Joulukalenterin luukku 21: Viisi peliä, jotka muuttivat pelimaailmaa


Jotkin pelit ovat aikanaan onnistuneet jossain, mistä moni pelistudio vain haaveilee: Peli onnistui muuttamaan koko pelialaa. Lähtökohtaisesti kyseiset pelit ovat niitä kaikkien tuntemia legendaarisia klassikoita, mutta mistä ne loppujen lopuksi pongahtivat suureen suosioon? Mitä ne samalla muuttivat pelimaailmassa? Luukku 21 käsittelee juuri viisi tällaista peliä. Tässäkin luukussa lista voisi olla huomattavasti pidempi, mutta pysytellään taas siellä viiden ryhmässä, kun siihen ollaan raja pistetty:


Donkey Kong


Vuonna 1981 ilmestynyt Donkey Kong on monessa suhteessa tunnettu peli. Ensinnäkin se esitteli ensimmäistä kertaa kaksi pelihahmoa, jotka elävät vieläkin pelimaailmassa vahvasti ja kyseiset hahmot ovat vielä sellaisia, että ne voidaan pistää samalle viivalle tunnistamisessa esimerkiksi Mikki Hiiren tai Aku Ankan viereen. Kyseiset hahmot olivat siis Donkey Kong ja Mario. Yksinkertainen mutta haastava Donkey Kong oli epäilyistä huolimatta suuri menestys maailmalla ja se aloitti Nintendon nousun maailman hallitsevaksi pelifirmaksi taloudelliselta kannalta katsottuna (unohtamatta tietenkään suosiota). Donkey Kong on siinä mielessä myös erikoinen arcade -peli, että sitä pelataan vielä nykyäänkin yllättävän paljon ympäri maailmaa.

Super Mario Bros.


Jos Donkey Kong esitteli ensimmäistä kertaa Marion, niin itse Super Mario Bros. taas räjäytti pankin totaalisesti. Vuonna 1985 julkaistu peli sattui ilmestymään juuri sopivaan kohtaan Nintendoa ajatellen: Pelimarkkinat olivat täynnä erilaisia konsoleita, eikä millekään laitteelle ollut mitään kunnon myyntivalttipeliä. Super Mario Bros. kuitenkin tuli ja muutti tilanteen. Mario ykkönen oli aikoinaan todella kehittynyt ja laadukas peli verrattuna kilpailijoihinsa: Siinä oli erittäin hyvät kontrollit, paljon erilaisia ominaisuuksia, grafiikka oli huippuluokkaa ja musiikki vei mennessään. Paketti on itse asiassa niin toimiva, että se vetää vertoja useammille tänä päivänäkin julkaistuille tasoloikkapeleille, vaikka kehitystä näiden vuosien aikana on tapahtunut paljon. Super Mario Brosin myötä Nintendo vakiinnutti paikkansa hallitsevana pelifirmana aina 90-luvulle asti ja Nintendon NES -konsolista tuli samalla myyntimenestys.

Doom


Oletko koskaan miettinyt, että mistä nykyiset suuressa suosiossa olevat FPS -pelit ovat oikein saaneet alkunsa? Syyttävän sormen voi viedä id Softwaren suuntaan, nimittäin merkittävämpänä syypäänä tähän on vuonna 1993 ilmestynyt Doom. FPS -pelejä oli toki ollut ennen Doomiakin, mutta Doom herätti paljon huomiota ensinnäkin sen väkivaltaisuuden takia, mutta myös 3D -grafiikan vuoksi. Doomin jälkeen markkinoilla alettiin näkemään enemmän 3D -pelejä id Softwaren teoksen myötä. Vaikka peli nosti 3D -pelien kehitystä, niin markkinoilla alettiin myös näkemään entistä enemmän ensimmäisen persoonan räiskintäpelejä, näistä mainittakoon vaikka Duke Nukem 3D ja Tom Clancy's Rainbow Six.

Grand Theft Auto


Ensimmäinen Grand Theft Auto (1997) ei ollut arvostelumenestys, mutta se alkoi luomaan pohjaa jollekin suurelle, joka näkyy esimerkiksi GTA V:ssä: Suuret avoimet maailmat. Ensimmäinen GTA oli lähinnä nimensä mukaisesti autolla liikkumista ja ryöstöjen tekemistä, eli vielä ei ollut esillä suurta avointa maailmaa. Kuitenkin pikku hiljalleen sarja alkoi kehittymään ja kohta GTA olikin luonut melko vahvat standardit sille, minkälainen on niin sanottu avoin maailma. Avoimen maailman pelejä on ollut ennen Grand Theft Autoakin, mutta harvassa ovat ne pelit, jotka pääsevät samalle tasolle puuhan löytämisessä kuin GTA V pelkästään sillä, että liikuskelet ympäri kaupunkia. 

World of Warcraft



World of Warcraft eli tuttavallisemmin WoW on vuonna 2005 julkaistu peli, joka loi selkeästi uudet raamit niin MMORPG:lle kuin osittain myös ns. "normaaleille" RPG -peleille. WoW onnistui myös osoittamaan, kuinka pelimekaniikka, maailma ja sen ympärillä oleva lore ovat tärkeitä osia massiivisen kokoisissa peleissä. WoW on tässä mielessä onnistunut tapaus, nimittäin pelillä on edelleen miljoonia pelaajia ja jos on uskomista Blizzardin vuoden 2014 raporttiin, niin peliin on tehty sen koko historian aikana yli 100 miljoonaa eri tiliä. Se on saavutus, johon ei tule todennäköisesti pääsemään mikään MMORPG pitkään aikaan.


Mitä pelimaailmaa muuttaneita pelejä sinulle tulee mieleen?




Kommentit