Metal Gear on nyt 30 -vuotta. Oikein paljon onnea!






Tänään se tapahtui: minun ja monen muun pelaajan ehdottomiin suosikkipelisarjoihin kuuluva Metal Gear täyttää vihdoin huimat 30 vuotta, mikä on todella huikea suoritus siinä mielessä, että pelisarja on edelleen aktiivinen ja uusia pelejä on tuloillaan. Onnea Metal Gearille!

Metal Gear löi sarjana itsensä oikeastaan läpi vasta vuonna 1998, kun peli nimeltä Metal Gear Solid saapui PlayStation 1:lle ja täten kasvatti suuren fanikunnan ympärilleen ihan syystäkin: kyseessä oli todella loistava ja mullistava videopeli kyseistä ajankohtaa ajatellen. Ensimmäinen pelisarjan peli "Metal Gear" kuitenkin ilmestyi jo 13.7.1987 MSX2 -pohjaisille 8-bittisille kotitietokoneille. Myöhemmin kyseinen peli ilmestyi Nintendo Entertainment Systemille ja 8-bittistä seikkailua nähtiin vuoden 1987 jälkeen vielä Metal Gear 2: Solid Snaken (1990) sekä Snake's Revengen (Amerikassa 1990, Euroopassa 1992) tahdissa, tosin pelisarjan luoja Hideo Kojima ei työskennellyt jälkimmäisen (Snake's Revenge) pelin parissa ollenkaan.

30 vuoden aikana Metal Gear -nimen alla on ilmestynyt jos jonkinmoista peliä: "viralliseen" Metal Gear kaanoniin lasketaan mukaan noin kymmenisen peliä laskentatavasta riippuen, koska esimerkiksi moni jättää muun muassa Metal Gear Solid: Portable Opsin sekä Metal Gear Rising: Revengeancen pois laskuista. Kaanoniin lasketaan kuitenkin mukaan poikkeuksetta Metal Gear, Metal Gear 2: Solid Snake, Metal Gear Solid, Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty, Metal Gear Solid 3: Snake Eater, Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots, Metal Gear Solid: Peace Walker, Metal Gear Solid V: Ground Zeroes sekä uusin tuotos vuodelta 2015, eli Metal Gear Solid V: The Phantom Pain. "Pääpelien" lisäksi sarjassa ollaan nähty monia spin-off -pelejä, jotka eivät oikeastaan liity virallisesti mitenkään pelisarjan tarinaan: tähän joukkoon kuuluvat muun muassa PSP -käsikonsoleille julkaistut Metal Gear Acid -pelit, Game Boy Colorin Metal Gear: Ghost Babel, mobiililaitteille julkaistut pelit (Social Ops, MGS Mobile, MGS Touch) sekä erilaiset nettimoninpelit, kuten monelle tutut Metal Gear Online -pelit. Pelattavaa siis löytyy laidasta laitaan ja 30 vuoden ikään päässeelle aktiiviselle pelisarjalle tämä pelien määrä ei ole sinällään yllätys.

Tästä kaikki alkoi vuonna 1987



Tähän ollaan päästy

Koska pelisarjan saapuminen 30 vuoden ikään on iso merkkipaalu, niin oletettavasti sitä myös juhlistetaan jollain tavalla. Jos siis olet Metal Gear -fani tai ihan muuten vain kyseisten pelien iso ystävä, niin suosittelen pitämään tulevaisuudessa korvia auki: voi nimittäin olla, että esimerkiksi kauppoihin tulee ilmestymään jos jonkinmoista tähän juhlallisuuteen liittyvää Metal Gear -keräilytavaraa, joita tuskin myydään enää tulevien vuosien jälkeen. Saa myös nähdä, kuullaanko me kenties jonkinlaisia uutisia Metal Gear -peleistä tai kenties tekeillä olevasta Metal Gear -elokuvasta, jonka kimpussa ohjaaja Jordan Vogt-Roberts on ollut viime aikoina.

Isoin kysymys kuitenkin tällä hetkellä lienee, että miltä näyttää Metal Gearin tulevaisuus? Metal Gearin luoja Hideo Kojima ei ole enää kyseisen pelisarjan ruorissa, vaan on tekemässä jo muita hommia uuden studionsa kanssa. Ensi vuoden alussa on tietenkin tulossa zombeja sisältävä spin-off -peli Metal Gear Survive, joka on tosin saanut osittain negatiivisen vastaanoton pelisarjan faneilta. Itsekin olin alkuun ihmeissäni kyseisestä pelistä ja hieman jopa sitä vastaan, mutta toisaalta näin enemmän pelikuvaa nähneenä sekä asioita kuulleena kyseessä voi olla todella hauska peli (nimenomaan moninpelinä) ja odotukset Survivea kohtaan ovat nousseet huimasti, tosin edelleen kyseenalaistan idean zombien olemassaolosta Metal Gear -sarjassa, vaikka spin-off -peli onkin kyseessä (itsellä tosin on jo epäilykset siitä, miten zombien olemassaolot MG:n vaihtoehtomaailmassa selitetään...). Metal Gear ei sarjana ole todellakaan lähdössä pois ja hyvä niin, mutta toisaalta toivon, ettei itse Metal Gear Solid -sarjaa jatkettaisi ainakaan pääkaanoniin merkittävästi vaikuttavalla pelillä (toisaalta jos tämä kuitenkin tapahtuisi, niin tulisin sen kaikesta huolimatta pelaamaan). Snaken tarina on mielestäni taputeltu loppuun ja kaiken lisäksi pelisarjasta löytyy huimat määrät muita asioita, joihin voisi tarttua: The Bossin tarina, Meryl Silverburghin tarina, Ocelotin tarina, Raidenin tarinalle jatkoa Metal Gear Risingin muodossa, kenties Gray Foxille kokonaan oma peli tai jopa uusi tarinallinen pelijatkumo täysin uusien hahmojen parissa. Metal Gear IP:llä itsessään on vielä paljon tarjottavaa sekä annettavaa, kunhan sarjan oikeuksia käytetään järkevällä tavalla. 

Jäämme mielenkiinnolla katselemaan, mitä Metal Gearin 30 -vuotisjuhla tuo tullessaan ja mitä pelisarjalle tapahtuu tulevaisuudessa. Tähän mennessä Metal Gear on tarjonnut monia upeita ja ikimuistoisia hetkiä, joten toivottavasti samaa rataa kuljetaan myöhemminkin. On siis aika piiloutua pahvilaatikon uumeniin, ottaa yhteyttä apuriin koodekin sisältävällä radioyhteydellä ja saada muistutus siitä, että kyseessä on hiippailutehtävä, jossa yrität olla jäämättä kiinni. Laittakaa siis vaikka juhlavuoden alun kunniaksi Metal Gear -pelit pyörimään pelikonsolissanne ja viihtykää hienon pelisarjan parissa. Lyhyesti ja ytimekkäästi: Oikein paljon onnea Metal Gearille ja viettäkää te hauska Metal Gear 30 -juhlavuosi!

"You're pretty good"



Kommentit