Steep - Ennakko (Early Access Open Beta)



Edellisessä E3 -tapahtumassa paljastettu talvisiin maisemiin sekä sen tarjoamiin extreme -urheilulajeihin sijoittuva peli Steep oli vähän aikaa sitten avoimessa betassa ja allekirjoittanut oli vielä siinä joukossa, joka pääsi testailemaan laskettelusuksia jo muutamia päiviä aikaisemmin Early Accessin muodossa PC:n kautta (ohjaimena Xbox One -controller). Vuoret ja taivas on valloitettu lumilaudan avulla, mutta valoittiko peli millään tavalla mieltä? Onko Steepissä minkäänlaista potentiaalia, minkä puutteesta jotkut epäilivät jo kesän aikana.

Steep on siis Ubisoftin julkaisema ja Ubisoft Annecyn luoma extreme -urheilupeli, jossa päästään muun muassa laskettelemaan, lumilautailemaan, varjoliitelemään sekä liitopuvulla liitelemään todella komeissa lumisissa maisemissa temppuja tehden joko yksin tai porukan kanssa. On sinällään mielenkiintoista, ettei näistä aiheista ole olemassa loppujen lopuksi hirveästi pelejä. Esimerkiksi edellisin lumilautailupeli mikä tulee itselleni mieleen on EA Sportsin luoma SSX vuodelta 2012. Tiedä sitten, että onko aiheen markkinarako melko pieni peliteollisuudessa... No, nyt tällainen on kuitenkin tulossa ja hyvä niin, nimittäin Steep vaikuttaa oikeasti aivan pirun hyvältä tapaukselta.


Steepin testailussa parhaimpana puolena nousi esille sen vapaus. Peli on käytännössä täysin vapaa, eli lasketella voi ihan minne tahansa tavalla kuin toisella. Steepiä ei siis tarvitse pelailla mitenkään tehtävien kautta, mikä on osittain ollut extreme -urheilulajipelien ongelmana. Steepissäkin kyllä on tehtäviä, mutta onneksi niillä on lähinnä vain kosmeettinen merkitys: Tehtävät eivät esimerkiksi avaa mitään uusia temppuja (kaikki ovat jo valmiiksi käytössä, rajana on vain pelaajan taito), vaan tehtävien kautta voidaan vain avata uudenlaisia varusteita koristamaan pelaajan hahmoa (hahmoa voi oikeasti kustomoida melkein miten haluaa, ostettavaa kustomointitavaraa nimittäin löytyy ja paljon) tai sitten sieltä voidaan tarkastella pistetaulukkoa ja täten yrittää päästä listan kärkeen kyseisessä haasteessa. Toisin sanoen rennolla meiningillä mennään, ja hyvä niin.

Lumisessa maailmassa pyöriminen on lisäksi Steepissä yllättävän koukuttavaa. Itse esimerkiksi laskin useita mäkiä uudestaan pelkästään sen takia, että se oli nuorison slangisanaston mukaisesti coolia. Steep osaa jotenkin yhdistää taitavasti vauhdin hurmoksen itseensä niin hyvin, että se saa adrenaliinin kiertämään ylikierroksia pelaajan kehossa. Kuitenkin yllättävästi se osaa tehdä tämän myös täysin päinvastoin: Välillä pieni kävely tai pysähtyminen maisemia katsellen rentouttaa todella paljon. 


Steepin pelillien puoli on ainakin Betan puolella ollut onnistunut. Ohjaileminen oli helppoa lajissa kuin lajissa, eikä pelailun aikana tarvinnut hirveästi kirota huonojen kontrollien vuoksi. Tämä on selvästi iso positiivinen juttu, nimittäin olisihan se nyt aivan täydellinen pelin pilaaja, jos vauhtia sisältävässä pelissä ongelmaksi koituisi huono kontrollointi. Kuitenkin pelillisessä puolessa on yksi ehkä turhakin puoli, nimittäin pelin sisältämät mahdollisuudet varjoliitelyyn ja liitopuvulla lentelyyn. Kyseiset puuhat ovat melkoista arcademaista toimintaa (miettikää pelejä, joissa täytyy esimerkiksi liidellä tiettyjen rinkuloiden läpi), eikä se mielestäni itsesssään tuo oikein yhtään lisäarvoa pelille, varsinkin kun Steepin suola on juuri siellä lumen päällä tapahtuvassa aktiviteetissä. Oikeastaan ainut järkevän syyn minkä keksin näille on se, että korkean hypyn seurauksena turvaksi voi avata tämän laskuvarjon tai jos haluaa edetä pelissä täysin avoimesti, niin mäeltä toiselle kulkeminen liitäen voi olla ihan toimiva tapaus (toisaalta voit mennä karttaan ja käyttää pikamatkustusta ja säästät täten useita minuutteja matkustamisessa). Näistä lentomahdollisuuksista huolimatta nämä toiminnot jäivät lähes käyttämättä. Laskeminen kun on paljon mukavampaa, ainakin Steepissä.

Maku, mikä tässä vaiheessa on jäänyt suuhun kyseisestä Ubisoftin sporttipelistä on yllättävän maukas. Peli tarjoaa rentoa meininkiä upeissa maisemissa ja mikä parasta, kyseessä on aivan loistava peli muiden kanssa pelaamiseen. Samalla voi jauhaa suunsa puhtaaksi muiden kanssa, lasketella alaspäin mäkiä fiilistellen ja kenties vaikka kilpaillen muita vastaan. Steepiä voisikin tietyssä valossa kutsua melko hyväksi peliksi sosiaaliseen kanssakäymiseen. Hauskanpitoa muiden kanssa, sitä Steep on. Peli ei siis suoranaisesti ole se paras vaihtoehto todentuntuisen laskettelupelin etsinnässä, mutta toisaalta tarvitseeko sen olla? Käsi ylös, kuinka moni pitää esimerkiksi Need For Speediä tai Forza Horizonia todentuntuisena ajopelinä ajamisen suhteen? Niinpä.

Pian on siis aika kaivaa jälleen esille laskettelukamat ja tyhjentää monot lumesta, nimittäin vuoristoon päästään seuraavan kerran 2.12.2016, kun peli saa tuolloin virallisen julkaisun PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle. Allekirjoittanut aikoo 100% varmuudella vielä kokea virtuaaliset lumipyryt ja sen tuoman viiman kasvoillaan, mutta se jää nähtäväksi, että missä vaiheessa. Toivottavasti kuitenkin lumilauta saadaan alle mahdollisimman nopeasti. Lasketteluhammasta kun on alkanut jo kolottaa melko paljon. 




Steepin kotisivut löytyvät täältä: http://steep.ubisoft.com/game/en-US/home/





Kommentit