tiistai 12. syyskuuta 2017

XCOM 2: War of the Chosen -katsaus



Firaxisin luoma, mutta 2K:n julkaisema XCOM 2 oli vuoden 2016 yksi suurimmista menestyjistä strategiapelirintamalla. Alieneita vastaan taisteleminen ja maapallon pelastaminen on ollut mukavaa puuhaa XCOM 2:ssa, mutta toisaalta peli myös vaivaannuttaa pelaajaa omien hahmojen rankoilla menetyksillä: omiin hahmoihin kun saattaa kiintyä melkoisen helposti, eikä kyseinen peli anna paljoa armoa.

Firaxis yllätti tänä vuonna E3:lla, kun he paljastivat uuden lisäosan XCOM 2:lle. Puheet olivat kovaa luokkaa, nimittäin pelin parissa työskentelevä Jake Solomon puheli lisärin sisällön määrän olevan niin suurta, että lisäosasta meinasi kokonaan kehkeytyä uusi peli, XCOM 3. Kehittäjätiimi päätti kuitenkin tehdä paketista lisäosan, ja hyvä niin. War of the Chosen nimellä kulkeva lisäri on nyt ulkona, ja isoin kysymys onkin, että oliko Solomonin puheissa yhtään totuuden siementä.

Hyvinä uutisina kerrottakoon, että puheissa oli paljon totuutta. War of the Chosen tarjoaa kokonaan uuden 'kampanjan', jota ei nähty XCOM 2 -emopelissä. ADVENT on ryhmänä edelleen pelaajan riesana, mutta mukana on nyt täysin uusia kiusankappaleita: ADVENT:n joukoista löytyy muutamia täysin uusia vihollisolioita (sekä eräänlaisia zombie -olioita (The Lost), jotka eivät tosin kuulu ADVENT:iin), mutta riesaksi ovat saapuneet myös Chosenit, eli valitut. Valituissa on kolme eräänlaista isomman luokan vihollista, jotka eivät olekaan mitään helppoja vastuksia: ne kehittyvät ja oppivat pelaajan pelityylistä tarinan edetessä ja ne pystyvät itse tuhoamisen lisäksi myös kidnappaamaan pelaajan hahmoja. Ne pystyvät myös estämään pelaajan strategisia suunnitelmia mikrotasolla ja näillä hahmoilla on myös omat heikkoudet ja vahvuudet, jotka muuten vaihtelevat aina uusissa kampanjoissa. Jos pelaaja ei saa näitä hahmoja nalkkiin, niin Valitut myös saavat uusia kykyjä tarinan edetessä. Vastusten uhka on todellista, joten pelaaja pääsee pohtimaan taktisia elementtejä täysin uudella tasolla lisärin myötä.

The Lost eli kadonneet ovat täysin uusia zombiemaisia vihollisia, joita
XCOM kohtaa projektissaan

Onneksi pelaaja saa myös itse uusia tapoja taistella vihollisia vastaan. Merkittävin näistä tavoista ovat täysin uudet hahmoluokat, jotka käytännössä liittyvät tarinallisesti uusiin ADVENT:in vastaisiin vastarintaliikkeisiin; Reaperit, Templarit sekä Skirmisherit. Jokaisilla kyseisillä hahmoluokilla on täysin uniikit kyvyt (sekä kykypuut), jotka liittyvät tiettyihin teemoihin: Reaperit ovat loistavia tarkka-ampujia, Templarit ovat taitavia mielenhallintaan perustuvassa taistelussa ja Skirmisherit ovat vahvoja lähitaistelussa. Kyseiset hahmoluokat ovat oikeastaan niin hyviä, että käytännössä XCOM:n omat sotilaat jäävät kaikissa osa-alueissa selvästi kakkoseksi. Näiden kolmen ryhmittymän sotilaiden käytössä on kuitenkin yksi jekku: tarinassa nämä ryhmät eivät pidä toisistaan, joten pelaajan täytyy myös pitää suhteita yllä, jotta voimakkaiden sotilaiden saaminen onnistuisi koko kampanjan ajan.

War of the Chosen tarjoaa upeita välianimaatioita, joissa
riittää toimintaa

Vaikka pelaajalle itselleen käyttöön annettavat mahdollisuudet taistelukentällä perustuu lähinnä juuri näihin kolmeen uuteen ryhmittymään, niin myös itse XCOM -sotilaille annetaan uutuuksia: Nyt nimittäin tiimitovereiden ympärille kehittyy suhteita, joka tarjoaa uusia kykyjä sotilaille. Jos tehtävään lähtee esimerkiksi kaksi kaverusta, niin heidän keskinäinen kemia voi luoda uusia kykyjä sekä parempia mahdollisuuksia pelaajalle. Kyseisen pelimekaniikan idea perustuu siihen, että toverukset ikään kuin tuntevat toistensa toimet yhteisen historian vuoksi, mikä mielestäni on aivan nerokas lisä XCOM:n tapaiseen peliin. Suhteiden luonnissa on toisaalta yksi nurja puoli: jos toinen kaveruksista kupsahtaa tehtävän aikana, niin toinen pitkän yhteisen historian omaava kaverus ottaa sen melkoisen vakavana menetyksenä ja voi täten joutua isompaan shokkiin tai saada muuten eräänlaisia 'traumoja', joka voi taas aiheuttaa pelaajalle paljon ongelmia. Tykkään tästä todella paljon, nimittäin tällaiset mahdollisuudet tuovat peliin mukaan täysin uudenlaista pohdittavaa, mutta se tuo samalla myös mukaan ripauksen persoonallisuutta.

Uudet hahmoluokat tuovat pelimekaniikkaan myös uudenlaista tyyliä

War of the Chosen tarjoaa vielä lisää sisältöä. Mukaan on esimerkiksi tungettu lisää uusia pelikenttiä kuin tehtävätyyppejä ja onpa mukaan laitettu myös eräänlainen Resistance Orders -niminen ominaisuus, jonka avulla pelaaja pystyy lähettämään omaa henkilökuntaa tekemään erilaisia tehtäviä, joiden onnistuessa pelaaja voi saada itselleen uusia sotilaita, tieteilijöitä, insinöörejä kuin tarvikkeita. Itse pelin kampanjan ulkopuolelta löytyy myös haastetila, jossa pelaaja voi haastaa itsensä kerran pelattavissa (mutta jatkuvasti vaihtuvissa) haasteissa ja katsoa, kuinka pitkälle oikein pääsee maailmanlaajuisessa tulostaulussa. On hienoa huomata, että War of the Chosen on lisärinä juuri pelilliseen puoleen vaikuttava lisäosa, joka kasvattaa uudelleenpeluuarvoa huomattavasti. Seuravaaksi kuitenkin tulee joillekin ikävämpi uutinen: War of the Chosen ei sisällä yhtään uutta kosmeettista sisältöä, jos mukaan ei lasketa kolmen uuden hahmoluokan omia uniikkeja kosmeettisia asuja. Mitätön puute, mutta toisaalta olisi ollut hienoa nähdä esimerkiksi muutama uusi asuste, varustuksen kuviointi tai tatuointi tavallisille emopelin XCOM -hahmoille.

Chosenit eli valitut ovat kovemman luokan vihollisia

Yksi hieno asia War of the Chosenissa on tarina. Vaikka pelin merkittävimmät muutokset näkyvät juurikin pelillisellä puolella, niin siitä huolimatta lisärin luoma tarina on mielenkiintoista kuunneltavaa ja katseltavaa, vaikka mielestäni se ei sisällöllisesti olekaan mikään Nobel -palkinnon arvoinen tapaus. Lisäri sisältää mukavasti uutta dialogia kuin paljon uusia, näyttäviä välianimaatioita, jotka ovat todella upeita. Niihin on käytetty oikeasti paljon vaivaa (mikä rehellisesti sanottuna on melkoisen harvinaista herkkua strategiapelien puolella). Yksi esimerkki vaivannäöstä on se, että tarinan uusille näkyville hahmoille on oikeasti luotu melkoisen toimivat ja uniikit persoonallisuudet, eivätkä kyseessä todellakaan ole mitään karikatyyrihahmoja, johon moni muu peli olisi todennäköisesti langennut. Tämä on hienoa asia, jolle nostan hattua.


YHTEENVETO


XCOM 2: War of the Chosen tarjoaa oikeasti huikean paljon laadukasta sisältöä, ja kuten Solomon oli sanonut E3:n aikana, niin tästä lisäristä olisi oikeasti saanut helposti aikaan kokonaan uuden pelin. Lisäosa antaa oikeasti nimenomaan sitä uutta pelillistä sisältöä ja vielä kun mukaan ollaan saatu uutta tarinaa, niin itsestäni oikeasti välillä tuntui siltä, kuin pelaisin kokonaan uutta peliä, tosin XCOM 2:n muotissa. War of the Chosen onkin mielestäni hyvä esimerkki siitä, kuinka isommat DLC:t täytyisi tehdä peleihin: luo sisältöä, joka oikeasti antaa jotain uutta samalla tarjoten täysin uusia kokemuksia emopelin yhteyteen.

War of the Chosenissa on kuitenkin yksi hieman kiikkulaudalla liikehtelevä asia: lisärissä on sisältöä kuin uudessa pelissä, mutta se myös maksaa lähes kokonaisen uuden AAA-pelin verran, eli 39,99 euroa. Hinta on oikeasti todella kallis, mutta toisaalta se tarjoaa myös täysin uutta ja loistavaa XCOM -sisältöä, joka ajoittain tuntuu siltä kuin pelaisi täysin uutta XCOM -peliä. Lisärin hinta on todella kinkkinen tapaus, nimittäin mielestäni uuden lisäosan sisällön laatu on oikeasti todella laadukasta ja täten helposti kyseisen hinnan arvoinen (jos War of the Chosenia oltaisiin myyty julkaisussa 10 tai 20 eurolla, niin kyseessä olisi oikeasti pilkkahinta), mutta toisaalta kyseessä on edelleen pohjimmiltaan XCOM 2, mikä taas herättää kysymyksen, että kehtaako näinkin isosta lisäosasta huolimatta DLC:stä maksaa lähes enemmän kuin itse pääpelistä tällä hetkellä. Suosittelisinkin täten pohtimaan harkiten, että onko kyseinen DLC oikeasti melkeinpä kokonaisen uuden isomman luokan pelin arvoinen. Uskallan kuitenkin väittää, että jos pitää XCOM 2:sta, niin tulee War of the Chosen kutittelemaan täsmälleen niitä samoja makuhermoja melkoisen helposti. Maksettavaa hintaa kannattaa kuitenkin pohtia vakavissaan.

XCOM 2: War of the Chosen Launch Trailer



XCOM 2: War of the Chosen on XCOM 2-pelin lisäosa, joka on saatavilla PC:lle sekä PS4- ja Xbox One -konsoleille. Teksti on kirjoitettu PC -version pohjalta. Lisäosan kotisivut: https://xcom.com/war-of-the-chosen.

Kiitos arviokappaleesta!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti