The Legend of Zelda: Breath of the Wild - Creating a Champion - kirjan katsaus




Tällä kertaa tarkasteluun ei laiteta peliä, vaan kirja. The Legend of Zelda: Breath of the Wild - Creating a Champion on Nintendon Breath of the Wild -peliin keskittyvä taidekirja, jonka on kustantanut Dark Horse Books. Kirja on julkaistu 20.11.2018, ja kyseisessä teoksessa on 424 sivua, jonka myötä painoa tulee lähemmäs 2770 grammaa eli melkein kolme kiloa. Kirjan hinta on euroina hieman päälle 20 euroa, mutta jos lähtee keräilyversioihin, joiden mukana tulee muuta fanitavaraa, niin mallista riippuen hinta heittelee 50-150 euron välillä. Tämä kyseinen käsissäni oleva kirja on halvin perusmalli. 

Breath of the Wild pelinä huikea. Siinä on hyvä tarina, erittäin toimiva pelimekaniikka ja totta kai The Legend of Zelda -pelisarjassa on mielenkiintoinen maailma ja persoonallisia hahmoja. Pelisarjassa pelien graafinen tyyli ja niiden design on kuitenkin sarjan historian aikana vaihdellut todella paljon. Breath of the Wildissa tyyliä voisi kuvailla hyvin animaatiomaiseksi, mutta esimerkiksi pelin maisemia katsellessa korkeasta paikasta peli näyttää välillä jopa siltä kuin se olisi maalaus. Kaikki nämä yhdistettynä siihen faktaan, että Breath of the Wild kuuluu suosikkipeleihini, niin kyseisen kirjan hankintaa ei tarvinnut kauaa pohtia. Noin 20 eurolla hinta on jopa edullinen siihen nähden, että mitä kaikkea mielenkiintoista kirja tarjoaa.


Kuten taidekirjojen ideaan kuuluu, niin kirjaan on lisätty paljon erilaista kuvamateriaalia Breath of the Wildista. Creating a Championista löytyy muun muassa promomateriaalikuvastoa, suunnittelukuvastoa kuin muita piirrustuksia, mitä pelin kehityksen aikana on luotu. Toisin sanoen kirjojen sivuilta löytyy paljon tuttuja kuvia, mutta kirjasta löytyy myös läjäpäin kuvastoa, mitä ei ole missään muualla näkyvillä. Kirjan sivut ovat hyvänlaatuisia ja painojälki oikein erinomaista kuten Dark Horsella useimmiten on, joten näitä kuvia jaksaa ihastella ja tutkia pitkään.
Creating a Champion on muutenkin onnistunut taidekirja, nimittäinen kyseinen teos kuuluu siihen kategoriaan, missä kuvien lisäksi löytyy myös tekstiä. Tässä kirjassa tekstiä löytyy jopa todella paljon ja kaikki ovat käännetty englanniksi (joissain japanilaisten pelien taidekirjoissa tietyt osat voivat olla nimittäin japaniksi). Sivuilta löytyy esimerkiksi tietoa hahmoista, esineistä, paikoista ja niin edelleen, mutta sivuilta löytyy myös kehittäjien kommentteja (developer's note), joissa saatetaan kertoa inspiraation lähteistä ja taustatietoa siihen, että miksi tiettyihin lopputuloksiin päädyttiin. Kirjasta muotoutui paljon inforikkaampi tapaus mitä osasin odottaa ja kuten taidekirjoilla on useasti tapana, niin ne avaavat salaisia portteja pelisuunnittelun maailmaan. Creating a Championia selatessa ja tutkiessa huomaa, että esimerkiksi pelistä tutut hahmot olisivat voineet olla hyvin erilaisen näköisiä, miltä he tällä hetkellä pelissä näyttävät. Sanon tästä yhden villin esimerkin: miltä kuulostaisi nähdä kultaista sähkökitaraa soittava pelisarjan päähahmo Link moderneissa vaatteissa, kuten farkuissa? Creating a Championin sivuilta sellainen löytyy.


Kirja on muutenkin inforikasta; Creating a Championiin on loppupuolelle lisätty esimerkiksi Hyrulen historia tapahtumineen kronologisessa järjestyksessä. Samalla tavalla löytyy myös pelistä löytyvien eri rotujen historia. Aivan lopussa on myös annettu peliä luoneille henkilöille vapaa sana Breath of the Wildista, sen luonnista, tästä kirjasta, sarjan tulevaisuudesta tai mitä kukakin halusi sanoa. Omat sanansa pääsee sanomaan ohjaaja Hidemaro Fujibayashi, taiteellinen johtaja Satoru Takizawa, kuvittaja Takumi Wada sekä tietenkin tuottaja Eiji Aonuma. 

Kokonaisuutena Creating a Champion on hyvä teos. Se tarjoaa paljon tutkittavaa, uutta ja vanhaa tietoa sekä antaa hieman lisää kuvaa siitä, että minkälaista oli tehdä ja suunnitella Nintendon luomaa hittipeliä, jota on myyty tähän kirjoitushetkeen mennessä yli 14 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Jos The Legend of Zelda -pelisarjana kiinnostaa tai Breath of the Wild oli sinulle huikea kokemus, niin pystyn helposti suosittelemaan kyseistä kirjaa. Tutkimista kirjasta nimittäin löytyy. Loppuun vielä kuitenkin huomio, että koska kyseessä on taidekirja, niin teoksen sivuilta löytyy myös spoilereita Breath of the Wildin tarinasta sekä myös pelin lisäsisällöstä.


Kommentit