perjantai 30. syyskuuta 2016

Police Tactics: Imperio (Arvostelu)







Oletko koskaan haaveillut olevasi poliisi? Nyt voit suojella omaa kaupunkiasi rikollisuudelta ja luoda turvallisuuden tunnetta ainakin pelin muodossa. Police Tactics: Imperio on nimittäin reaaliaikainen strategiapeli, jossa pelaajan tehtäväksi annetaan turvallisuuden luominen kokonaiselle kaupungille. Melkoinen haaste siis edessä.

Police Tactics: Imperion idea on todella simppeli: Pelaaja on Harvey Croft niminen poliisipäällikkö, jonka tarkoituksena on puhdistaa Newportin kaupunki IMPERIO nimiseltä rikollisjärjestöltä, jonka jäänteet ovat nousseet 16 vuotta vanhasta tuhkasta, jolloin Harveyn isä John sai kyseisen organisaation melkeinpä kokonaan pois kaupungista. Toisin sanoen nyt ajamaan sinisellä autolla, pamputtamaan kumisella pampulla ja uhkaamaan ihmisiä putkalla.

Tarinaa viedään eteenpäin näin. Tarina myös avaa
uusia välineitä pelaajan käyttöön.
Kuitenkaan rikollisia ei päästä suoraan heittämään putkaan omin kätösin, vaan sen hoitaa firman muut työntekijät. Police Tacticsissa nimittäin tehtävänä on organisoida poliisien toiminta kaupungissa: katupartiot, henkilökunta, varustus, rikostutkinnat, rekrytointi ja kaikki mahdollinen on pelaajan käsissä. Erilaisten kulkureittien, henkilöstön asettamista eri tehtäviin ja ensinnäkin millä tavalla tehtäviin lähdetään on aivan täysin pelaajasta kiinni. Kuitenkin täytyy muistaa, ettei poliisitkaan rahaa saa aivan kaikkeen, joten pankkitilin saldon menemistä miinukselle kannattaa välttää.

Tilanne hoidettu, naarmuja hoitamaan
Police Tactics on tapaus, jonka teemaa on käytetty loppujen lopuksi melko vähän strategiapeleissä. mikä toisaalta on jopa hämmentävää: poliisioperaatioiden kun luulisi olevan oikein mainio aihe taktiseen toimintaan peleissä. Tässä mielessä CyberphobX on iskenyt kultasuoneen oikein kunnolla. Harmi vain, että isku ei aiheuttanut pinnalle kuin pienen murtuman, joten aivan täyttä kultapottia ei tullut saataville. Police Tacticsin pelimekaniikka on esimerkiksi melko simppeli, joka on itsessään hyvä asia. Pelaajan ei tarvitse kuin valita henkilöstö ja lähettää poliisisedät- ja tädit tehtävään joko 3D -kaupunkimaisemassa tai strategisessa karttanäkymässä. Siinä se, poliisit hoitavat pidätykset ja ynnä muut asiat. Joskus tutkiva poliisi täytyy viedä rikospaikalle, ja that's it (ja kun tutkimus on hoidettu, niin pelaajalle ei kerrota, mitä paikalla on tapahtunut... tai kuulusteltujen henkilöiden sanomisia ei kerrota, mikä on sinäänsä harmi). Sitten kun hommat on hoidettu hyvin, niin poliisien taitoja voi tietyn väliajoin parantaa ja näin voidaan alkaa kehittämään tarkempaa urasuuntaa poliisihahmojen kanssa (esim. perinteinen konstaapeli, SWAT, rikostutkija jne.) Polisipartioiden luominenkin on lähinnä vain kartan puolella viivojen vetelemistä. Mekaniikaltaan tämä on ihan toimivaa ja hauskaa, mutta se on pidemmän päälle melko "tyhjää" ja osittain jopa todella itseään toistavaa. Vaikka Police Tactics: Imperio on valmis peli, niin silti tuntuu siltä, että pelistä puuttuu jotain sellaista, mikä tekisi Police Tacticsista Police Tacticsin. Sillä ei siis toisin sanoen oikein ole mitään "erikoista omaa", johon voisi tarttua. Tällä tarkoitan sitä, että tällä pohjalla saisi rakennettua ihan millä tahansa teemalla olevan pelin, kunhan vain poliisit ja rikollisuus viedään pois. En pitäisi esimerkiksi mahdottomuutena, etteikö tälle pohjalle voisi rakentaa vaikka koirankoulutuspeliä, kauppapeliä tai vaikka sitä perinteistä sotapeliä. Toisin sanoen Imperiosta puuttuu yksinkertaisesti sitä jotain, varsinkin sieltä sisällön puolelta.

Poliisiasemaakin pääsee ajan saatossa kehittämään
Vaikka sisältö on melko tyhjää ja pelin tarinakin on rehellisesti sanottuna melko tylsähkö, niin Police Tacticsista löytyy silti paljon sellaista, mikä tekee siitä kuitenkin ihan mukavan keskitasoisen pelin muutamiksi tunneiksi. Pieniksi ajoiksi tätä managerointia jaksaa todella hyvin, ja pelin ulkoasu on hyvin tunnelmallinen, vaikka graafinen ulkoasu itsessään ei suoranaisesti ole sieltä parhaimmasta päästä nykyiseen standarditasoon verrattuna, mutta eihän se oikeastaan hirveästi haittaa. Ulkoasu on tarkemmin kerrottuna melko sarjakuvamainen, joka varsinkin korostuu silloin, kun tarinaa viedään eteenpäin eräänlaisten piirrettyjen kuvien kautta (aivan kuin sarjakuvakirjaa lukisi). Ulkoasu on myöskin mukavan värikäs, mikä on ihan kiva lisä ajatellen, että käsittelyssä on kuitenkin melko rajuakin meininkiä rikollisuuden vuoksi. Lisäksi pelin äänimaailma on hyvällä tasolla varsinkin sireenien huudoissa ja puheradioissa. Olisihan se nyt karseaa, jos toiminnallisen puolen äänet olisivat tasoltaan huonoa.

Police Tactics: Imperio on lähtökohtaisesti ihan kelpo reaaliaikainen strategia- ja managerointipeli, jossa kyllä pääsee poliisitoiminnan makuun, On se esimerkiksi ihan hienoa ajaa poliisiautot tien tukkeeksi, jotta rikollisten pako ehdittäisiin estää. Kuitenkin sisältö itsessään on melko itseään toistavaa ja tietyllä tasolla jopa turhankin saman kaavan toistoa. Tästä huolimatta Police Tactics on ihan kelpoa, tunnelmallista ajanvietettä lyhyissä pätkissä ja jopa hauskaa sellaista. Harmi vain, että pelissä olisi todella paljon potentiaalia johonkin paljon suurempaan, mutta matka sinne ei tällä kertaa nyt vain riittänyt.





ARVOSANA:

7


POSITIIVISTA:

+ Tunnelmallista poliisimanagerointia, jota ei hirveästi pelimarkkinoillla näe
+ Simppeliä toimintaa ja loppujen lopuksi ihan hauskaa sellaista
+ Löytyy tunnelmaa hyvin paljon (ulkoasu, äänimaailma...)


NEGATIIVISTA:

- Sisältö on itseään toistavaa
- Puuttuu sitä jotain, mistä peli tunnettaisiin
- Melkolailla saman kaavan toistoa koko peli, jonka vuoksi menettää paljon potentiaalia




Police Tactics: Imperio -julkaisutraileri:





Kiitos arvostelukappaleesta!





maanantai 26. syyskuuta 2016

Lokakuussa 2016 ilmestyvät pelit




Tässä lista lokakuussa ilmestyvistä peleistä (levymuodossa):




6.10.2016


  • Rainbow Six Siege Gold (PS4, Xbox One)

7.10.2016

  • Among the Sleep (PS4)
  • Aragami (PS4, Xbox One)
  • Mafia 3 (PS4, Xbox One, PC)
  • Mafia 3 Collector's Edition (PS4, Xbox One, PC)
  • Mario Party: Star Rush (3DS)
  • Paper Mario: Color Splash (Wii U)
  • Reus (PS4, Xbox One)
  • Ride 2 (PS4, Xbox One, PC)
  • Space Hulk (PS4)
  • Space Hulk: Ascension (PS4)
  • WRC 6 (PS4, Xbox One)


11.10.2016

  • Gears of War 4 (Xbox One)
  • Rise of The Tomb Raider 20 Year Celebration + Artbook (PS4, PC)
  • Rise of The Tomb Raider 20 Year Celebration Collectors Edition (PS4)
  • WWE 2K17 (PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One, PC)


13.10.2016


  • Battlezone (PS4)
  • Driveclub VR (PS4)
  • EVE: Valkyrie (PS4)
  • Hustle Kings (PS4)
  • Playstation VR Worlds (PS4)
  • Rigs (PS4)
  • Super Stardust Ultra (VR) (PS4)
  • Until Dawn: Rush of Blood (PS4)
  • Yesterday Origins (Xbox One)


14.10.2016



  • Dragon Quest Builders (PS4)
  • Let's Sing 2017 (2 mic pack) (PS4)
  • Disney´s Magical World 2 (3DS)


16.10.2016


  • Superdimension Neptune VS Sega Hard Girls (Vita)


18.10.2016


  • Rock Band Rivals Guitar Bundle (PS4, Xbox One)
  • Rock Band Rivals Band Kit (PS4, Xbox One)


19.10.2016


  • Robinson: The Journey (PS4)

21.10.2016


  • Battlefield 1 (PS4, Xbox One, PC)
  • Battlefield 1 Collector's Edition (PS4, Xbox One, PC)
  • Civilization VI (PC)
  • Civilization VI Anniversary Edition (PC)
  • Rhythm Paradise Megamix (3DS)
  • Warhammer 40,000: Deathwatch (PS4)


25.10.2016


  • Farming Simulator 17 (PS4, Xbox One, PC)
  • Farming Simulator 17 Collector's Edition (PC)

27.10.2016


  • Just Dance 2017 (PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One, Wii, Wii U)


28.10.2016


  • Dragon Ball Xenoverse 2 (PS4, Xbox One)
  • Dragon Ball Xenoverse 2 Collectors Edition (PS4, Xbox One)
  • Dragon Ball Xenoverse 2 Deluxe Edition (PS4, Xbox One)
  • Elder Scrolls V: Skyrim Special Edition (PS4, Xbox One)
  • Titanfall 2 (PS4, Xbox One, PC)
  • World of Final Fantasy (PS4, Vita)
  • Yomawari: Night Alone + htoL#NiQ: The Firefly Diary (Vita)

29.10.2016


  • Yesterday Origins (PS4)

30.10.2016


  • Adr1ft (PS4)

31.10.2016


  • Warhammer 40,000: Eternal Crusade  (PS4, Xbox One)


Laitteistossa nähdään myös isompia uutuuksia, kun 13.10 saataville saapuu PlayStation VR -virtuaalilasit.




Huom! Lista ei välttämättä sisällä kaikkia pelejä, jotka ilmestyvät tässä kuussa.




sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Metal Gear Survive -pelikuvaa vartin verran



Metal Gear -sarjan loikkaaminen geneerisimpään peliaiheeseen on nyt saanut ensimmäistä kunnon pelikuvaa 15 minuutin verran. Sinäänsä tämä on ihan hyvä juttu, jotta pelaajat saisivat hiukan enemmän käsitystä siitä, että mistä tästä nyt on oikeasti edes kyse. Videon perusteella Surviven ajatus tulikin melko selväksi.

Metal Gear Survive näyttää, kuten aikaisemmin totesinkin, todella geneeriseltä selviytymispeliltä. Se, mikä kuitenkin erottaa Surviven muista kollegoistaan on yksinkertaisesti pelin näyttäminen aivan kuin jonain Phantom Painin pieneltä fanimodaukselta. Tai vaihtoehtoisesti pieneltä DLC:ltä, ihan miten haluaa vain ajatella. Pelikuvan maisemat nimittäin näyttävät ihan PP:n Afganistanin alueelta kaikin puolin ja Fox Enginen myötä se näyttää myös mekaniikaltaan Kojiman viimeiseltä MGS -teokselta. Tämä on periaatteessa ihan hyvä asia, nimittäin Phantom Painin mekaniikka on loistava erilaisiin toiminnallisempiin stealth -peleihin. Harva pelimoottori mahdollistaa erilaisten toimintojen luomisen yhtä hyvin kuin Fox Engine. Afganistania muistuttava alue taas tuo mieleen vain laiskuuden pelikehityksessä, mutta toisaalta ränsistynyt aavikko on parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi liaanien ja kasvien peittämä viidakko, joten ehkä teemaa ajatellen Afganistanimaisuus on ihan hyvä juttu. 

Itse pelikuva taas omaan silmään näytti käytännössä ihan hyvältä (johtuen varmaan sen näyttäminen juuri Phantom Painilta). Stealth -puoli näytti ihan virkistävältä, mutta toiminnallinen osasto taas näytti todella geneeriseltä selviytymispeliltä. Plussat kuitenkin siitä, että Fox Engine sai senkin puolen näyttämään mielenkiintoisemmalta kuin vaikka monet First Person -selviytymiset. 

Lähtökohtaisesti minua kiinnosti eniten Surviven stealth -puoli. Pelikuvaa katsoessa olin sinäänsä tyytyväinen näkemääni, vaikka edelleen zombien näkeminen Metal Gear -maailmassa pistää hampaani tiukasti kiinni toisiinsa vasten (olisivat nyt vaikka noiden otusten sijaan laittanut siihen Phantom Painin The Skullseja, jos ei muuta). Kuitenkin pelko stealthin onnistumisesta on jo oma lukunsa itse pelatessa: jos esimerkiksi haluaisin pelata Survivea netissä, niin onnistuuko stealth -pelaaminen? Alkaako muut suoraan vain Rambo -räiskintään? Onnistuuko edes stealthimainen yhteenpelaaminen? Monet pelikuvat kun ovat melko vahvasti käsikirjoitettuja ja voivat täten hiukan olla eriäviä totuuteen nähden. Saa siis nähdä, ovatko kehittäjät oikeasti onnistuneet luomaan pelin, jossa stealth on oikeasti toimivampi vaihtoehto kuin suora toiminta. Jos näin on, niin Survive voi geneerisyydestään huolimatta olla täten ihan hyvä selviytymispeli, vaikka ei välttämättä mikään pitkäikäinen sellainen. No, toivon kuitenkin Surviven toimivan ja haluan sen välttävän täydellisen flopin, nimittäin en rehellisesti sanoen halua nähdä Metal Gear -sarjan vajoavan pohjamutiin, olkoon Kojima pelisarjan ruoria ohjailemassa tai ei. 



Tässä vielä 15 minuuttia pelikuvaa, olkaa hyvä (video japaniksi, mutta englanninkieliset tekstit voi laittaa päälle halutessaan):





sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Crusader Kings II - The Reaper's Due - Katsaus



Crusader Kings II on Paradox Interactiven julkaisema ja Paradox Develpoment Studiosin tekemä strategiapeli, joka osaa idealtaan erottua massasta hyvin. Pelissä elellään keskikauden aikaa, ja pelaajan on tarkoituksena kerätä valitsemalleen suvulleen mahdollisimman paljon valtaa tavalla tai toisella näiden vuosisatojen aikana. Koska kyseessä on sukupolvesta toiseen vaihteleva peli, niin pääideana vallan hankinnassa on saada keskikaikaiseen tapaan valtaa siten, että oman vallanpitäjän lapsi yritetään saada naimisiin toisen vallanpitäjän lapsen kanssa, jolloin valta saataisiin perillisyyden kautta ajan kanssa. Tai voi sen vallan saada nopeamminkin, jos alkaa toimimaan likaisen pelin kanssa... No, kuitenkin. Tämä vuodesta 2012 pyörinyt peli on nyt saanut uuden lisäosan nimeltä The Reaper's Due, joka tuo jälleen peliin uutta makua, tällä kertaa synkemmässä värissä. Lisäosan myötä peliin saapui myös pieni ilmainen päivitys, joten katsotaanpa mitä kaikkea tämä DLC ja päivitys on oikein syönyt.

Suurin mullistus The Reaper's Duen myötä on taudit. Toki tauteja on ollut ennenkin Crusader Kings 2:ssa, mutta nyt ne on nostettu enemmän valokeilaan. Ennen jokin hahmo oli vain "sairas", mutta nyt hahmon "profiiliin" mennessä pelaajalle paljastuu tarkka hahmoa vaivaava tekijä, olkoon se sitten yskä, kuume, mahatauti tai vaikka kramppi tai rintakipu. Tämä tuo lisää persoonallisuutta mukaan peliin, mitä on kylläkin Crusader kings II:ssä aina ollut, mutta tuskin kukaan valittaa tästä lisäkivasta. Nyt maailmassa voi myös alkaa kunnon tautiepidemioita eri tautien muodossa (voi muodostua myös musta surma), joka yllättäen aiheuttaa myös kuolinmäärän nousua. Jos ei sentään tapahdu hengenmenoja, niin vähintäänkin epidemioiden siirtyessä kovaa vauhtia kauppalinjojen ja merilinjojen kautta eteenpäin se heikentää sotilaiden toimintakykyä ja myös heikentää muiden vaikuttajien terveyttä. Eli jos mitä oudoimmat tilanteet ovat ennen häirinneet tai auttaneet eteenpäin pelaajan suunnitelmissa, niin Reaper's Duen myötä ne eivät ainakaan vähene. Yllättäviä tilanteita on siis jälleen luvassa.

Kuitenkin omaa kansaa ei tarvitse tämän DLC:n myötä jättää täysin oman onnensa nojaan (tai voi niinkin tehdä, jos haluaa). Epidemioita voidaan estää ja parannella rakentamalla omille alueille sairaaloita. Keskiaikaiset vallanpitäjät eivät tietenkään tuollaisiin tautipesiin halua astella omin siniverisin jaloin, vaan kuningasperheellä on yleensä omassa linnassaan oma kuninkaallinen lääkäri, joka hoitaa korkeammassa arvossa olevia henkilöitä kaikin mahdollisin keinoin, tietenkin keskikaikaisen lääketieteen saavutusten mukaisesti (ja kuten arvata saattaa, niin lääketiede ei ollut tuolloin vielä kovin kehittynyttä, joten kaikenlaisia sattumia voi tässäkin käydä). En voi väittää, etteikö se ärsyttäisi paljoa, jos hovin lääkäri leikkaisi kuninkaan päin honkia tai antaisi prinsessalle lääkettä, joka vain pahentaisi hänen oloaan. Tämä kaikki kun vaikuttaa tulevaisuuteen: hommat vaikeutuvat, jos kuninkaasta sattuu tulemaan vaikka yksikätinen leikkauksen mennessä pieleen. Kuitenkin kaikki tämä on valintojen summaa (ja ehkä hiukan jopa sattumaa), joten olkoon se tämän pelin henki hovin kurjuudesta huolimatta. Onneksi pelin henki on samalla kuitenkin hauskaa.

The Reaper's Duen myötä Crusader Kings II:een tuli myös kaikkea muuta pientä kivaa, mitkä eivät suoranaisesti liity tauteihin. Vaikka taudit eivät näissä liiku, niin synkissä meiningeissä elellään edelleen, mikä tuntuu olevan Reaper's Duen vahva teema. Ensinnäkin peliin on nyt lisätty jonkin verran lisää uusia tapahtumia, jotka liikkuvat aina auringonpimennyksen aiheuttamasta paniikista uskomukseen, jossa itse Kuolema on palannut maan päälle. Iloisia tapahtumia luvassa... Lisäksi kuningas voi nyt mestata vankeja 31 uudella tavalla, johon kuuluu niin perinteiset hirttämiset kuin hiukan epäperinteisemmät metodit, kuten vangin heittäminen karhulle. Ennen mestaamista vankien kanssa voi muutenkin kommunikoida, esimerkiksi niitä voi nöyryyttää, kiduttaa, hiukan jopa maistella (jos hahmo on kannibaali) tai sitten se kaikista pahin, eli lukea heille huonoa runoutta. Sitä tuskan määrää! 
Mukaan on vielä työnnetty muutamia todella pieniä lisäyksiä: 50 uutta lempinimeä (esim. the Frog ja One-Eye), muutamia hetken valintoja (esim. pystyy värväämään vankeja tai pyytämään vasalleja lopettamaan keskinäisiä sotia), muutamia uusia reaktiotapahtumia sekä jonkin verran uusia äänimaailmaan liittyviä lisäyksiä, esimerkiksi yskintää ja niin edelleen. Vaikka lisäosa tuntuu olevan melkolailla pimeyden peittämä, niin onneksi mukana on myös positiivisia lisäyksiä: jos provinssi ei ole pitkään aikaan kohdannut minkäänlaisia vastoinkäymisiä, niin kyseinen maa-alue saa hiukan lisäbonusta veroista ja verotulojakin saadaan normaalia nopeammin. Toinen positivinen lisäys on, että DLC:n myötä peliin on lisätty tapahtumia, jotka liittyvät kissoihin. Kyllä, kissoihin. Meow vaan kaikille.

The Reaper's Duen kanssa kauppoihin saapui myös The Reaper's Due Content Pack, joka lähinnä taas liittyy ulkoasulliseen puoleen. Kyseinen paketti nimittäin sisältää neljä erilaista ulkoasusettiä: East African Portrait Pack, Late Byzantine Clothing Pack, Eastern Female Model Pack ja  African Female and Male Model Packs. Tämä ei suoranaisesti tuo pelillisesti mitään uutta Crusader Kings II:een, mutta tuo tämä jälleen sitä persoonallisuutta mukaan. Saadaanpa jonkin verran kulttuuria mukaan näin vaatteiden kautta, jos ei muuta. Omasta mielestäni tämän Content Packin olisi suoraan voinut liittää tuohon perus The Reaper's Due -lisäosaan. No, hoituu tämä näinkin.

Maksullisten lisäosien myötä saapui peliin myös ilmainen sisältöpäivitys, mikä ei ainakaan omasta mielestäni anna pelaajalle hirveästi uutta. Muutamia pieniä päivityksiä ja parannuksia on tehty ja suurimmat muutokset lienevät, että pelistä löytyy nyt "Character Find" -nappi, hyökkäämättömyyssopimuksia voi nyt purkaa (tosin siitä syntyy pieniä sanktioita) ja ehkä suurin muutos, eli uusi karttamuoto, josta näkee liikkuvat tautiepidemiat. Mitään suurta ja mullistavaa ei tässä patchissa saapunut, mutta koska CK2 on kuitenkin Paradoxin pelien tavoin lähes koko aika kehityksen alla, niin ei sieltä aina mitään suurta tarvitse tullakaan. 


YHTEENVETO:


The Reaper's Due -DLC tarjoaa Crusader Kings 2 -peliin sitä synkkää keskiajan kuvaa yhtään romantisoimatta sitä (mutta kuitenkin hiukan kärjistämällä sitä, vaikka totuus ei välttämättä ole kaukaa haettua). Lisäosa tuo paljon synkkyyttä ja arvaamattomuutta mukaan ja on sisällöltään oikein loistava lisä CK2:een: Varsinkin kun taudit olivat oikeasti iso riesa keskiajalla, niin onhan se hyvä tuoda esille myös CK2:ssa. Reaper's Due tuo todennäköisesti eniten lisäarvoa pelille niille, ketkä jatkuvasti mättävät tätä keskiaikaan sijoittuvaa Paradoxin valtapeliä. Harvemmin CK2 -peliä pelanneet eivät nimittäin välttämättä edes huomaa, mitä kaikkea uutta peliin on saapunut (johtuen pelin laajuudesta). Tästä huolimatta kuitenkin uskallan väittää, että lisää pelattavaa tämä lisäri tuo ihan kaikille CK2 -pelaajille, huomatkoon lisäyksiä tai ei. Hinnaltaan Reaper's Due on 9,99 euroa, mikä on omasta mielestäni ihan kohtuu hinta sisältöön katsoessa. The Reaper's Due Content Pack taas on 4,99 euroa, ja tämän ulkoasupaketin hankinnan järkevyys lähtee taas ihan pelaajasta. Jos kokee ulkoasujen olevan tärkeä osa CK2 -kokemusta, niin silloin 4,99 ei ole paha hinta. Jos näin ei kuitenkaan ole, niin kannattaa harkita vahvasti kyseisen Content Packin hankintaa. Steamissa kuitenkin voi säästää hiukan rahaa ostamalla Crusader Kings II: The Reaper's Due Collectionin, joka siis sisältää itse peruslisäosan sekä Content Packin. Hintaa tälle paketille tulee 13,99 euroa, eli pelaaja voi täten säästää yhden euron, jos jättää ostamatta nämä kaksi lisäsisältöä erikseen. 



The Reaper's Due - julkaisutraileri:




Kiitos arvostelukoodista!




lauantai 10. syyskuuta 2016

Depth (Arvostelu)





  • Kehittäjä: Digital Confectioners
  • Julkaisija: Digital Confectioners
  • Julkaisupäivä: 3.11.2014
  • Alustat: PC
  • Pelattu: PC
  • Kotisivut: http://www.depthgame.com/
  • Ikäraja: PEGI 18


Räiskintäpelit ovat kenties tämän hetken kuuminta rautaa pelimarkkinoilla. Kyseisen genren tapaukset tuntuvat herättävän eniten puheenaiheita, se herättää yleisesti kiinnostusta ja näiden pelien ääreen astelevat myös ne silloin tällöin pelejä pelaavat henkilöt. Ei ole siis ihme, että räiskintäpelien kirjo on todella laajaa nykypäivänä. Allekirjoittanut kuitenkin kuuluu siihen ryhmään, joka sinäänsä tietyllä tasolla tykkää pelata räiskintöjä, mutta tämän genren peleistä taas todella harva teos loppujen lopuksi herättää kiinnostusta. Kiinnostusta kuitenkin herätti merenalaiseen maailmaan uiva Depth ja olen myös iloinen, että päätin sukeltaa mukaan tähän haivaaraan.

Depth on vedenpinnan alapuolelle sijoittuva räiskintäpeli, jossa sukeltajat ja hait ottavat toisistaan mittaa. Pelimuotoja Depthissä ei ole montaa, nimittäin erilaisia variaatioita on vain kaksi kappaletta: Blood And Gold, joka on mielestäni koko pelin suola sekä Megalodon Hunt. Megalodon Huntissa yksi pelaaja ohjastaa suurta ja legendaarista Megalodon -haita, ja viiden muun sukeltajan (eli muiden pelaajien) tarkoituksena on saada kyseinen luonnonkappale hengiltä, ennen kuin Megalodon pääsee kunnolla lihan makuun. Se, kuka onnistuu saamaan Megalodonin pois pelistä muuttuu itse Megalodoniksi ja pääsee täten hurjastelemaan eri tavalla kuin ennen. Voittaja on se, kuka saa ensiksi 20,000 pistettä. Blood and Gold taas on neljän sukeltajan ja kahden hain välinen ottelu, jossa voiton saaminen onnistuu muutamilla eri tavoilla. Sukeltajat voivat voittaa pelin siten, että he saavat aarrearkkuja avaavan S.T.E.V.E. -laitteen takaisin merenpinnan yläpuolelle, joka käytännössä tarkoittaa ajan kautta saatavaa voittoa. S.T.E.V.E.n voi saada kulkemaan ns. nopeammin keräämällä maasta erilaisia aarteita ja heittämällä niitä kyseiseen laitteeseen. Samalla pelaaja saa hiukan rahaa erilaisten tarvikkeiden ostoon (esim. uusia aseita, lisälaitteita, hyötytarvikkeita jne.). Ei niin yllättäen hait pystyvät pysäyttelemään S.T.E.V.E.ä tönäisemällä sitä, jolloin sukeltajien täytyy käydä korjaamassa laite matkan jatkamiseksi. Toinen tapa saada sukeltajille voitto on yksinkertaisesti saada 30 kertaa hai hengiltä. Hait taas saavat voiton kanssa saamalla sukeltajat hengiltä 30 kertaa, mutta toisin kuin sukeltajilla, niin kyseinen tapa saada voitto on haiden tiimille ainoa. On siis aika teroittaa terävät hampaat ja lähteä metsästysreissulle.

Yksinkertaisuudessaan Depth on tässä. Peli ei ehkä tarjoa pelimuotojen määrän kautta erilaisia kokemuksia, mutta jokainen ottelu on tästä huolimatta täysin erilainen. Lisäksi Depth voi tuntua pienemmän luokan Evolvelta, mutta on tästä huolimatta täysin omanlaisensa tapaus, joka sisältää tunnelmaa, jota harvassa räiskintäpelissä on enää. On ajoittain jopa hyvin ahdistavaa pelata sukeltajana paikassa, jossa näköetäisyys sakean veden myötä ei välttämättä ole mitään maailman parasta ja tiedät haivaaran olevan jatkuvasti päällä. Onneksi kuitenkin hain lähistöllä olo paljastetaan äänimerkillä, mutta kun tämä varoitusääni on voimistuva sydämentykytys, niin se ei hirveästi laske päällä olevaa jännitystä. Hailla pelatessa ei tosin synny samanlaista jännitystä, mutta toisaalta silloin tuntee olonsa merten kauhuksi, joten ehkä sitä jännitystä ei pidä silloin olla. Olkoon kummassa joukossa tahansa, niin Depthin tunnelma on lähes ottelussa kuin ottelussa katossa. Tosin tunnelma voi laantua helposti, jos tiimit eivät ole yhteen pelaavia. Depth on nimittäin todella tiimipainoitteinen peli, ja jos kaikki alkavat sooloilemaan omassa tai vastustajan joukkueessa, niin henkiä alkaa menemään jatkuvasti, eikä mitään tunnelmaa kerkeä edes syntymään. Oikeastaan sellaiset ottelut eivät ole edes hauskoja, mutta saapahan silloin harjoitusta. Jos kuitenkin kaikki osaset loksahtavat paikoilleen, kuten useimmiten käykin, niin silloin syntyy kunnon tunnelmallista tuoksintaa. Kiitos tästä kuuluu Depthin loistavalle äänimaailmalle, pelityylille sekä graafiselle esitystyylille.

Vaikka tunnelma on Depthissä omaa luokkaansa, niin mukana on muitakin itseäni innostavia asioita, jotka saa minut tykkäämään tästä pelistä. Ensinnäkin, vaikka tämä teos on loppujen lopuksi todella nopeatempoista, niin se sisältää yllättävän paljon taktisuutta. Esimerkiksi hailla pelatessa pelaaja pystyy hämäämään toisia luomalla erilaisia ääniä tyrkkimällä heikkoja seiniä tai yksinkertaisesti menemällä niistä suoraan läpi sukeltajien kimppuun. Tietenkin jos vielä pinna kestää, niin vaaniminen on aina vaihtoehto ja useimmiten vielä hyvä sellainen, tosin sitä vain näkee todella harvoin (Depthissä on paljon mahdollisuuksia myös stealthimaiseen pelityyliin). Haiden kohdalla taktiikkaan vaikuttaa vielä itse hain laji, nimittäin pelin jokaisella hailajilla on oma erikoiskyky: kettuhailla on esimerkiksi pitkä pyrstöevä, jonka heilumisella se voi aiheuttaa jonkin verran vahinkoa lähiympäristöön, valkohai ottaa vähemmän osumaa juggernaut -kykynsä ansiosta sen ollessa päällä ja tiikerihain on mahdollista liikkua alueella keneenkään huomaamatta, vaikka alueella olisi jonkinlainen haitutka (toki sukeltajat voivat itse nähdä tiikerihain). Sukeltajilla taas löytyy ehkä enemmän taktisuutta erilaisten välineiden myötä, mutta niitäkin pitää sitten osata oikeasti käyttää, jotta niistä hyötyisi. Aseita löytyy aina harppuunasta pistooliin kuin kivääriin ja niitäkin pystyy parantelemaan erilaisilla tähtäimillä ja luodeilla (esim. jotkut luodit voivat sisältää myrkkyä tai aiheuttaa tavallista enemmän verenvuotoa haissa). Sukeltajien on vielä mahdollista ostaa muita hyödykkeitä, niin vesimiinoja, ensiaputarvikkeita kuin vaikka erilaisia laitteita, jotka voivat esimerkiksi huonontaa haiden aisteja (eli hait eivät tiedä sukeltajien tarkkaa sijaintia). Vaihtoehtoja on niin paljon, että täten syntyy myös paljon erilaisia pelityylejä ja tästä taas kehittyy monia eri taktiikoita. Tämä on taas osa syy siihen, miksi jokainen ottelu tuntuu oikeasti erilaiselta.

Depthissä on paljon hyvää ja se on oikeasti mukavaa räiskintää, mutta siinä on muutamia heikkoja puolia. Heikkoja puolia ei oikeastaan löydy itse pelillisestä puolesta, vaan enemmänkin sisällöstä. Kuten aikaisemmin totesin, niin pelimuotoja on vain kaksi kappaletta, Vaikka Blood and Gold on aivan loistavaa toimintaa ja Megalodon Hunt sellaista ihan ok -tason mäiskettä, niin olisi mukavaa saada edes muutama pelimuoto vielä mukaan, vaikka sellaiset pari kappaletta. Mukana voisi esimerkiksi olla eräänlaista sukeltajat vs. sukeltajat vs. hai -meininkiä (vrt. Arkham Originsin multiplayer), joka toisi ainakin omasta mielestäni Depthiin heti paljon enemmän syvyyttä. Toisaalta jonkinlaisia selviytymispelimuotojakin olisi hienoa nähdä tai vaikka jonkinlaisia minipelimuotoja, jotka voisivat toimia hyvin esimerkiksi kavereiden kesken. Vähäisyyttä ei ole pelkästään pelimuodoissa, vaan myös pelin kentissä. Depthissä on kyllä seitsemän erilaista karttaa, joka on itsessään iso määrä verrattuna moneen muuhun räiskintään. Jokainen jo olemassa oleva kenttä on oikeasti erilainen verrattuna toisiinsa, mutta silti sitä kaipaisi muutamia uusia kenttiä, jotka loisivat peliin uutta verta. Ennen Depth on saanut kritiikkiä myös pelin sisältämien skinien (niin hahmojen kuin varusteiden) vähyydestä, mutta ainakin viime aikoina on mukaan tullut aika paljon uusia tyylejä kustomointiin, joten en koe ainakaan sitä pelin heikkona puolena. Ehkä sitä kohta Digital Confectionersin puolella astuttaisiin niihin uusiin pelimuotoihin?

Depth on tunnelmallista räiskintää meren alla, josta löytyy niin taktisuutta, nopeatempoisuutta kuin stealthia. Ohjailemaan pääsee niin ihmisillä kuin eri hailajeilla, joten lähtökohtaisesti jokaiselle on jotakin, varsinkin kun Depth antaa mahdollisuuden moneen erilaiseen pelityyliin. Harmillinen puoli vain on, että kaikesta hyvyydestään huolimatta ongelmaksi koituu sisältö. Depth vaatii vielä itseensä jotain, jotta siitä kehittyisi oikeasti kunnon kilpailija isoimpien räiskintöjen viereen. Teos on jo nyt melko hyvä, mutta sisällön vähyyden vuoksi peli menettää todella paljon potentiaalia, mikä on todella ikävä asia. Tästä huolimatta Depth tarjoaa kuitenkin hauskaa viihdettä, josta ainakin minä sekä moni muu pitää. Peliä ei ole vielä moni pelaaja löytänyt (pelaajia on kyllä tästä huolimatta Depthissä ihan mukava määrä), mutta sisällön määrän noustessa uskon tämänkin asian muuttuvan.



ARVOSANA:

8


POSITIIVISTA:

+ Todella tunnelmallista räiskintää
+ Pelillisesti ja mekaanisesti todella sujuvaa
+ Hyvin tasapainotettu peli


NEGATIIVISTA:

- Suurin ongelma on sisällön vähyys, joka näkyy esimerkiksi pelimuotojen määrässä (2 kpl).




Depth "Blood and Gold" -traileri:


sunnuntai 4. syyskuuta 2016

X-COM - Tietokonepelien Klassikot -kirja (Arvostelu)





  • Kirjailija: Juho Kuorikoski
  • Julkaisija: Minerva -Kustannus
  • Julkaisupäivä: 2016, viikko 34


Pelikirjoja ilmestyy markkinoille lähtökohtaisesti melko vähäinen määrä, ainakin näin Suomen alueella. Sitten jos semmoinen sattuu kaupan hyllyille ilmestymään, niin ne useimmiten kantavat kannessa joko sanoja "Art Book" tai "Strategy Guide". Kyseisissä kirjoissa ei ole mitään moitittavaa, mutta kuitenkin sitä välillä jää kaipailemaan sellaista kunnon pelipakettia kirjallisessa muodossa. Toisin sanoen siis kirjoja, joista löytyy kunnolla asiaa, eikä pelkästään mitään ohjeita tai vinkkejä. Onneksi kuitenkin suomalainen pelitoimittaja Juho Kuorikoski on tarttunut haasteeseen ja on täten alkanut kirjoittelemaan tietokirjoja pelimaailmasta. Joukkorahoituksen tuella Kuorikosken kynästä on nyt ilmestynyt jo kolmas peliaiheinen tietokirja, jonka teemana pyörii tällä kertaa pelien klassikoista klassikoin, eli legendaarinen UFO: Enemy Unknown (Amerikassa tunnetaan nimellä X-COM: UFO Defense).

Toisin kuin aikaisemmissa tietokirjoissaan, niin Kuorikoski käsittelee nyt kirjassaan lähinnä yhtä ainoata peliä, tai tietyssä valossa katsottuna koko X-COM -sarjaa. X-COM - Tietokonepelien Klassikot -teos kiinnosti allekirjoittanutta alusta lähtien melko paljon, koska kuten tarkkaavaisimmat ja todennäköisesti useimmat harvemminkin Peliaikaan eksyneet ovat huomanneet, niin vaikka oma henkilökohtainen pelimakuni on laaja, niin genreihin katsottuna strategia- ja taktikointipelit ovat itselleni niitä eniten kiinnostusta, intoa ja mielenkiintoa herättäviä tapauksia pikselimaailmassa. X-COM -sarja taas on yksi omista suosikkipelisarjoistani, joten siitähän se mielenkiinnon herääminen lähti. Tätä teosta on odoteltu, ja nyt kun kyseinen kirja on luettu kannesta kanteen, niin tässä voidaan jo todeta odottamisen olleen lopputuloksen arvoista.

X-COM - Tietokonepelien Klassikot -teos aloittaa UFO: Enemy Unknownin käsittelyn Julian ja Nick Gollopin, veljekset pelin takaa, uran alkutaipaleelta. Esittelyt saa mm. niin Time Lords, Sniper, Rebelstar kuin Laser Squad ja samalla kerrotaan mielenkiintoisesti, kuinka palapelin palaset alkoivat pikku hiljalleen loksahtelemaan paikoilleen ennen UFO: Enemy Unknownin kehitystä ja sen aikana. Itse UFO: Enemy Unknownia kehityksineen ja julkaisuineen käsitellään noin vajaan 30 sivun verran, joka voi joitain lukijoita ihmetyttää, kun kirjalla on kuitenkin pituutta 267 sivun verran. Kuitenkin kyseisen pelisarjan esikoisteos on niin vahvasti mukana tavalla tai toisella pelin virallisissa ja epävirallisissa jatko-osissa kuin Enemy Unknownista muuten inspiraatiota saaneissa tapauksissa, että käytännössä UFO:n henki elää koko lukukokemuksen aikana.

Esikoispelin jälkeen käsittelyyn pääsevät käytännössä kaikki virallista X-COM -lisenssiä kantavat pelit aina Terror from the Deepistä uusimpaan XCOM 2 -peliin. Välillä ohella pyöritellään myös epävirallisia UFO:n hengenheimolaisia kuin erilaisia faniprojekteja ja muita Gollopin videopelejä. Käsittely on laaja-alaista ja kun sivuilta löytyy vielä haastatteluaineistoa vuosien takaa, on mielenkiinto taattua. Kirjassa ei pelkästään keskitytä itse peleihin ja niiden mystiikkaan, vaan ruodintaan joutuu myös korporaatiopolitiikka ja sen myötä syntyvät vaikeudet pelien kehityksessä. Tämän kaltaisia ylä- ja alamäkiä löytyy myös X-COM:n historiassa paljon, joten faktamuodossa tapahtumia riittää runsaasti lukukokemuksen edetessä sivu kerrallaan eteenpäin. Mikä olisikaan parempaa kuin pääsy kulissien taakse, kun tarkastellaan pelien kehitystä? Kokemusta vielä parantaa sivuilta löytyvät kuvat, jotka havainnollistavat sivuilla käsiteltyjä asioita melko paljon.

Mikä tässä tietokirjassa on huomioitavaa on se, että teksti itsessään on sujuvaa ja asiat ovat osattu kertoa oikeasti todella mieleenpainuvasti. Tekstin tyylikin on periaatteessa aivan puhdasta asiatekstiä, mutta se on kuitenkin todella kevyttä lukemista erilaisten sanavalintojen ja veikeiden vertauskuvien myötä. Tämä on iso saavutus, koska useimmiten tietokirjojen ongelmiksi voi koitua oikeasti yksinkertaisesti tylsä toteutus, vaikka aihe itsessään olisi todella kiinnostava. Tietokirjat ovat haastavia kirjoittaa, mutta Kuorikoski on onnistunut luomaan todella toimivan tietopaketin yhdestä pelihistoriaa muuttaneesta 90-luvun helmestä. Loistavasta tietopaketista, jonka myötä opin todella paljon uutta, huolimatta teoksen takana on myös jotain suurempaa: Kirja on itsessään iso kulttuuriteko videopeleille, kuten Kuorikosken aikaisemmatkin kirjat. Videopelit astelevat jatkuvasti lähemmäs arkipäivää ja entistä enemmän ihmiset löytävät itsensä jonkin konsolin tai tietokoneen äärestä pelailemasta jotain peliä. Peliala kasvaa, pelaajamäärä kasvaa ja ensinnäkin pelattavan määrä kasvaa, joten on todella hyvä asia, että esimerkiksi juuri tällaisten tietokirjojen kautta ihmisillä on mahdollisuus päästä käsiksi hiukan toisenlaiseen historiaan. X-COM - Tietokonepelien Klassikot -teoksen avulla voi nyt tutustua erääseen klassikkoon, joka on oikeasti vaikuttanut suuresti pelialaan ja joka vielä näin yli 20 vuoden jälkeenkin kasvattaa omaa fanijoukkoaan. Se on hyvin harvinaista digitaalisessa maailmassa, joten UFO: Enemy Unknown on todellakin ansainnut tämän hyvän ja toimivan tietopaketin kirjan muodossa. 

Seuraavaksi saammekin jäädä odottelemaan, että minkälaisiin haasteisiin Kuorikoski on seuraavaksi astelemassa, kun kyseessä ovat peliaiheiset tietokirjat. Olkoon kirjan aihe mikä tahansa, niin itselläni on vahva usko siihen, että sekin tulee onnistumaan vähintäänkin yhtä hyvin kuin aikaisemmat teokset. Kun homman osaa ja intoa löytyy, niin asiat hoituvat erinomaisesti.







Kiitos arvostelukappaleesta!



lauantai 3. syyskuuta 2016

Metal Gear Survive - Vai selviääkö sittenkään? (Blogi)


Hideo Kojiman ja Konamin välinen nokkapokka oli viime vuoden kenties yksi seuratuimmista ja eniten suuttumista aiheuttanut aihe näin pelikulttuurin suurien aaltojen joukossa. Kuten kaikki tietävät, niin Kojima on jo pidemmän aikaa pyörinyt uuden studionsa kimpussa, kun samaan aikaan Konami suunnitteli tulevaisuutta Kojiman elämäntyölle, pelisarja Metal Gearille. Ilmeisesti pachinkot ja Ford -mainokset eivät riittäneet Japanin yhdelle tunnetuimmalle pelifirmalle, vaan nyt jo loppuneen Gamescomin aikana paljastettiin täysin uusi Metal Gear -peli, joka saa jo usealla eri tasolla kyyneleen silmään, siis lähinnä ikävämmällä mielellä: Miltä kuulostaisi Metal Gear Survive?

Kyseessä on neljän hengen kesken pelattava co-op -kokemus, jossa on stealth -ominaisuuksien avulla selvittävä eräänlaisesta zombie-aallosta. Peli kuuluu vaihtoehtoiseen todellisuuteen, mutta aikajanallisesti se sijaitsee silti täsmälleen Ground Zeroesin jälkeisessä ajassa, oikeastaan se alkaa juuri sen lopusta. Sinäänsä vaihtoehtotodellisuus on hyvä veto, koska olisihan se ollut aikamoinen kuolinisku Konamille faneilta päin, jos he olisivat astelleet noin vain pyhään Metal Gear -kaanoniin, joka on lähtenyt täysin Kojiman mustekynästä. Tämä hyväksyttäköön, varsinkin jos Metal Gear -pelejä halutaan vielä tehdä. Survive ei tule edes kantamaan täysin uuden AAA-pelin hintaa, joten tällaiset ns. spin-off -pelit hyväksyn näin Metal Gear -fanina myöskin, koska itse kaanoniin ei tultu koskettua. Kuitenkin Survive vaikuttaa idealtaan niin kulutetulta, että kyseisen pelin sukissa on jo valmiiksi kulumien myötä syntyneet mukavan kokoiset reiät. Mitä ihmettä siellä Japanin päädyssä nyt oikein ajatellaan?

Vastaus on yksinkertainen: korporaatiopolitiikka. Jos firma on saanut käsiinsä suurta suosiota omaavan brändin, niin totta kai sitä hyödynnetään. Millä tavalla saataisiin vielä nopeasti sitä pätäkkää pankin tilille? No, työnnetään sarjaan mukaan suosittuja aiheita, jotka ovat juuri tällä hetkellä pinnalla, ja siinä on valmis paketti nyhtämään rahaa. Metal Geariin onkin siis työnnetty co-op selviytymistä ja zombeja, joita ei ilmeisesti julkaisijoiden mielestä näytä markkinoilla olevan liikaa (itselläni zombit valuvat jo korvista ulos, kun puhutaan pelien aiheista...). Idea on niin kasuaali, että käytännössä pelillä ei ole mitään tekemistä edes itse Metal Gearin kanssa, kunhan se brändin nimi on saatu kanteen mukaan luomaan kiinnostusta. Itse asiassa kyseisen pelin kanteen olisi voinut lyödä ihan minkä tahansa muun Konamin omistaman pelin nimen, eikä mitään eroa huomattaisi. Silent Hills Survive? Castlevania Survive? Melkeinpä kaikki menisi. Kyseinen peli ei välttämättä tulisi menestymään omana brändinään, mutta vähintäänkin pieni taloudellinen voitto saadaan toisen brändin nimeä kantamalla, varsinkin vielä sellaisen, joka on viime aikoina ollut pinnalla syystä kuin toisesta.

En ole ärtynyt siitä, että Metal Gear -sarjaan on tulossa uusi peli. Tämän kaltaiset spin-off -pelit olivat vain ajan kysymys, enkä koe niitä itsessään millään tavalla loukkaavina Kojiman elämäntyötä kohtaan. Se kuitenkin ärsyttää, että Metal Gearin sydän eli se, mistä sarja tunnetaan, on heitetty kaatopaikalle kuin mikä tahansa roska. Metal Gearin historiassa on kyllä nähty kaiken maailman erikoisia olentoja, niin parasiiteillä paranneltuja sotilaita, iholla yhteyttäviä ihmisiä, venäläinen ilmassa leijuva mielenhallitsija, romanialainen vampyyri, mehiläisiä hallitseva neuvostoliittolainen, skandinaavialainen mustelakalamaiseen stealthasuun pukeutunut nainen, muutamia cyborgeja kuin jättimäisiä robotteja... Oikeastaan lista on loputon, joten zombien ei luulisi hirveästi haittaavan, todetaan niiden vain liittyvän jotenkin nanoteknologiaan. Kuitenkaan homma ei ole ihan noin yksinkertainen. Aikaisempien outouksien olemukset, syyt ja historia olivat melko hyvin selitettyjä,  vaikka niissä ei välttämättä aina ollut edes mitään päätä tai häntää. Näillä surviven zombeilla tuskin on mitään tällaista, vaan ne ovat vain heitetty mukaan luomaan jännittävyyttä co-op -kokemukseen. Jonkinlaiset zombimonsterit kun uppoavat kansaan kuin veitsi lämpimään voihin. Nämä monsteritkin vaikuttavat juuri sellaisilta, mitkä saattaisivat löytyä melkein mistä tahansa muustakin pelistä, vaikkapa jostain Resident Evilistä, seuraavasta the Last of Usista tai kenties jopa Evolvesta.

Nämä ongelmat tuovat esille sen, ettei Metal Gear Survive näytä tuntuvan ollenkaan Metal Gearilta. Peli olisi varmasti rehellisesti sanottuna mielenkiintoisempi, jos zombit olisivat vaikka vaihdettu suoraan XOF -joukkoihin (jos siis pelin olisi pakko sijoittua Ground Zeroesin ja Phantom Painin välimaastoon). Tai vastassa olisi voinut olla vaikka ihan joku täysin uusi ihmisiä sisältävä sotilaskoukko.  Tällöin mukaan olisi saatu huomattavasti enemmän Metal Gear -henkeä, ja täten co-op -meno voisi olla jopa todella hyvä lisä sarjan pelikategoriaan. "Selviydy tarkasti vartioudulla vihollisalueella ja pääse kohteeseen X" kuulostaa huomattavasti mielenkiintoisemmalta ja jollain tasolla syntyisi myös sitä Metal Gear -henkeä. Näillä tämän hetken infoilla tätä kyseistä henkeä ei tunnu olevan, vaan nyt vain aivan rehellisesti sanottuna ratsastetaan brändin nimellä. Tämä on nyt vähän sama kuin ilmoitettaisiin, että Star Wars: Battlefrontiin tulisi DLC, jossa päästäisiin räiskimään epäkuolleita kloonisotureita vastaan tai Assassin's Creedissä päästäisiin seikkailemaan Japanin historiallisessa Bakumatsu -aikakaudessa, jonka kaaokset olisivat kuvatttu zombie-kaaoksella. Eikö tämä kuulostakin todella väärältä brändien suhteen? No, tämä tapahtui nyt eräällä tavalla Kojiman Metal Gearille.

Metal Gear Survive ei ole vielä ilmestynyt, joten tässä vaiheessa on vielä paha sanoa, onko peli itsessään huono vai hyvä. Vaikka Surviven teema ja aihe herättää närää melko laajastikin pelaajakunnassa (myös itselläni tätä on herännyt), niin peli voi itsessään olla oikeasti jopa ihan hyvä ja toimiva. Tämän vuoksi voi olla mahdollista, että tämäkin teos saattaa jollain tasolla tulla arvosteluun tänne blogiinkin. Kuitenkin sarjan vieminen hyvin erikoiseen suuntaan saa jo tässä vaiheessa allekirjoittaneen suunnalta "en hyväksy" -merkinnän. Kyllä, kyseessä ei ole sarjan jatkoa Solid-, Revengeance- tai niille muutamille mobiilipeleille, mutta täysin jyrkkiä käännöksiä ei kuitenkaan kannattaisi minkään sarjan kohdalla tehdä, koska ne eivät yleensä pääty hyvin. Olkoon pelin genre tai tyyli mikä tahansa, niin sarjan punainen lanka kannattaisi kaikesta huolimatta säilyttää, Konami.