Minkälainen on Overwatchin uusin hahmo Orisa?



Muutamia päiviä sitten Overwatch sai uuden sankarin, joka on pelin hahmokatraassa jo 24:s hahmo. Omalla kohdalla Overwatchin pelaaminen on viime aikoina jäänyt melkoisen vähälle, joten nyt oli viimeistään hyvä aika astella takaisin pelin värikkääseen maailmaan samalla tutustuen uuteen tuttavuuteen, eli Orisaan.

Orisa on nelijalkainen robotti, joka on kotoisin fiktiivisestä maasta nimeltä Numbani. Suojeluun perustuvan historian omaava Orisa on pelissä tankkihahmo, mikä käytännössä tarkoittaa hahmon olevan parhaimmillaan muiden hahmojen seurassa. Tankkimaisuus näkyy myös Orisan kestävyydessä: Itse elämää Orisalla on 200, mutta tämän lisäksi hahmoa on panssaroitu (armor) 200 hp:n edestä.

Orisalla on ainoastaan yksi ase, mutta toisaalta se on tehokas: Fusion Driver nimittäin sisältää ammuksia 150 kappaletta ja sitä voidaan käyttää konepistoolin tavoin. Fusion Driveria voi käyttää liikuttaessa, mutta Orisa ei pysty ammuskellessaan liikkumaan yhtä nopeasti kuin normaalisti. Ammusten loppuessa Fusion Driverin latausaika on noin 2,5 sekuntia, mikä ei ole hirveän pitkä aika. Yksi huomiotava asia Fusion Driverissa on myös sen kantama: se on yllättävän pitkä.

Kykyjä kyvyn perään...


Orisan kyvyt osoittavat, että parhaimman mahdollisen tuloksen saamiseksi hahmo melkein vaatii toisen pelikaverin vierelleen. Halt! -niminen kyky esimerkiksi antaa Orisalle mahdollisuuden ampua gravitaatioammuksen, joka vetää vihollisia lähemmäksi ammuksen olinpaikkaa. Kyseinen kyky on oiva tapa saada nopeita hahmoja (esim. Tracer) nalkkiin, mutta toisaalta sitä voidaan hyödyntää myös ottamaan vihollisia vaarallisista paikoista pois. 
Tämän lisäksi Orisa pystyy heittämään suojakilpiä, jotka yllättäen suojaavat oman tiimin pelaajia. Kilpiä voidaan hyödyntää aggressiivisessa hyökkäyksessä, mutta toisaalta se on oiva hyödyke myös puolustaessa. Yksi tehokas puolustusidea on esimerkiksi kilven heittäminen oman tiimin Bastionin eteen. Enemmän suojaa, enemmän tulivoimaa!
Uusin Overwatch -hahmo omistaa myös Fortify -nimisen kyvyn, jolla hän pystyy vähentämään pieneksi hetkeksi itseensä kohdistunutta vahinkoa (-50%) sekä estämään tiettyjen efektien toteutumista. Pieni, mutta hyödyllinen suoja itselleen.
Orisan latautuva ultimaattinen kyky Supercharger on laitteen muodossa: laitteen ympärillä (säde 25 metriä) olevat tiimiläiset tekevät puolet enemmän vahinkoa vastustajiin verrattuna normaaliin tilaan. Laite itsessään on yleishyödyllinen, mutta se ei todellakaan sovi kaikkiin tilanteisiin. Kykyä kannattaakin säästää sopiviin tilanteisiin, joissa tarvitaan lisää tehokkuutta vahingon suhteen.

Hyökkäykseen!

Minkälainen maku Orisasta on jäänyt näin hahmon alkutaipaleella? Lyhyesti ja ytimekkäästi: erittäin hyvä. Orisasta tulee itselleni lähinnä mieleen support -hahmo eturintamalla, mutta kaikki tämä on pakattu yhdeksi tankiksi. Hahmo omistaa tulivoimaa, mutta sen päällimmäinen tehtävä on silti olla eräänlainen pelinrakentaja: hän avaa otteluihin uusia ratkaisuja kykyjensä ansiosta ja pystyy rikkomaan vastustajien taktiikoita, mutta tärkeimpänä hän toimii tiiminsä suojelijana. Yksinään Orisa ei pärjää, mutta toimivassa tiimissä hän on todella kova luu. Kyseisen pelitavan vuoksi Orisa on omissa silmissäni noussut todella korkealle Overwatch -suosikeissani. Saa nähdä, että miten usein tulen Orisaa käyttämään tulevaisuudessa. 

Isoin päätään nostava kysymys on kuitenkin se, että miten Orisa tulee vaikuttamaan pelin metaan: tuleeko mikään muuttumaan vai tuleeko peliin syntymään jotain uutta ja mullistavaa uuden sankarimme myötä? Tämän näyttää vain aika.


Mitä mieltä sinä olet Orisasta?


Overwatchin YT -kanava: [NEW HERO – NOW PLAYABLE] Introducing Orisa -video:





Kommentit