen lisäosa ulkona (Plantoids: Species Pack)



Pieni uutinen näin perjantain kunniaksi: Stellaris on mukavan hauskaa suurstrategiamättöä avaruuden upeissa maisemissa. Oman galaksisen kansakunnan rakentamisen sekä arvaruusseikkailun aikana törmää vaikka minkälaisiin avaruuden mölliäisiin, niin leppoisiin kavereihin kuin aggressiivisiin itseään korokkeelle nostaviin juustopäihin. Tähän kirjavaan joukkoon saapui eilen lisää väriä, kun Paradox julkaisi viimein Plantoids: Species Pack -lisäosan, joista nokkelimmat voivatkin päätellä sen sisällön. Kyseinen paketti sisältää täyden laidallisen kasvillisuutta, joten nyt galaksin valloitusta kasveilla haaveilleet pääsevät vihdoinkin tositoimiin toteuttamaan unelmiaan. 

Plantoids: Species Pack sisältää tarkemmin 15 uutta lajia (kaikki kasveja), joista voi siis tehdä oman valtakunnan tai he muuten voivat tulla vastaan galaksia tutkiessa. Mukaan tulee myös muutamia uusia "malleja" kasvisiviileille kuin omille avaruusaluksille ja saapa mukana myös uuden taustamaiseman pelin tuoksintaan. Kuten huomataan, niin paketti on melkoisen ulkoasupainotteinen. Hintaa kyseisellä sisällöllä on 7,99€, joka omaan silmään on ainakin melkoisen kallis, mutta en voi kuitenkaan olla myös väittämättä, etteikö tämä toisi lisää pelattavuuden arvoa Stellarikseen (uudelleenpeluuarvo ja vaihtelevuus). No, päättäköön jokainen itse, onko tämä hankittavan arvoinen.

Oman Stellaris -arvosteluni voit käydä lukemassa TÄSTÄ, jos se on sattunut menemään ohitse.

Lopuksi vielä Plantoidsin julkaisutraileri:









Kommentit