South Park: The Stick of Truth (Arvostelu)




Olipa kerran Yhdysvaltojen Coloradon osavaltiossa pieni kaupunki nimeltä South Park, joka tunnetaan hyvin erikoisista tapahtumista. Eräänä päivänä juurikin kyseiseen kaupunkiin muuttaa uusi lapsi ("New Kid") perheineen, ja South Parkin uusi lapsukainen lähtee tutkimaan kaupungin ihmeellisyyksiä. Melkein heti New Kid joutuukin keskelle fantasiasotaa, jossa ihmiset ja haltijat kinastelevat keskenään. Taisteluiden takana on syykin: Kuka hallitsee suurta Totuuden tikkua, hallitsee hän myös koko universaalia todellisuutta. Tämä kaikki on oikeasti vain kaupungin lasten leikkiä, mutta koska kyseessä on South Park, niin koko homma tietenkin eskaloituu nopeasti.

South Park: The Stick of Truth on pohjimmiltaan perinteisen oloinen roolipeli: Pelissä luodaan oma hahmo eli New Kid ja myöhemmin hänelle päätetään myös oma hahmoluokka: varas, velho, soturi tai juutalainen. Näiden valintojen jälkeen pelaaja pääsee seikkailemaan avoimessa South Parkissa tehden pää- kuin sivutehtäviä, mutta samalla tutkien eriskummallisen kaupungin salaisuuksia. Pelin maailmasta löytyy kerättävää tavaraa suuret määrät, ja välillä päämäärän saavuttamiseksi pelaaja joutuu taistelemaan vastustajia vastaan. Taistelu on vuoropohjaista, jossa itse hyökkäykset ovat höystetty "klikkaa oikeaan aikaan" tapaisilla ratkaisuilla. Taistelun tuoksinnassa voi käyttää myös esineitä, jotka esimerkiksi antavat omalle hahmolle lisää elämäpisteitä tai kenties aiheuttavat jonkinlaista harmia vastustajille. Vaihtoehtoja on monia.

Allekirjoittaneen oma hahmo ja hänen seurana on rääväsuu Cartman

Pelillisessä mielessä South Park: Stick of the Truth ei tarjoa minkäänlaisia ihmeellisyyksiä. Taistelut ovat toimivia ja hauskoja, mutta pinnan alla paistaa todella keskinkertainen olemus. Pelin tehtävien ideatkin ovat pohjimmiltaan turhan simppeleitä: vie esine A henkilölle X, auta henkilöä Y lyömään vihollisjoukko Q ja niin päin pois. Stick of the Truth ei ole missään muodossa RPG -pelien suunnannäyttäjä, koska useissa asioissa se jää pahasti jälkeen verrattuna muihin saman genren peleihin. Peli on tästä huolimatta yksi parhaimmista roolipeleistä, mitä tällä hetkellä markkinoilta löytyy. Syy tähän on selvä: The Stick of Truth kiehtoo sen omalla kieroutuneella persoonallisuudellaan.

Stick of Truthin pelaaminen on kuin katsoisi 10-15 tuntia kestävää animaatiosarjan jaksoa. Pelin välianimaatiot ovat kuin suoraan South Parkin TV-sarjan jaksoista, eikä itse pelaamisvaiheessakaan tämä tunne katoa mihinkään. Peli heittelee jatkuvasti viittauksia TV-sarjan tapahtumiin, mutta omat viittauksensa saavat myös tunnetut populaarikulttuurin fantasiamaailmat, kuten esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta, Warhammer kuin Skyrim. Nämä asiat varmasti lämmittävät varsinkin South Park -animaation faneja: pelaaja päästetään täysin vapaasti tutkimaan ohjelmasta tuttua kaupunkia ja juttelemaan sen asukkaille. Juttelemista ja hahmojen näkemistä myös riittää: Stick of Truthista löytyy nimittäin yli 100 kyseisestä TV -sarjasta tuttua hahmoa. Pelin hyvin simppelit tehtävätkin saavat todella paljon lihaa ympärilleen jo pelkästään South Parkmaisen rautaisen otteen vuoksi.


Taistelutilanteessa. Cartmanille kävi heti kömpelösti...

Toinen asia, mikä nostaa Stick of Truthin valokeilaan on pelin huumori. Tai no, jos ei todellakaan pidä South Parkin huumorista, niin tällöin kyseinen peli voi tuntua todella heikolta suoritukselta. Oikeastaan tuossa tilanteessa kannattaisi jopa kokonaan jättää peli kaupan hyllylle, nimittäin Stick of Truth tykittää jatkuvalla syötöllä poliittisesti epäkorrektia huumoria pelaajan aisteille. South Parkissa mikään aihe ei ole pyhä huumorin kohteeksi, ja se nähdään myös kyseisessä pelissä. Tämän lisäksi peli on höystetty tutulla pieruhuumorilla, jota tunnutaan jakavan kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Toisin sanoen jopa huumorin kohdalla peli on täysin puhdasta South Parkia, ja toisaalta miksi se ei olisi: peliä on ollut nimittäin käsikirjoittamassa South Parkin luojat Trey Parker ja Matt Stone. 


Pelin valikosta löytyy kaikenlaista puuhailtavaa. Valikko toimii samalla
eräänlaisena South Parkin omana Facebookina.

South Park: The Stick of Truth on loistava osoitus siitä, että kuinka luodaan lisenssipeli, joka tekee kunniaa sen alkuperäistuotteelle (tässä tapauksessa animaatiosarjalle). Peli näyttää ja tuntuu juuri siltä, miltä pitääkin: South Parkilta. Natsizombit, alienit kuin laseria silmistään ampuvat kanadalaiset karhut voivat olla jonkin verran yliampuvia tarinan suhteen, mutta toisaalta sitähän South Park nimenomaan on. Peli ei todellakaan ole tekniseltä puoleltaan kummoisempi tapaus, mutta se silti ylittää pelimekaniikan suhteen miellyttävyyden rajapyykin. Muutenkin pelillisesti Stick of Truth on melkoisen mielikuvitukseton tapaus, mutta mielikuvituksellisuudesta ei taas ole todellakaan pulaa tarinassa, sen tapahtumissa tai ylipäätään pelin maailmassa, joka taas korvaa laadullaan kaiken muun. Jos tykkää South Parkin rankemman luokan huumorista, niin Stick of Truth on peli juuri sinulle: huumoria saa nimittäin yli 10 tunnin verran helposti. Jos huumori ei kuitenkaan tehoa juuri pelaajan omaan makuhermoon, niin Stick of Truthin pelaaminen voi tällöin olla melkoisen tuskaisa kokemus. Pelin suurin suola kun sattuu juuri olemaan South Parkin omalaatuinen komedia.



ARVOSANA:

9

POSITIIVISTA:

+ Peliä on todella hauskaa pelata
+ South Park -huumori on onnistunutta
+ Peli on kuin katsoisi aitoa South Park -animaatiojaksoa


NEGATIIVISTA:

- Pelimekaanisesti Stick of Truth on melkoisen köyhä tapaus
- Poliittisesti epäkorrekti huumori voi olla joillekin liikaa, mutta 
toisaalta jos näin on, niin henkilö ei tällöin vain kuulu oikeaan kohderyhmään


South Park: The Stick of Truth -julkaisutraileri:













Kommentit